Palloista

"Pallo on täysin symmetrinen geometrinen muoto. Geometrisesti se on niiden pisteiden joukko, joiden etäisyys kolmiulotteisen avaruuden pisteestä on vakio. Siten pallo on ympyrän kolmiulotteinen yleistys." (Wikipedia)

Pallo on kiehtova muoto. Siis sillä tavalla kiehtova, että aina kun näen pallon, minun tekee mieli ottaa se käteen ja silitellä sitä. Paitsi jos olen pahalla tuulella, silloin potkaisen. Palloakin. Paitsi jos se on kuula. Kuulia ei kannata potkia. Tulee vain surkeammalle mielelle. Palloa muistuttavat nämä minut alkujaarittelunikin - ei ole alkua eikä loppua, vaan ympäripyöreää sinkoilua yhden aiheen tai asian tiimoilta. Tällä kertaa siis pallon, mikäli se jollekin jäi epäselväksi. (Jos jäi, niin toistan vielä kahdeksannen kerran: pallo.)

Elämän varrelle mahtuu hirveän monta pallo-asiaa. Tänä vuonna olen kiinnittänyt huomiota esimerkiksi näihin:

• superpallot

Muistattehan, niitä tajuttoman korkealle pomppivia kumisia palleroita, joita keräiltiin ala-asteikäisenä. Nämä olivat ajankohtaisia alkukesästä, kun omat lapseni huomasivat, että lähikaupassa myydään superpalloja. Hintaa kahdella pallolla oli viisi euroa, ja koska olen joidenkin täysin sattumanvaraisten asioiden suhteen ihan törkeän pihi, kieltäydyin ostamasta lähikaupan palloja. Lupasin lapsille mennä markettiin ostamaan palloja, koska ne ovat siellä halvempia. No, eipä tullut asiaa markettiin ja kahden itkupotkuraivarien täytteisen viikon jälkeen annoin periksi ja ostin nämä kaksi palloa. Virhe. Ensinnäkin lapset tappelivat kaksi tuntia siitä, kumpi pallo on kummankin. Toisekseen, kun sopu jakamisen suhteen oli löytynyt, kuopus pompautti oman pallonsa komeasti asfaltille, josta se hyppäsi ojaan. Sen koommin sitä palloa ei sitten enää näkynyt. Tästä seurauksena kolmen tunnin itkuraivari. Seuraavana päivänä menin muuten markettiin, josta ostin kymmenen palloa kahdella eurolla. Lapset leikkivät niillä noin viisi minuuttia, jonka jälkeen ne eivät kiinnostaneet enää ketään..

• syötävät pallot 

Tämä on kohta on tässä vain siksi, että olen lääkärin suosituksesta muuttanut ruokavaliota niin, että siihen eivät enää kuulu valkoiset jauhot ja sokeri. Ajattelen ruokaa koko ajan. Varsinkin niitä pyöreitä munkkeja, jätskipalloja, vihreitä kuulia ja suklaatryffeleitä.

• pokepallot (käsi ylös joka arvasi!) 

Totta helvetissä latasin Pokemon Go -pelin samana aamuna, kun se ilmestyi. Tottakai kiroilin seuraavat kaksi päivää sitä, että serverit eivät toimineet. Mutta sitten, kun vihdoin pääsin pelaamaan, olin erittäin tyytyväinen, aina siihen asti, kun sain isällään lomailemassa olleet lapseni takaisin kotia. Ladattiin esikoisellekin nimittäin se peli, ja se hemmetin kakara oli vuorokauden sisällä kohonnut korkeammalle levelille kuin minä olin kuuden päivän ja 60 kävellyn kilometrin jälkeen. Ihan tyhmä peli.

• pallosukat

Tein ystävälleni synttärilahjaksi sukat, joiden malli mukaili Marimekon pallo-kuviota (tällä ohjeella siis). Niistä vain ei ole kuvaa. Kukaan ei koskaan tajunnut kuvata niitä. Että ei sinällään kannata ihmetellä, miksi jauhan palloista yhden postauksen verran. Pakko sitä sisältöä jostain on kaivaa.

Olin jo lopettelemassa tätä postausta, mutta sain vuosituhannen idean korvaamaan puuttuvaa kuvaa. Kas tässä:

Mä oonki aina harmitellu sitä, että käytän Painttia aivan liian vähän.

Mutta nyt mä lopetan ihan oikeasti, koska menen lähettämään yllä olevan kuvan johonki desing-kouluun.

(ps. sana "pallo" mainittu 25 kertaa. Kouluhakemuksen jälkeen menen kertaamaan synonyymeja.)

kiukkulista

Facebookissa on nyt viime aikoina tullut vastaan postauksia, joissa listataan, kuinka paljon lapset kiukuttelevat päivän aikana. Koska kyseessähän on just mua varten kehitetty idea, oli pakko tarttua toimeen ja tehdä oma lista ihanasta viisivuotiaastani, tuosta ah-niin-ihanasta päivieni valosta, jonka ansiosta hermoni ovat venyneet sellaisiin ulottuvuuksiin, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Mutta koska listasta tuli niin pitkä, päätin spämmätä sen facebookin sijaan tänne! 

Eli asiat, jotka kiukuttivat päivän aikana:

05.35 Tytär herää omia aikojaan liian aikaisin ja suuttuu, kun tajuaa heränneensä, vaikka kukaan ei herättänyt. 

05:40 Ei halua nousta sängystä.

05:50 Ei halua syödä aamupalaa

06:00 Ei halua pestä hampaita.

06:01 Yrittää neuvotella kompromissia, jossa pesee vain sen yhden ainoan rautahampaansa, koska "maitohampaat tippuu pois joten on ihan sama, onko niissä reikiä". Äiti ei suostu, joten suuttuu.

06:10 Ei halua pukea sisävaatteita.

06:15 Ei halua pukea villavaatteita

06:30 Äiti vetää pulkkaa liian hitaasti.

06:31 Äiti vetää pulkkaa liian nopeasti.

06:32 Äiti ei vedä pulkkaa ollenkaan vaan tyttö joutuu kävelemään.

06:45 - 15:30 Tyttö on päiväkodissa kuin enkeli, eikä suutu yhtään mistään.

15:30 Tyttö ei halua lähtä päiväkodista kotiin.

15:31 Ei halua pukea villavaatteita.

15:35 Kuulee, että kotona on ruuaksi pinaattikeittoa. Hermostuu ja on vihainen tästä seuraavan tunnin.

15:40 Äiti vetää pulkkaa liian hitaasti.

