jouluvalot askarrellen

Ohhoh, joulukuu ja näin pitkällä! Minulla piti olla joulukalenteri tänä vuonna, olin luonnostellut jo pohjankin ja, uskokaa tai älkää, minulla olisi ollut oikeaa asiaa 75 prosenttiin luukuista, koska jollakin on rästissä noin 200 esittelemätöntä työtä. Kuitenkin arkikiireet paisuivat jo marraskuussa niin suuriin mittoihin, että heivasin kalenteri-idean. Kattellaan ens vuonna. Tällä postaustahdilla sinne on joka luukulle oma käsityöprojekti, tai itse asiassa alkaa olla varmaan ainekset kasassa jo kolmen vuoden kalenteriin.

Mutta sitä ensi joulua odotellessa voin näyttää teille uusia jouluvalojani. Kyllä vaan! Muistatteko pallovalot? Toivottavasti ette, itse ainakin yritän parhaani mukaan unohtaa. (Tosin ei varmaan kannattaisi ihan kokonaan unohtaa, muuten olen taas ensi syksynä miettimässä että ai että, tiiättekö mikä ois kivaa? No tehä itte semmoset narupallovalot!) Joka tapauksessa, sain uuden ja huomattavasti "paremman" (kaikki on suhteellista) idean tehdä jouluvalot paperista! Taiteltujen tähtien ohje löytyi Kirpparikeijun blogista. Aloitin intoa puhkuen taittelemaan paperia, kunnes sitten jossain vaiheessa tajusin, että näitä tähtiähän täytyy tehdä neljäkymmenä, jolloin prosessi hidastui huomattavasti. Mutta sain kaikki tehtyä (mitalin arvoinen suoritus), ja yllättävän nopeaa sain ne jopa käyttövalmiiksi. Valosarjankin sain hankittua kohtuullisen nopeasti, koska ulkoistin homman siskolle. Hieno tunne, tällainen aikaansaavuus, tähänhän voisi jopa tottua.

Kyllä, näähän on kaikki vinoja ja sen lisäksi eri kokoisiakin, mutta ei sillä ole mitään merkitystä. Hyvin anteeksiantava projekti

Kuvat on taas mitä on, mutta kun ei ole a) kameraa eikä b) valoa, niin elämä on vähän haastavampaa. Näistä valoista tuli silti ihan törkiän hienot, vaikka, jos nyt ihan totta puhutaan, en olisi itsekään uskonut. Olen sataprosenttisen varma, että niistä palloista ei olisi tullut läheskään yhtä hienoja. Ja säästöpolitiikkaan palatakseni, nämä valothan kustansivat kokonaiset neljä euroa, eli valosarjan verran. Kaikki muu löytyi kotoa. Että in your face, pankkitili.

-

Niin, pakollinen sananen vielä lasten joulukalentereita. Kyllä, saatanan keksintöjä edelleen, raastavuus on vaan muuttanut muotoaan, tai sitten lapsista on tullut kekseliäämpiä. Tänä vuonna kummallakin on Lego-kalenteri, tytöllä tyttöjen versio ja pojalla poikien versio. Voisi luulla, että tappelua ei pääsisi syntymään, mutta pah. Itse luukuista ei tosin tapella, molemmat ovat olleet sangen tyytyväisiä siihen, mitä ovat saaneet, mutta jostain syystä nämä lapset ovat alkaneet purkamaan näitä toistensa legorakennuksia. On muuten selkeästi yksi maailman parhaimmista tavoista ärsyttää toista. Ja tänä vuonna tämä toisten legojen tuhoaminen on viety aivan uusiin ulottuvuuksiin, sillä tyttö on muun muassa purrut pojan palikoita, jolloin niihin jää siis hampaanjäljet. Kostoksi tästä poika taas nuoli tytön legofiguurien naamoja niin kauan, että silmät ja korvat katosivat. Tähän loppuun en edes osaa sanoa mitään, koska leijun yhä jossain facepalm-tilassa asian suhteen, joten kuvitelkaa syvä ja turhautunut huokaus.

