sunnuntai 1. elokuuta 2010

Muisto

Neuloin ensimmäisen kerran yläasteella. Tai näin ainakin muistelen, ala-asteella meille annettiin kyllä virkkuukoukku käteen, mutta varsinaista neulomista opeteltiin vasta seiskaluokalla. Ensimmäinen neuleprojektini oli lapaset, jotka olivat aivan järkyttävän väriset. Oranssi - persikka - vihreä - vaaleanpunainen. Ilmeisesti pidin väreistä tuolloin, sillä innostuin raidoittamaan ehkä vähän turhankin kanssa.

Niistä lapasista tuli aika onnettomat, mutta opettaja arvosteli ne yhdesikön arvoisiksi. Tiedän, että noinkin korkea arvosana johtui ovelasta suunnitelmastani - minä nimittäin oikeasti käytin niitä lapasia. Ainakin silloin, kun menin käsityötunnille. Opettaja muisti aina kehua, kuinka olin osannut tehdä sellaiset lapaset, joita oikeasti tulee käytettyä. Nyökkäsin opettajalle nätisti hymyillen, mutta kotimatkalla nauroin kaulahuiviini ja kaivoin repustani "oikeat" lapaset. Sellaiset niin kuin kaikilla muillakin oli. Sellaiset kaupasta ostetut.

Nykyään "oikeat" asusteet ovat juuri niitä itsetehtyjä. Sellaisia ei ole kenelläkään muulla.

Sitä paitsi olen myös oppinut käyttämään värejä hieman hillitymmin.

1 kommentti:

  1. Ahaa... täytyypä pistää opena korvan taakse. Itse olen kehunut samasta syystä joitakin tyttöjä joilla on koulussa neulotut lapaset. Silti muuten, just nyt tuntuu, että käsinneulotut on oikeesti muotia ja myös pojilla!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)