15:45 Äiti ei suostu vetämään pulkassa kymmentä kiloa lunta.

15:55 Tyttö ei voi hakea postia, koska isoveli on ehtinyt hakea sen.

16:00 Ei "osaa" riisua vaatteita.

16:40 Ruoka-aika. Ei halua tulla syömään.

16:41 Lusikka ja lasi ovat vääränlaisia.

16:42 Ei halua juoda maitoa, vaan haluaa juoda vettä, ei vaan sittenkin maitoa, eikä äiti ymmärrä.

16:48 Äiti pakottaa viemään astiat tiskipöydälle.

16:49 Ei ole karkkia jälkiruuaksi.

17:05 Äitillä on vääränlainen kahvikuppi.

17:10 Isoveli "kiusaa".

17:20 Isoveli on tyhmä.

17:25 Isoveli ei leiki.

17:50 Äiti avaa banaanin väärästä päästä.

18:15 Tyttö leikkii olohuoneessa barbeilla. Isoveli alkaa leikkimään lastenhuoneessa legoilla, jolloin tyttö hoksaa, että hän haluaakin mennä leikkimään barbeilla lastenhuoneeseen. Tytölle kerrotaan, että sinne ei nyt mahdu, joten supersuuttuminen.

18:16-18:45 Äiti on tyhmä, isoveli on tyhmä ja maailma on epäreilu ja väärä.

19:45 Äiti ei anna katsoa elokuvaa.

19:55 Ei halua iltapalalle.

20:05 Ei jaksa syödä kaikkea iltapalaa.

20:10 Ei halua pestä hampaita.

20:15 Ei halua mennä nukkumaan.

20:20 On sängyssä, mutta "ei väsytä yhtään".

Klo 20:23 Tyttö nukkuu.

Koska tuntuui tosi inhottavalta keskittyä vain tyttären negatiiviseen luonteenpiirteeseen, listasin myös osan niistä hetkistä, jolloin hän oli iloinen. Ja siis osan vain, koska niitä hetkiä oli _paljon_.

05:55 Aamupalaksi lempparivanukasta ja omenaa.

06:12 Lempimekko.

06:25 Talvipuvussa on ehjät renksut, jotka voi laittaa kenkien alle.

06:40 Yrittää ajaa pulkalla äidin päälle loivassa alamäessä. Hillitön naurukohtaus.

06:45 Päiväkotiiiiiiiiiin!

15:25 Kertoo, kuinka hauska päiväkotipäivä on ollut.

15:34 Talvipuvussa on ehjät renksut, jotka voi laittaa kenkien alle. Kyllä, tämä aiheuttaa iloa jokaisessa pukemistilanteessa.

15:50 Tekee lumienkeleitä.

16:15 Leikkii isoveljen kanssa.

16:30 Äitillä on kauniit vaatteet ja äiti on paras äiti ikinä.

16:44 Keitto on prinsessalautasella.

16:50 Saa hammaspastillin sijaan purkkan.

18:50 Katsoo suosikkiohjelmaansa, Samua ja Sallaa.

19:05 Luetaan Tatua ja Patua.

19:30 Värittää värityskirjaa eikä yhtään mene rajojen yli.

19:46 Katsoo Youtubesta Indise Outin trailerin.

20:18 On ihanaa mennä nukkumaan.

Mitä siis tästä opimme? Ainakin sen, että tyttö ei ole puoleksikaan niin äkäinen ja stressaava kuin olen kuvitellut. Hän on tempperamenttinen tuuliviiri, mutta harvoin paha tuuli kestää muutamaa minuuttia kauempaa. Toisekseen kyseessä on myös erittäin iloinen tyttö! Pitäisi ottaa mallia ja muistaa olla joka päivä yhtä iloinen yhtä pienistä asioista. Lisäksi minäkin haluan yrittää ajaa jonkun päälle pulkalla, koska se kuulosti ihan hemmetin hauskalta.

Himmeli

Olen jotenkin ajautunut siihen pisteeseen, jossa postin lakkoilu on elämäni ahdistavin asia. Nähkääs kun asia on niin, että minä elän käyttääkseni verkkokauppoja. Verkkokaupat ovat ihan oikeasti paras keksintö sitten kahvinkeittimen (1914, koska tiedän, että tekin halusitte tietää), koska niiden avulla saan haalittua kotiini kaiken, mitä tarvitsen ja kaiken sellaisenkin, mitä en tarvitse ilman, että minun täytyy olla kontaktissa ihmisten kanssa. Tosin tätä hiljaisuutta ja rauhaa on alettu pilaamaan niillä hemmetin chat-ikkunoilla, joilla asiakaspalvelija saa kätevästi yhteyden asiakkaaseen. Kun tämä "Kuinka voin auttaa? :) " pomppaa ruutuun salakavalasti jostain alareunasta, sammutan supernopealla liikkeellä koko sivuston (ja yleensä vielä koko selaimen vahingossa). Minä haluan shoppailla rauhassa. En halua apua, osaan kyllä itsekin liikutella tuotteita ostoskoriin ja sieltä pois. Ja sitähän se verkkokauppashoppailu itse asiassa on - ensin raahataan hirveä kasa tavaroita ostoskoriin ja sitten poistutaan sivuilta. Tai vähintäänkin jätetään tilaamatta 89 prosenttia ostoskorin tuotteista.

Minulla on tällä hetkellä kolme pakettia jumissa jossain, joten ajattelin, että nyt on aika tehdä jotain. Mutta koska tapoihini ei kuulu oikeastaan tehdä asioita, tyydyin vain ajattelemaan vaihtoehtoisia tapoja toimia.

1. Älä tilaa mitään. 

Tämähän olisi itse asiassa ihan loistava idea. Jos en tilaisi mitään, säästäisin noin kaksi miljoonaa euroa kuussa eikä minun tarvitsisi raahata kävellen paketteja kotiin. Minun ei myöskään tarvitsisi mennä postiin, jonka avulla säästäisin vielä e

nemmän rahaa, koska silloin en sortuisi ostamaan heräteostoksia postin kanssa samassa paikassa sijaitsevista liikkeistä. Toisin sanoen siis minusta tulisi ihan hemmetin rikas. Mutta ainoastaan rahallisesti - eihän nyt mikään rahamäärä voi korvata sitä tunnetta, kun saat vetää jalkaasi postin tuomat uudet kengät, jotka eivät ehkä ole edes liian pienet. Miinuspuolena tässä on myös se, että moni yritys kaatuisi, kun en olisi enää syytämässä rahojani heille. En ehkä voi ottaa sellaista taakkaa harteilleni.