tein itte ja säästin

Ihan ensimmäiseksi täysin asiaan kuulumaton mutta aiheellinen neuvo. Ihmiset, älkää käyttäkö viesteissänne huutomerkkejä, mikäli se ei ole täysin välttämätöntä. Se on pelottavaa. Olen tässä juuri vaihtanut muutaman viestin lapseni opettajan kanssa, ja jokainen vastaus on tyyliä "joo!". Huutomerkki on jotenkin passiivis-aggressiivinen, se on kuin caps lock naamioasussa. Ei oikein tiedä, onko vastaaja vihainen, vai eikö se oikeasti vaan älyä, miten viesteihin kuuluu vastata. Kyllä, minä olen määritellyt normit tekstailulle ja minä tekstaan aina oikein. Enkä minä käytä huutomerkkejä, joten lopettakaan nyt perhana se.


Valistuksen jälkeen voidaankin sitten siirtyä asiaan, eli kertomukseen siitä, kuinka diy-asenne on toisinaan ihan hanurista. Tämän tarina alkoi jo viime joulun aikoihin, kun valopalloköynnöksiä alkoi näkyä jokaisessa talossa ja blogissa. Tottahan toki minäkin halusin omani, mutta jostain syystä aloin pihiksi, enkä muka raaskinut ostaa niitä. Ensi jouluna sitten, ajattelin. Nyt sitten palloja on taas alkanut näkymään siellä ja täällä, ja edelleen olen vähän nuukaillut hinnan kanssa. Yhtenä päivänä sain loistoajatuksen - minähän teen sellaiset itse, ja säästän sen parikymppiä!

Narupallojan voi siis tosiaan tehdä itse. Netissä on hirveästi ohjeita niitä varten, sekä suomeksi että englanniksi, ja minä käytin ihan jumalattomasti aikaa löytääkseni idioottivarman ohjeen. No, en löytänyt, joten tein niin kuin kunnon idiootin kuuluukin tehdä: sovelsin. Periaatteessahan narupallojen teko on yksinkertaista. Tarvitaan vain liima-vesi-seosta, narua ja ilmapallo. Jossain ohjeessa luki, että kelmu estää narua tarttumasta ilmapallon pintaan kiinni, joten käytin kelmuakin. Toisin sanoen siis käytin perjantai-iltani siihen, että kelmutin ilmapalloja. Täh.

Liima-vesi-seos taas meni luultavasti pilalle siinä vaiheessa, kun unohdin ostaa erikeepperiä. Kotona oli kuitenkin vesiliukoista askarteluliimaa, joten oletin sen ajavan saman asian. Ja minä en tiedä, kuinka monta kertaa mun täytyy prosessoida olettamisen syvintä olemusta itseni kanssa, koska jos elämää on mulle jotain opettanut, niin se on se, että älä jumalauta missään nimessä ikinä oleta yhtään mitään. Silti, kerta toisensa jälkeen, löydän itseni olettamasta asioita niin ihmisten kuin käsitöidenkin suhteen, ja aina menee päin mäntyä. Joka tapauksessa, tein liima-vesi-seosta purkkiin, uitin lankaa hyvästi siellä ja aloin kääriä kelmupallon päälle. Se on juuri niin yksinkertaista kuin se kuulostaakin. Ja se on juuri niin sotkuista kuin voi kuvitella. Suojatkaa kaikki tavarat ja pinnat neljän metrin säteeltä, jos meinaatte kokeilla narupallojen tekoa. Olen tosissani. Perjantai-iltaa voi viettää myös hinkaten lattialta liimatahroja.

Liima loppui kesken, enkä saanut tehtyä palloja läheskään niin paljon kuin oisin halunnut. Tarkoituksenani oli käydä ostamassa uusi pönikkä, mutta ajattelin odottaa, että saan ensimmäisen satsin valmiiksi, koska minulla oli paha tunne koko pallohomman suhteen. Se sitten vahvistui seuraavan päivänä, jolloin pallojen olisi jo pitänyt olla kuivia, mutta omat yksilöni olivat ihan märkiä. Vielä sunnuntainakin ne olivat kosteita. Vasta tänään tiistaina uskalsin alkaa puhkomaan ilmapalloja, ja siinä tarkemmin tutkiessani huomasin, että lanka ei jostain syystä ollut kovettunut tasaisesti. Kaikissa palloissa oli kohtia, joissa lanka oli ihan lörppää. Enkä viitsi edes mainita, kuinka perfektionistiä häiritsee se, että osa "palloista" on enemmänki munan muotoisia.