2. Osta tuotteet kivijalkakaupoista.

Mitä? Ei. E-ei. Hullu. Mitä? 

3. Harkitse uudestaan niitä kivijalkakauppoja.

No OKEI. Koska asun täällä hevonjeerassa, kulkeminen asiallisten kauppojen luo maksaa. Koska on noita lapsia, niin nehän pitäisi raahata mukana. Koska keskittymiseni kaupassa on samaa luokkaa viisivuotiaan tyttäreni kanssa, ostaisin ihan vääriä asioita ihan liian paljon ja jättäisin ostamatta ne, mitä oikeasti tarvitsisin. Koska kieltäydyn yleensä uskomasta, että minulla ei ole varaa johonkin (no siis ihan hyvin riittää kakskymppiä loppukuun ruokaostoksiin, vaikka on vasta 12. päivä). Koska ruuhka ja kiire ja kuuma ja p*rkele.

4. Jatka tilailua samaan malliin

Kyllä ne paketit sieltä joskus tulee. Oikeastaan tämähän voi olla ihan kivaa, koska todennäköisesti olen paketin saapumishetkellä unohtanut, mitä olen tilannut. Yllätyksethän on kivoja. Tsemppiä joka tapauksessa postin työntekijöille, ehkä mä pärjään.

Ennen kuin lakkoilu alkoi, ehdin tilata itselleni muun muassa mehupillejä. Kukapa ei mehupillejä tarvitsisi? Mutta nämä eivät tulleet elintarvikekäyttöön, vaan askarteluhommiin. Minulla on ollut DIY-listalla musta himmeli jo monta vuotta, ja tänä vuonna sitten vihdoin sain aikaiseksi. Ja nyt sitten hatunnosto hei minulle: ei mennyt hermot. Ei kertaakaan, vaikka astuin kahden pienemmän timantin päälle ja tökin itseäni neulalla niin kuin en olisi ennen moista esinettä käyttänytkään. Ehkä tämä oli nyt se joulun ihme.

Himmeliin löytyy ohje Magdan kotona -blogista, jossa on myös huomattavasti hienommat kuvat. Minä en nimittäin onnistunut saamaan yhtään hyvännäköistä kuvaa, koska häkkyrä pyöri _koko ajan_. Meillä todennäköisesti joko siis vetää joka nurkasta tai sitten minä hengitän läähättäen. Mutta hieno se on silti, uskotte tai ette, ja mä olen varma, että tämä joulu on astetta parempi juuri tämän himmelin takia. 

idioottiolo

Minulla on kaveri, joka ei tunne minua ilmeisesti ollenkaan. Päättelen tämän siitä, että toissapäivänä hän kysyi minulta, että enkö minä tosiaan koskaan mokaile tai tunne itseäni idiootiksi. Hän kuvaili minua sanoilla "rauhallinen" ja "älykäs", mitkä siis hei tottakai ovat erittäin paikkansapitäviä adjektiivejä kohdallani, mutta kyllä minusta se ääliöpuolikin löytyy. Todistaakseni sen listaan tähän postaukseen viisi asiaa viimeisen kuukauden ajalta, jotka saivat minut tuntemaan itseni idiootiksi.

1. Viikkosiivous

Okei, let´s face it. En ole mikään talousihme. Siivoan tasan tarkkaan siksi koska on pakko. Mutta mielestäni siivoan kuitenkin ihan hyvin kun jos sille päälle satun. Mutta muutama viikko sitten ihan tavallisen viikkosiivouksen yhteydessä löysin sänkyni alta lasten joulukalenterista irronneen pahviluukun. Minua nauratti ensin kauheasti, koska kai sitä nyt keneltä vaan löytyä viime joulun tavaroita sänngyn alta. Kutsuin lapsetkin katsomaan löytöäni, jolloin tyttäreni totesi lakonisesti, että hänellä oli viime vuonna Frozen -kalenteri. Kädessäni oleva luukku oli Littlest Pet Shop -kalenterista. Toisin sanoen siis kahden vuoden takaa. Ei varmaan tarvitse sanoa enempää.

2. Hollow Talk

Onnistuin koukuttamaan itseni Silta-sarjaan juuri sopivasti ennen kolmannen kauden jaksoja. Katselin sarjan ensimmäiset kaudet Netflixistä. Tykästyin kauheasti sarjan tunnariin (klik), mutta jostain käsittämättömästä syystä kuvittelin, että siinä lauletaan tanskan kielellä. Kehitin siihen vielä omat sanatkin, jotka kuulostivat tanskalta, jotta voin laulaa mukana: spiisse morron oook haavniinuuu (joo, en todellakaan tiedä mitään tanskan kielestä). Noin toisen kauden puolivälissä tajusin, että siinähän lauletaan englanniksi. 

3. Hammaslääkäri

Olen vältellyt hammaslääkäriä useiden, useiden vuosien ajan. Koko sen ajan olen ollut tuskaisen tietoinen siitä, että sinne pitäisi mennä tarkastukseen, mutta tiedättehän, mitä pitempään olet ollut poissa, sitä suuremmaksi kynnys tarttua toimeen kasvaa. Lopulta oli pakko mennä, hammasta särki siihen malliin, että etsin jo työkalua, jolla saisin sen vedettyä irti. Arvatkaan vaan pelottiko! Tärisin odotushuoneessa kuvitellessani kaikkea sitä kipua, jota tulisin kokemaan, ja hammaslääkärikin olisi takuulla ilkeä ja huutaisi minulle, kun en ole tullut aikaisemmin, ja todennäköisesti kaikki hampaatkin olisivat jo ihan mätiä, ja ne pitäisi repiä pois, ja saan tekarit alle kolmikymppisenä jajaja... No, eihän se sattunut oikeastaan yhtään, ja hampaatkin sain pitää. Hammaslääkäri oli niin mukava, että poistuin huoneesta leveä hymy naamallani (tosin puudutuskin toimi loistavasti vielä siinä vaiheessa). Silloin tunsin itseni vähän pöljäksi, koska ihan tosi - tätäkö minä muka olin pelännyt? Minulle varattiin kyllä aika juurihoitoon joulukuulle, että on hyvin mahdollista, että muutan mieleni idioottiolon suhteen.

4. Kulmakarvat ja suuvesi

Eräänä aamuna purskuttelin suuvettä. Minulla on tapana tuijotella itseäni peilistä tämän prosessin ajan, koska... no, näytän hassulta. Mutta tällä kertaa havaitsin myös kulmakarvani, jotka olivat jääneet nyppimättä ja näyttivät erittäin rähjäisiltä (voisin vaikka vannoa, että osa mun kulmakarvoista ottaa permanentin säännöllisesti). Olin lähdössä työharjoitteluun, joten ajattelin, että nyppäsen äkkiä pahimmat pois. Otin siis pinsetit käteeni, suuvesi yhä suussani, ja nyppäsin ensimmäisen kerran. Mutta koska kulmakarvapinsetit ovat saatanan keksintöjä (kyllä, nekin), niihin tarttui yhden karvan sijasta kolme karvaa. Ja tiedättehän, kolmen karvan yhtäaikainen kiskominen irti kulmasta aiheuttaa aivan infernaalista kipua. Joten samalla kun nykäisin, sylkäisin myös suuvedet suustani pitkin vessan peilejä. Siis aivan oikeasti - MITEN TYHMÄ VOI IHMINEN OLLA? Ei sitten käynyt mielessä tyhjentää suuta ennen kidutussessiota? Ainoa positiivinen asia, joka tästä seurasi, oli se, että peilien likaisuuden takia en enää nähnyt kikkarakulmakarvojani, joten ongelmaa sen suhteen ei enää ollut.

5. Raitapolvisukat

En käyttänyt ohjetta neuloessani kuvissa esiintyvää sukkaparia. Loin vain 64 silmukkaa, ja noin 25 cm:n jälkeen aloin kaventelemaan. Tarkoituksena oli kaventaa siihen asti, että silmukoita on jäljellä 48. Tein yksinkertaisen laskutoimituksen: 64 - 48 = 16. Tästä päättelin, että minun tulee kaventaa siis 16 kerroksella. Ja näinhän minä tein. Kavensin kaksi silmukkaa neljän kerroksen välein yhteensä 16 kertaa. Siinä vaiheessa, kun puikoilla oli yhteensä 34 silmukkaa ja varsi näytti sangen epämääräisen pituiselta, tajusin, että jotain on pielessä. Purin tottakai siihen kohtaan, josta kavennukset alkoivat (joku toinenhan olisi saattanut purkaa siihen kohtaan, jossa on kavennettu vasta se 16 silmukkaa). Sitten tein saman laskutoimituksen uusiksi ja toistin koko homman. Ja kun puikoilla oli taas se 34 silmukkaa, tajusin, että minun täytynee kerrata kakkosen kertotaulua.

Että sattuu sitä paremmissakin piireissä. Ajattelin kirjoittaa tähän loppuun, että nämä kaikki voi kuitata väsymyksellä joita ah-niin-rankka yh-opiskelija-arki (my favourite excuse) aiheuttaa, mutta tarkemmin ajateltuna ei voi. Joskus ei vaan tajua.

malli: oma

lanka: Novita 7 Veljestä

Puikot: 3 mm

Ravelry: Raitapolvarit

Fiilis: Ihanat, tietty. Kaikki entisen polvipituset oli jo puhkikulutettu, joten nää oli jopa tarpeeseenki.

aamut

Kaivelin keskeneräisten korista jokin aika sitten Pointellet, tai, no, yhden puolikkaan Pointellen. Koska malli näytti nätiltä ja lankakin oli kohtuullisen kivan värinen, en purkanut, vaan päätin yrittää edes joskus elämässäni saada jotain oikeasti valmiiksi. Hieman epäilytti, koska varsi näytti siltä, että kaaviota on tuijotettava koko ajan, ja keskittymiskykyni oli kesäloman jäljiltä samaa luokkaa vauhkoontuneen oravan kanssa, mutta hyvinhän tässä selvittiin. Sain aikaiseksi oikein pirteät sukat arkiaamuja piristämään. Tai, no, "piristämään", tosiasiassahan siihen, että alkaisin oikeasti nauttia arkiaamuista, vaadittaisiin sukkia (tai edes kahvia) huomattavasti vahvempia aineita.

En kyllä oikeasti tajua, miten kaksi lasta, jotka nyt kuitenkin ovat samoista geeneistä, voivat olla niin käsittämättömän erilaisia aamuihmisiä. Vanhempi lapsi herää kukonlaulun aikaan reippaampana kuin kukaan koskaan ikinä missään ja vetää samantien jonkun sortin aamuaerobisen jumpan lastenohjelmia katsoessa. Nuorempi lapsi taas herää (ehkä) puolen tunnin herätysoperaation jälkeen (olen harkinnut vakavasti puhallussoittimen hankkimista). Ja hän ei todellakaan jumppaa - hän makaa kippuralla peiton sisällä ja vinkuu kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Siis näin:

"Hyvää huomenta kulta!"
"EI OLE HYVÄ HUOMEN."

"Otatko leipää aamupalaksi?"
"NE MURUSTAA JA MURU MENEE NAPAAN JA SITTEN NAVASTA SÄNKYYN ENKÄ VOI NUKKUA."

Ja auta armias, kun tulee aika laittaa vaatteet päälle. Viisivuotias on yllättävän tietoinen siitä, mitä ja miten pitää pukea. Minua on läksytetty tiukoin sanankääntein, koska erehdyin kutsumaan tunikaa mekoksi. Olen myös ihan onneton äiti, koska en ole ostanut tarpeeksi vaatteita, joissa on paljetteja. Yhtenä päivänä neiti sai megaluokan raivarin, koska ainoat puhtaana olevat sukkahousut olivat harmaat. "KUKA MUKA KÄYTTÄÄ HARMAITA VAATTEITA? KAMALA VÄRI! VANHUSTEN VÄRI!" kiljui viisivuotias harmaapaitaiselle äidilleen. Thanks. Esikoinen on tämän aamushown aikana ehtinyt yleensä syödä, pukea, hoitaa aamupesut, koota 200-osaisen palapelin, lukea aapisen kannesta kanteen ja lähteä kouluun.

Oma viihteenlajinsa on kuopuksen vieminen päiväkotiin. Olen ajokortiton, eli me kävelemme. Matka ei ole pitkä, ehkä kilometri, mutta ajallisesti se tuntuu loputtomalta. Varsinkin, jos on kiire. Tempperamenttinen tyttö muuttu ulkoilmassa hitaaksi haaveilijaksi, joka jaksaa kiinnittää huomiota jokaikiseen asiaan. "Katso äiti! Myrkkysieni! Katso! Käpy! Äiti, tuolla on havuneula! Äiti-äiti, kato, hiekkaa! ÄITI KATO TÄTÄ OKSAA!" Olispa hirveän kiva tarinoida tässä nyt siitä, että me ihan oikeasti pysähtelemme ihmettelemään luonnon monipuolisuutta ja näemme sen kuuluisan hetken kauneuden, mutta siinä vaiheessa kun tyttö jää esittämään nykytanssiperformanssia kärpässienelle tai hakkaamaan sateenvarjolla jokaista näkemäänsä puuta samalla kun kello tikittää tuskallista vauhtia eteenpäin, niin voin kuulkaa kertoa, että siitä hetkestä on positiiviset laatusanat kaukana.