Testasin palloja kuitenkin valosarjaan, ja kyllähän ne tosi pimeässä voisi välttää. Ongelmaksi muodostuisi vaan se, että eivät nuo pysy muodossaan. Todennäköisesti sen erikeepperin kanssa olisi voinut onnistua paremmin, mutta en kyllä ala tähän enää uudestaan.

Mutta en siis raskinut ostaa palloköynnöstä, koska mielestäni noin 20 euroa oli liikaa. Silti olin kuitenkin valmis tekemään koko homman itse. Paljonko siis säästäisin, mikäli kelpuuttaisin nuo koristeeksi itselleni? Lasketaan! Projektia varten ostin kolme pussia ilmapalloja (2,95€/pussi) ja kaksi kerää seiskaveikkaa (lähikaupasta 5€/kerä). Ilmapalloja piti ostaa noin paljon, koska oli tarkoitus käyttää kaksi pussillista tähän projektiin, ja sitten oli pakko ostaa myös lapsille pussillinen, koska kukaan ei olisi kuunnellut sitä vinkumista siitä, että minulla on ilmapalloja ja heillä ei. Lankaa piti ostaa, koska en muka löytänyt varastostani sopivaa väriä. Voi puuh. Liimaa minulta löytyi kotoa, mutta koska kulutin kaiken, minun piti ostaa purkki tilalle (3,50€). Eli kaikki askartelutavarat maksoivat yhteensä 22,35 euroa. Mutta ei siinä vielä kaikki - ei minulla olisi ollut näille edes valosarjaa valmiina, joten minun olisi pitänyt ostaa sekin. (Kuvissa sovitin palloja 120-lamppuiseen ulkoledisarjaan. Saan paniikkikohtauksen, kun ajattelenkin 120 kappaletta narupalloja.) Eli olisin säästänyt tasan en yhtään ja jäänyt vielä häviöllekin. Job well done, Tiina, job well done.

Niin, ja jos joku miettii, niin kyllä, aion ostaa pallovalosarjan heti kun sellainen tulee seuraavan kerran vastaan, maksoi mitä maksoi.

Himmeli

Olen jotenkin ajautunut siihen pisteeseen, jossa postin lakkoilu on elämäni ahdistavin asia. Nähkääs kun asia on niin, että minä elän käyttääkseni verkkokauppoja. Verkkokaupat ovat ihan oikeasti paras keksintö sitten kahvinkeittimen (1914, koska tiedän, että tekin halusitte tietää), koska niiden avulla saan haalittua kotiini kaiken, mitä tarvitsen ja kaiken sellaisenkin, mitä en tarvitse ilman, että minun täytyy olla kontaktissa ihmisten kanssa. Tosin tätä hiljaisuutta ja rauhaa on alettu pilaamaan niillä hemmetin chat-ikkunoilla, joilla asiakaspalvelija saa kätevästi yhteyden asiakkaaseen. Kun tämä "Kuinka voin auttaa? :) " pomppaa ruutuun salakavalasti jostain alareunasta, sammutan supernopealla liikkeellä koko sivuston (ja yleensä vielä koko selaimen vahingossa). Minä haluan shoppailla rauhassa. En halua apua, osaan kyllä itsekin liikutella tuotteita ostoskoriin ja sieltä pois. Ja sitähän se verkkokauppashoppailu itse asiassa on - ensin raahataan hirveä kasa tavaroita ostoskoriin ja sitten poistutaan sivuilta. Tai vähintäänkin jätetään tilaamatta 89 prosenttia ostoskorin tuotteista.