Huoh. Onneksi on iltapäivät. Silloin kerkeää ihmetellä ja laulaa lauluja havupuille. Eikä tarvitse pukeakaan enää uudestaan. Äitikin kerkeää neuloa, kunhan ei vaan käytä harmaata lankaa.

Malli: Pointelle (rav) kirjasta Knit. Sock. Love (Cookie a.)

Lanka: Rico Design Superba Chinée

Puikot: 2 mm

Ravelry: Pointelle

Fiilis: Uuuuuh! Voisin jättää nämä succablocceihin ja ripustaa koristeeksi johonkin, voisin vaan tuijotella tuota mallineuletta. Joulukuusiaikaa odotellessa!

Hempeilin

Minun esikoiseni asteli koulutielle viime kuussa. En ole äitinä sieltä tunteellisimmasta päästä, olen synttäreiden ja muiden välimatkaetappien aikaan lähinnä iloinnut siitä, että olen taas hetken lähempänä sitä, että nämä kääpiöt muuttavat pois kotoa ihmetellyt sitä, kuinka nopeasti aika kuluu. En siis osannut lainkaan valmistautua koulunaloitusepisodiin, vaikka merkkejä minulle hyvin epätyypillisestä tunnereaktiosta oli ilmassa jo viime syksynä. Eskarin alkuviikkoina käytiin nimittäin ensimmäisen kerran keskustelua siitä, milloin lapsi voi jäädä yksin kotiin tai mennä kävellen yksin jonnekkin. "EI IKINÄ!" minä uhosin, mutta lupasin, että voidaan harjoitella yksinoloa vaikka joulun jälkeen sitten.

No se joulu tuli ja meni, ja tuli pääsiäinen ja kevät, lopulta kesä. Esikoinen kaipaili yksinolonsa perään säännöllisesti, minä kieltäydyin joka kerta vedoten joka ikiseen tekosyyhyn minkä keksin, milloin oli huono hetki, milloin puhelimesta akku loppunut, milloin kahvinjuonti kesken. Heinäkuussa sitten tajusin, että tässä ei nyt ole kuin pari viikkoa koulun alkuun, joten ilmeisesti on alettava harjoittelemaan. Ensin piti hoitaa puhelinasiat kuntoon, ja vaikka minä olen noin sata kertaa vannonut, että en ikinä antaisi lapselle älypuhelinta, niin annoin silti oman vanhani, ihan vaan siksi koska whatsapp. Ja totta helvetissä lapsi saa datapaketin, jotta voi olla minuun yhteydessä aina kun vaan siltä tuntuu, lasta varmasti pelottaa ja sillä on hirveän paljon supertärkeää asiaa minulle joka päivä. Ja siis onhan sillä. Tällaista:

(Vakavasti ottaen: ovat nämä asiat tärkeitä. Mutta "huumori",)

Mutta yksinoloon palatakseni: latasin varotoimenpiteenä 10 minuutin matkaa varten lapsen puhelimen akun täyteen, annoin muutaman kolikon ja lupasin, että hän saa nyt yksin kävellä kauppaan hakemaan karkkia. Samalla kertasin joka ikisen liikennesäännön minkä vain kykenin muistamaan. Ja niin se poika sitten lähti, reippaammin kuin minä ikinä, ja minä jäin tärisemään eteiseen. Nyt se lapsi jää auton alle ja kuolee, tää oli nyt viiminen kerta ku mä näin sen. Ei se varmaan muista edes liikennesääntöjä, varmaan kävelee autotiellä tai heittelee kärrynpyöriä niin että liukuu jonnekki ojaan ja kuolee sinne. Reitti kauppaan oli lapselle erittäin tuttu, olemme kävelleet sen yhdessä satoja, satoja kertoja, mutta ilmeisesti en käytä järkeäni hermostuneena. Kaikkein pahinta oli, kun lapsi ihan oikeasti soitti minulle, ja sen sekunnin sadasosan aikana ennen vastaamista olin ehtinyt käydä jokaikisen kauhuskenaarion päässäni läpi. Siis tyyliin "nyt se lapsi soittaa että se on kuollut". (Ei, en myöskään ole looginen hermostuneena.) Joka tapauksessa, lapsi tuli ehjänä kotiin, ja se puhelinsoittokin johtui vaan siitä, että kaupassa ei ollut siskon suosikkikarkkeja, ja piti keksiä jotain muuta tilalle.

Toinen selvä merkki siitä, että kouluunlähtö ei ole mikään pikkujuttu, tuli keväällä postissa. SINUT ON HYVÄKSYTTY OPISKELEMAAN  XXX:N KOULUUN. Kirjettä lukiessani päähän tuli tasan kaksi ajatusta: (1) kuka muka on hakenut tälle lapselle koulupaikkaa (öö, minä?) ja (2) minä taidan taitella tämän paperin ja sulkea sen kyynelilläni nyt takaisin tähän kirjekuoreen ja postittaa takaisin kunnalle.

Näistä ilmiselvistä merkeistä huolimatta olin (ja olen yhä) erittäin yllättynyt siitä, että aloitin kaksi päivää kestävän vollotusmaratonin juuri ennen koulun alkua. Oikein vielä lietsoin itseäni etsimällä Pinterestistä yli-imeliä mietelauseita lasten kasvamisesta. Ja sekin itketti, että niitä ei löytynyt niin paljoa kuin olisin toivonut. Ensimmäisen koulupäivän aamuna olin ihan varma, etten selviä lapsen saattamisesta kouluun ja varauduin kolmella nessupaketilla ja isoilla aurinkolaseilla, mutta ihan turhaan. Minullahan on tuo on nuorempikin lapsi, ihana, jatkuvassa uhmassa oleva tytär, joka täytyi ottaa mukaan saattamaan, ja niin käytin suurimman osan ajastani koulun pihalla siihen, että yritin erottaa näitä nujakoivia lapsia toisistaan. Että se siitä herkästä ja idyllisestä mielikuvasta. 

 Olotila on jo hyvinkin ehtinyt tasoittua, mutta jotain herkkää tipahti puikoilta kuitenkin vielä kouluunlähtötunnelmia muistellessa. Tarkoituksenani oli alunperin neuloa jotain haastavampaa, mutta mielessä kummitteli yhä muistikuvat idioottisukista, joten oli parempi varmistaa, että osaan tämän jutun vielä edes jollain tasolla. 

malli: perussukat

lanka: Viking of Norway Vilma (luonnonvalkoinen 602 ja vaaleanpunainen 622)

puikot: 2 mm

ravelryssa: hempukat

fiilis: LUOJANKIITOSMÄOSAAN. Ja kivat on!

hei se neuloo sittenkin!

I´m back. Olisipa hienoa kirjoittaa tähän että tulen takaisin suurempana ja taitavampana kuin koskaan, mutta kuten kuvat todistavat, olen yhä sekopää. Ehkä jopa enemmän kuin aikaisemmin.

Olen pitänyt useamman kuukauden mittaista neulomistaukoa. Ei vaan ole huvittanut neuloa, joten ole siinä sitten. Sitten taas toisaalta kun olisi huvittanut, niin on aina ollut niin sanotusti pari (miljoonaa) muuttujaa, miksei onnistunut. Esimerkiksi jos olen juuri lakannut kynteni, niin ei voi neuloa. Tai jos on nälkä, pitää syödä eikä neuloa. Jos tekee mieli roikkua koneella, ei silloin voi neuloa, koska silloin kun pitää käydä käsittämättömiä keskusteluja Facebookissa. Ja nyt tässä mä tajusin ihan oikeasti, miksen ole neulonut - en ole katsonut telkkaria. Eli neulomistaukoni on ihan suoraan onnettoman tv-tarjonnan syytä. Huh. Ehdin jo luulla vaikka mitä.

Te varmasti mietitte siellä henkeänne pidätellen jonkinlaista infoa siitä, että mitä minä sitten olen tehnyt. Koska en halua olla vastuussa kenenkään tukehtumiskuolemasta, kerron, että olen lakannut kynsiä ja juossut. Että jos joku luuli, että mulla joku elämä on, niin iso fail! Kynsienlakkaus kuulostaa ehkä varmaan aika koomiselta, mutta minä olen 25 vuotta elämästäni pureskellut kynsiäni. Vuodenvaihteessa kaikki muut tekivät hillittömiä elämäntapamuutoslupauksia tyyliin "laihdun 85 kiloa" ja "syön joka päivä viisi kiloa kasviksia", ja koska minäkin halusin olla elämäntapamuuttuja, niin minä lopetin kynsien pureskelun. Kyllä. Se oli paras idea, jonka sillä hetkellä keksin. Sanoinhan, että en ole aina sieltä fiksuimmasta päästä. Joka tapauksessa - mitä iloa on pitkistä kynsistä, jos niitä ei lakkaa? Niinpä minä aloin lakkaamaan, ja sitten seuraavaksi löysinkin itseni kynsilakkojen ihmeellisestä maailmasta. Ja se maailma, se on kuulkaa tajuttoman hieno glitteroksennuksineen ja vesimarmorointeineen. Olen siellä yhä, enkä ole tulossa pois ihan lähiaikoina.

Sitten muutaman surkean sattumuksen kautta tulin siihen tulokseen, että kuntoni on paska ja kuolen pian. No, en kuollut, mutta kunto oli paska yhä. Asialle piti tehdä jotain, joten aloitin juoksukoulun, jota noudatin ehkä viikon. Sen jälkeen aloin sooloilemaan, mutta edistyin silti (mitäs nyt hajotin polveni, mutta tikulla silmään ja niin edelleen). Muutama vitonen on jo takana, ylemmäs tähdätään. Mutta siis juoksustakihan voi innostua, ihan kuten kynsienkin laittamisesta tai neulonnasta. Niinpä minulla kai vierähti aikaa siinä juoksuhuumassakin reippaanlaisesti.

Nyt nämä kaikenmaailman innostumiset ovat tasoittuneet ja tasapainossa "vanhan elämän" kanssa. Olen taas huomannut selaavani ravelrya enenevissä määrin ja olen ihan tosissani alkanut miettimään seuraavan huivini värimaailmaa. Lanka soljuu kivasti sormien välissä ja kaaviot tuottavat kummallisen suurta iloa. Toivotan itseni tervetulleeksi takaisin. Oli ikävä. Sen kunniaksi jotain, mitä harvoin näkee, eli mun naama. Ihan vaan siksi, koska webbikamera. Hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaiset. 

(Ja siis näinhän tää neulominen tapahtuu. Kaksi puikkoa plus kirja on yhtä kuin sekopää ja sukanalku. Hiusteni salaisuus on kesäloma kahden raivopääkakaran kanssa.) 

pääsiäisvalitus

Pääsiäinen lähestyy. Taas. Minulla on hatara muistikuva siitä, että vastahan se oli. (Ja tässä muistikuvassa syön rahkapullaa, mikäli jotakuta kiinnostaa.) Mutta ei, me emme juhli pääsiäistä millään tavalla. En siis ole puhaltanut kananmunia tai piilotellut tipuja keksipurkkeihin, tänä vuonna jätän sen homman päiväkodin parempihermoisille ja lempeille naisille. Me emme koristelleet pajunoksia emmekä me todellakaan käyneet virpomassa. En kylvänyt edes rairuohoa enää sen jälkeen, kun työharjoittelussa kylvin sitä noin hehtaarin. 

Ainoa asia, mikä muistuttaa pääsiäisestä, on yksi säälittävän näköinen pääsiäisvitsa, jonka saimme eilen tänne eksyneiltä virpojilta. Poikajoukolta, jolle en kehdannut sanoa "ei", ja jolle sitten syyllisyydentuskissani syydin kaikki kolikkoni. En osannut varautua, sillä meillä ei ole koskaan ennen käynyt pieniä noitia. Paitsi silloin, kun asuimme toisella kylällä, ja naapurintyttö kävi oven takana. Hän tosin ilmoitti jo edellisenä päivänä tulevansa, joten osasin odottaa. Minä olin luullut, että virpominen alkaa olla jo kuolevaa perinnettä, vaan hyvinhän tuolla näkyy tienaavan. Sain nimittäin pudottaa monen päivän kouluruokailua vastaavan summan rasiaan, joka oli ääriään myöten täynnä. Herkkujakin oli kuulemma tullut niin paljon, että osa oli pitänyt jättää autoon odottamaan. Vai niin. Sen jälkeen kolmevuotiaani nyki suurimman osan tämän ylihinnoitellun vitsan koristeista irti, jonka jälkeen minä iskin sen maljakkoon valkosipuli-salsapurkkiin, josta en viitsinyt nykiä edes lappuja irti. Hyvää pääsiäistä (lisää tähän suosikkikirosanasi).