Minulla on tällä hetkellä kolme pakettia jumissa jossain, joten ajattelin, että nyt on aika tehdä jotain. Mutta koska tapoihini ei kuulu oikeastaan tehdä asioita, tyydyin vain ajattelemaan vaihtoehtoisia tapoja toimia.

1. Älä tilaa mitään. 

Tämähän olisi itse asiassa ihan loistava idea. Jos en tilaisi mitään, säästäisin noin kaksi miljoonaa euroa kuussa eikä minun tarvitsisi raahata kävellen paketteja kotiin. Minun ei myöskään tarvitsisi mennä postiin, jonka avulla säästäisin vielä e

nemmän rahaa, koska silloin en sortuisi ostamaan heräteostoksia postin kanssa samassa paikassa sijaitsevista liikkeistä. Toisin sanoen siis minusta tulisi ihan hemmetin rikas. Mutta ainoastaan rahallisesti - eihän nyt mikään rahamäärä voi korvata sitä tunnetta, kun saat vetää jalkaasi postin tuomat uudet kengät, jotka eivät ehkä ole edes liian pienet. Miinuspuolena tässä on myös se, että moni yritys kaatuisi, kun en olisi enää syytämässä rahojani heille. En ehkä voi ottaa sellaista taakkaa harteilleni.

2. Osta tuotteet kivijalkakaupoista.

Mitä? Ei. E-ei. Hullu. Mitä? 

3. Harkitse uudestaan niitä kivijalkakauppoja.

No OKEI. Koska asun täällä hevonjeerassa, kulkeminen asiallisten kauppojen luo maksaa. Koska on noita lapsia, niin nehän pitäisi raahata mukana. Koska keskittymiseni kaupassa on samaa luokkaa viisivuotiaan tyttäreni kanssa, ostaisin ihan vääriä asioita ihan liian paljon ja jättäisin ostamatta ne, mitä oikeasti tarvitsisin. Koska kieltäydyn yleensä uskomasta, että minulla ei ole varaa johonkin (no siis ihan hyvin riittää kakskymppiä loppukuun ruokaostoksiin, vaikka on vasta 12. päivä). Koska ruuhka ja kiire ja kuuma ja p*rkele.

4. Jatka tilailua samaan malliin

Kyllä ne paketit sieltä joskus tulee. Oikeastaan tämähän voi olla ihan kivaa, koska todennäköisesti olen paketin saapumishetkellä unohtanut, mitä olen tilannut. Yllätyksethän on kivoja. Tsemppiä joka tapauksessa postin työntekijöille, ehkä mä pärjään.

Ennen kuin lakkoilu alkoi, ehdin tilata itselleni muun muassa mehupillejä. Kukapa ei mehupillejä tarvitsisi? Mutta nämä eivät tulleet elintarvikekäyttöön, vaan askarteluhommiin. Minulla on ollut DIY-listalla musta himmeli jo monta vuotta, ja tänä vuonna sitten vihdoin sain aikaiseksi. Ja nyt sitten hatunnosto hei minulle: ei mennyt hermot. Ei kertaakaan, vaikka astuin kahden pienemmän timantin päälle ja tökin itseäni neulalla niin kuin en olisi ennen moista esinettä käyttänytkään. Ehkä tämä oli nyt se joulun ihme.

Himmeliin löytyy ohje Magdan kotona -blogista, jossa on myös huomattavasti hienommat kuvat. Minä en nimittäin onnistunut saamaan yhtään hyvännäköistä kuvaa, koska häkkyrä pyöri _koko ajan_. Meillä todennäköisesti joko siis vetää joka nurkasta tai sitten minä hengitän läähättäen. Mutta hieno se on silti, uskotte tai ette, ja mä olen varma, että tämä joulu on astetta parempi juuri tämän himmelin takia. 

no nyt se askartelee

Repäisin ja lävistytin korvani tässä keväällä. Nyt puhutaan siis ihan peruskorvalävistyksistä, aiemminhan olen ollut ihan täysin lävistämätön (mun aivot huutaa nyt lujalla volyymilla että liikaa informaatiota! Liikaa informaatiota!). Ihan hetken mielijohteesta en korviani vienyt piikitettäväksi, vaan asiaa oli pohdittu lujasti jo vuoden päivät (mä en hirveesti hötkyile, tatuointiakin olen pohtinut jo kuutisen vuotta). Ripiltä päässyt siskoni sitten vihjaisi, että hänelle kelpaisi lävistykset lahjaksi, joten kävelimme sitten eräänä räntäsateisena päivänä paikalliseen koruliikkeeseen kidutettavaksi. 