Mutta me olemmekin käyneet putkimassa korvia ja sairastelleet, ja me olemme väsyneitä ja kiukkuisia, joten tämä kaikki suotakoon meille. Emmekä me edes ole täällä pääsiäisenä. Lapset lähtevät isälleen kiirastorstaina ja viettävät siellä ruhtinaallisen pitkän loman, jonka takia "voi mää en jaksa" -perusvalitukseni on evätty perusteettomana. Yli viikon "loma", hei nyt on pakko jaksaa ainakin syksyyn asti. Minä itse suuntaan pääsiäiseksi Keski-Suomeen ystäväni luo. Suunniteltiinkin jo hieman pääsiäisen ohjelmaa, siihen kuului muun muassa syömistä ja sitten vähän lisää syömistä, mikä onkin ehkä ihan maailman paras tapa viettää lomaa.

Neulejumitus on vaivannut viime aikoina pahemmin kuin aikoihin. Toisina päivinä on neulottu ja purettu, toisina päivinä on vain tuijoteltu lankoja ja keskeneräisiä töitä ja huokailtu. Nyt, hitaasti, mutta varmasti, yksinkertaisilla töillä ja väriterapialla, jumi alkaa aukeamaan. Pienillä projekteilla mennään, nämä sukat ovat juurikin tälle pajunkissoja syövälle kolmevuotiaalle terroristinalulle. Lanka taitaa olla se ihan ensimmäinen itse koolaamani (siis onko tuo sana?) lanka (Nalle?). Puikot 2,5 mm.

(On on. Huono päivä. Huomenna on parempi.)

23.12.

Lapseton perussunnuntai:

Tänään nukuin pitkään ja heräämisenkin jälkeen makasin sängyssä vielä pari tuntia. Ihan varalta, jos vaikka sattuisin nukahtamaan uudestaan. Puolenpäivän tienoilla nousin ylös, keitin pannullisen kahvia ja menin takaisin sänkyyn koneen kanssa. Hetki käsittämättömän huonoa läppää Facebookissa, pirusti kahvia ja ylenpalttista haaveilua. Siirtymä sohvalle, neule syliin ja jokin sarja pyörimään. Aamupalaa kolme aikaa, kaurapuuroa, niin kuin aina. Takaisin sohvalle teekupin kera.

Illalla käväisin äidin luona syömässä. Katseltiin siskojen kanssa The Joulukalenteria ja makoiltiin sohvalla kissojen ja koirien kera. Pikainen kauppareissu ennen kahdeksaa.

Äsken kävin saunassa. Söin iltapalaksi suklaavanukasta ja pipareita. Kohta siirryn taas sohvalle neuleitteni kera ja nukkumaan kömmin luultavasti siinä yhden aikaan.

Rakastan näitä päiviä, mutta samalla olen tyytyväinen, että näitä on näin harvoin. Ilman lasten säännöllistä läsnäoloa olisin luultavasti kolmisen kertaa isompi kuin nyt, takapuoleni olisi jättiläismäinen ja kämppä muistuttaisi lähinnä kaatopaikkaa.

-

Mutta ai niin. Sehän on aatonaatto.

22.12.

Oho, ote löysistyy loppua kohden.

-

Lahjat on nyt hankittu. Huolellinen valmistautuminen ja loputon "mmmm-olen-rauhallinen-ja-muistan-hengittää"-mantran hokeminen sai minut pysymään selväpäisenä kaupungilla. Enää on jäljellä paketoiminen ja, no, hiljaisuus.

ps. Olettehan huomanneet, että se Rare Exports tulee tänään televisiosta? TV2 klo 22.05. Hou hou hou ja pukki kappaleiksi!

19.12.

Oho, unohdin eilisen.
No, joka tapauksessa, olimme eilen siis ensimmäisen kerran ikinä päiväkodin joulujuhlassa. Koska olen äiti, tilaisuus oli ihana ja ne mun lapset oli tietenkin ne söpöimmät ja parhaiten käyttäytyvät. Enpä olisi arvannut, että sitä herkistyy, kun näkee lapsensa tonttupuvussa tai liian suuressa paimenen asussa. Tai ylipäätänsäkään vaatteet päällä. (Siis mun lapsethan on yleensä alasti. Koko ajan.)

Sen lisäksi, että olen äiti, olen myös sosiaalialan opiskelija. Ja kyllä mä nyt viimeistään olen ihan valmis lyömään lukkoon sen, että mä en lanu-puolelle suuntaudu. Luoja. Hatunnostot kaikille lasten parissa työskenteleville, joiden pää on vielä yhtenä kappaleena. Minulla meinaa hajottaa jo omien lasten kanssa.

Parin tunnin päästä alkaa se viimeinen tentti ennen joululomaa. Olen itse asiassa jo koululla, koska joukkoliikenteen mielestä kuljen koulumatkaa väärää suuntaan, ja busseja menee tosi harvakseltaan. Eli siis jos minulla alkaa koulu kymmeneltä, saan valita, menenkö kouluun kaksi tuntia etuajassa vai myöhästynkö tunnin. Hienoa.

16.12.

On olemassa se yksi laulu, joka jumittaa päähän joka joulu. Ja se soi ja soi ja soi, se soi niin, että voit melkein tuntea kulkusten hakkaavan aivojasi, kappaleen rytmi kun on sellainen raivokkaan energinen, melkein tappava.

Tänä jouluna se soi päässä jopa lapsilla. Kiitokset tästä eräälle lastenkanavalle, joka laittoi kyseisen biisin erääseen mainokseensa. "JINLEES MEELS, JINLEES SMEELS", hoilottaa nelivuotias, ja kaksivuotias huutaa perässä "JINGLE SMELLS". Tai no ei oikeasti, mutta siltä se kuulostaa.

(Kyllä jotkut yli kakskymppisetkin katsoo Gleetä. Minä olen se toinen niistä.)

15.12.

Yhdeksän yötä aattoon.
Kuusi yötä seuraavaan perjantaihin.
Neljä yötä joululomaan.
Kolme yötä ensimmäiseen päiväkodin joulujuhlaan.

Vielä kaksi tenttiä.
Yksi ryhmätyöesittely.

-

Minä vietän lauantai-iltani glögimukin ja tenttikirjan äärellä.

14.12.

Mulle ei muumitalot v*ttuile.

(No okei, rupesi se sen verran hankalaksi, että tällä hetkellä tunnen pelkästään syvää inhoa kaikkia maailman piparitaloja kohtaan.)

13.12.

Tekisi mieli neuloa taas jotain isompaa. Mutta mitenpä päätät, mitä neuloisit, kun netti on pullollaan toinen toistaan ihanampia malleja?

(Linkit vievät ravelryyn.)

Pitkä villatakki lienee se käytännöllisin.

Snowbird

Toisaalta voisin neuloa neuletakin, mutta liparereunoilla.

Breezy Cardigan

Effortless cardigan

Toisaalta raidatkin olisivat kivoja...

Coastal Hoodie

Driftwood

...tai kirjoneule.

Taiga cowichan

Tai miksei nätti neulepuserokin?

Olive

En mä vaan osaa päättää. 

11.12.

Kokosin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni tekokuusen. Se ei tuoksu joululle, mutta lapset koristelivat sen. Se on kaunein kuusi koskaan, vaikka se on pieni, vinossa ja toispuoleisesti koristeltu. Tähtikin roikkuu latvassa vähän miten sattuu. Sympaattinen - sitä se on.

(Vähemmän sympaattinen oli koristelutuokio. Tempperamenttinen kuopus ei yksinkertaisesti suostunut hyväksymään sitä tosiasiaa, että hän ei yllä ylimpiin oksiin. Isoveli ja äiti saivat pallosta päähän useampaan otteeseen ja tytär vietti enemmän aikaa jäähyllä kuin kuusen ääressä. Mutta ei muistella sitä, muistetaan vain se, miten loppuilta istuttiin hämärässä olohuoneessa ja huokailtiin kaunista kuusta.)

10.12.

Kun minä olin pieni, oli olemassa tasan kaksi joulukasettia. Toinen oli Arja Korisevan Saa joulu aikaan sen ja toinen Anna Hanskin Mä uskon joulupukkiin. Kiitokset tästä iskelmäpainotteisesta linjasta kuuluvat vanhemmilleni, jotka kuunteluttivat näitä kasetteja autossa aina uudestaan ja uudestaan, joka joulu, vuodesta toiseen.

Minulle henkilökohtaisesti tärkeämpi oli ehkä Anna Hanski. Muistan, kun vanha ja virttynyt c-kasetti veti viimeisen henkäyksensä ja hajosi. Sen jälkeen ei joulu tuntunut enää joululta. Mutta voi sitä iloa, kun äiti tuli eräs päivä kotiin ja iski pöytään kirpparilta löytämänsä aarteen - Anna Hanskin joulualbumi, jälleen c-kasettina. Siihen aikaan oli jo niinkin nykyaikaisia vehkeitä kuin cd-soittimia, mutta minä vongutin jälleen kasettisoitinta.

Arja Koriseva taas liittyy kiinteästi jokaiseen jouluun, jonka kykenen muistamaan. Arja on opettanut minulle sanat jokaiseen suosikkijoululauluuni, ja olen yhä ehkä edelleen pikkuisen sitä mieltä, että joulua tule ilman Kolme yötä jouluun on -laulua. Ja minulle se Sydämeeni joulun teen -kipaleen ainoa oikea esittäjä on Arja Koriseva, eikä mikään Loiri.

Tämän joulun suosikkialbumi löytyi vahingossa, mutta josta tuli selkeä lemppari heti. Ihastuin Christina Perryn ääneen jo vuosi sitten, ja nyt tämä neitonen on tehnyt joulu-ep:n. Ihan parhautta. Alla oleva laulu on sitä paitsi ilman Christinaakin yksi ehdottomista lemppareistani.

9.12.

Eilen oli huono päivä. Jalkoihin sattui ja selkää särki. Itkin varpaitani, jotka olivat ihan jääkalikat huolimatta kaksista villasukista ja kahdesta viltistä. En jaksanut tehdä mitään, joten vaikka tunsin itseni luovuttajaksi, niin menin päiväunille ja nukuin kolme tuntia. Kun heräsin, mittasin kuumeen ja huokaisin. En ollutkaan saamaton laiskuri, olinkin sairas. Taas. Sainkin juuri kuuloni takaisin (tärykalvo puhkesi sen korvatulehduksen seurauksena), joten johan tässä joutaa taas sairastaa. 

Perjantaina sain kuitenkin Raikun joulumysteerisukkaa alulle. Toinen sukka on ensimmäisen vihjeen osalta valmis, toisessa on kärki tehtynä.

Vähän kiristää, mutta ei yhtään niin pahasti kuin yleensä. Olen joko oppinut neulomaan kirjoneuletta tasaisemmin tai sitten se taika on noissa neliskanttisissa puikoissa.

8.12.

Joulunodotusperinteisiin liittyvät olennaisesti myös jouluelokuvat. Ovathan ne hieman naiiveja ja painottavat ehkä liiaksikin jouluista rakkauden sanomaa, mutta ehkäpä se on juuri se idea. Jouluelokuvia katsellessa saa itkeä ihan luvan kanssa niitä jouluna tapahtuvia pieniä ihmeitä, tosin sillä edellytyksellä, että muistaa olla realistinen. Tosielämässä ei mene niin kuin elokuvissa. Kuitenkin - muutama minun suosikkini.

Love, actually kertoo monta pientä tarinaa rakkaudesta. Olkootkin hömppää, tämä on minun mielestäni paras elokuva ikinä.

The Holiday on kertomus kahdesta naisesta ja, no, rakkaudesta. Yllätys. Tosin olen ilmeisesti muuttumassa hieman kyyniseksi, koska eilen tätä katsoessani pohdin vain laastarisuhteiden haittoja. No, ehkä taas ensi vuonna.

Unohdetaanpa se rakkaus ja siirrytään eri genreen. Siis kyllähän suomalaisetkin osaavat tehdä jouluelokuvia. Kyllä vain. Rare Exports.

Ja loppukevennyksenä elokuva, jota alunperin inhosin, mutta joka on nyt katsottavien kärkipäässä. Bad Santa.

7.12.

Lapseton viikonloppu. Viikonloppuloma. Täysin tarpeeseen.

Mä menen nyt sänkyyn neulomaan ja katsomaan elokuvia. Toivottavasti ei tarvitse nousta ennen sunnuntaita.

(Mulla oli oikeakin postaus melkein valmiina, mutta ystäväni liikkuva laajakaista on ilmeisesti viettämässä perjantai-iltaa jossain ihan muualla kuin täällä.)

(huom! Sana "neulomaan" mainittu. Tekee se käsitöitä sittenkin.)