Tiina Turhamainen on sitten tässä kolme kuukauden sisää ehtinyt ostaa enemmän korvakoruja kuin käsillä ja varpailla voi laskea. Muutamat vähän arvokkaammat ja iso läjä halpiksia, niihin kun näyttää tulevan himo. Korvakorut asusteena ovat minulle aivan uusi ulottuvuus, ne ovat sellaiset tyylin viimeistelijät, ja kai siksi minun täytyy saada niitä ties minkälaisina ja kaikissa väreissä.

Mutta nuo pirulaiset ovat niin perhanan pieniä, että ne haluavat mennä hukkaan. Pinterestiä selatessa vastaan on tullut paljon ihania korvisten säilytystelineitä (mm. tämä, tämä ja tämä), niin pitihän minunkin tehdä oma.

Jos jotakuta kiinnostaa, miten tämä on tehty, niin minäpä kerron. 

1. Ideoi. Yksinkertaisimmillasi tarvitset vain valokuvakehykset, palan jotakin kangasta (pitsiä!) ja pikaliimaa.

2. Koska olet niin p*rkeleen crafty, omistat noista vain tuota kangasta. Itse asiassa sekin on jokin epämääräinen kasa jotain, mikä ehkä on ollut joskus verhot. Ehkä. 

3. Mene ostamaan kehykset ja pikaliimaa. Äläkä mene minne tahansa kauppaan, mene huonolla polkupyörällä kuuden kilometrin päähän siihen hemmetin isoon kauppaan. Seiso ja tuijottele pikaliimoja noin varttitunti, hae toiselta puolelta kauppaa myyjä (tämähän siis edellyttää noin 900 metrin kävelymatkaa) ja kysy siltä, mitä eroa on yhden euron ja kuuden euron pikaliimalla. Analysoi ja pohdi myyjän kanssa pikaliiman merkitystä tässä maailmassa noin puoli tuntia ja nappaa sitten se kahden euron tuubi siitä. Sen jälkeen hae ne kehykset, mutta muista miettiä puoli tuntia oikeaa kokoa (ota se väärä) ja väriä (ota se väärä).

4. Mene kassalle. Jonota 20 minuuttia ihan vain sen takia, että kassaneiti voi ilmoittaa sinulle, että tällä kassalla ei electron käy. Mene siihen viereiseen jonoon ja jonota jälleen 20 min. Maksa ostokset.

5. Polje kotiin sillä romupyörällä. Kannattaa mennä oikopolkua, joka oikeastaan osoittautuukin matkaa pidentäväksi.

6. Kotona pengo kassi läpi ja totea, että se s*tanan pikaliima jäi sinne sitten ilmeisesti sinne kassalle. Mieti kaksi sekuntia, käykö erikeepperi, ja päädy siihen, että kyllä se käy, koska se tuoksuu niin hyvälle.

7. Ota kehyksistä pahvitausta ja lasi pois, levitä liimaa taakse. Länttää suurin piirtein oikean kokoinen pitsikangaspala liiman päälle ja muista sotkea mahdollisimman paljon. Et ole oikea askartelija, mikäli sormenpäissä ei ole puolen desin verran liimaa.

8. Anna kuivua kiinni pöytään.

9. Revi irti pöydästä ja tadaa! valmis! Asettele korut kauniisti, totea että nää kaikki ei ikinä mahu tähän joten valitse vaan ne näteimmät. 

10. Huokaile ihastuneena.

Ooh. Ihana. Ooh, tykkään niin kovasti.

 Katotaas, kauanko tää pysyy kasassa.