jouluvalot askarrellen

Ohhoh, joulukuu ja näin pitkällä! Minulla piti olla joulukalenteri tänä vuonna, olin luonnostellut jo pohjankin ja, uskokaa tai älkää, minulla olisi ollut oikeaa asiaa 75 prosenttiin luukuista, koska jollakin on rästissä noin 200 esittelemätöntä työtä. Kuitenkin arkikiireet paisuivat jo marraskuussa niin suuriin mittoihin, että heivasin kalenteri-idean. Kattellaan ens vuonna. Tällä postaustahdilla sinne on joka luukulle oma käsityöprojekti, tai itse asiassa alkaa olla varmaan ainekset kasassa jo kolmen vuoden kalenteriin.

Mutta sitä ensi joulua odotellessa voin näyttää teille uusia jouluvalojani. Kyllä vaan! Muistatteko pallovalot? Toivottavasti ette, itse ainakin yritän parhaani mukaan unohtaa. (Tosin ei varmaan kannattaisi ihan kokonaan unohtaa, muuten olen taas ensi syksynä miettimässä että ai että, tiiättekö mikä ois kivaa? No tehä itte semmoset narupallovalot!) Joka tapauksessa, sain uuden ja huomattavasti "paremman" (kaikki on suhteellista) idean tehdä jouluvalot paperista! Taiteltujen tähtien ohje löytyi Kirpparikeijun blogista. Aloitin intoa puhkuen taittelemaan paperia, kunnes sitten jossain vaiheessa tajusin, että näitä tähtiähän täytyy tehdä neljäkymmenä, jolloin prosessi hidastui huomattavasti. Mutta sain kaikki tehtyä (mitalin arvoinen suoritus), ja yllättävän nopeaa sain ne jopa käyttövalmiiksi. Valosarjankin sain hankittua kohtuullisen nopeasti, koska ulkoistin homman siskolle. Hieno tunne, tällainen aikaansaavuus, tähänhän voisi jopa tottua.

Kyllä, näähän on kaikki vinoja ja sen lisäksi eri kokoisiakin, mutta ei sillä ole mitään merkitystä. Hyvin anteeksiantava projekti

Kuvat on taas mitä on, mutta kun ei ole a) kameraa eikä b) valoa, niin elämä on vähän haastavampaa. Näistä valoista tuli silti ihan törkiän hienot, vaikka, jos nyt ihan totta puhutaan, en olisi itsekään uskonut. Olen sataprosenttisen varma, että niistä palloista ei olisi tullut läheskään yhtä hienoja. Ja säästöpolitiikkaan palatakseni, nämä valothan kustansivat kokonaiset neljä euroa, eli valosarjan verran. Kaikki muu löytyi kotoa. Että in your face, pankkitili.

-

Niin, pakollinen sananen vielä lasten joulukalentereita. Kyllä, saatanan keksintöjä edelleen, raastavuus on vaan muuttanut muotoaan, tai sitten lapsista on tullut kekseliäämpiä. Tänä vuonna kummallakin on Lego-kalenteri, tytöllä tyttöjen versio ja pojalla poikien versio. Voisi luulla, että tappelua ei pääsisi syntymään, mutta pah. Itse luukuista ei tosin tapella, molemmat ovat olleet sangen tyytyväisiä siihen, mitä ovat saaneet, mutta jostain syystä nämä lapset ovat alkaneet purkamaan näitä toistensa legorakennuksia. On muuten selkeästi yksi maailman parhaimmista tavoista ärsyttää toista. Ja tänä vuonna tämä toisten legojen tuhoaminen on viety aivan uusiin ulottuvuuksiin, sillä tyttö on muun muassa purrut pojan palikoita, jolloin niihin jää siis hampaanjäljet. Kostoksi tästä poika taas nuoli tytön legofiguurien naamoja niin kauan, että silmät ja korvat katosivat. Tähän loppuun en edes osaa sanoa mitään, koska leijun yhä jossain facepalm-tilassa asian suhteen, joten kuvitelkaa syvä ja turhautunut huokaus.

24.12.

Jouluaatto. 

Toivotan teille kaikille ihanaa, lämpöistä ja rauhallista joulua. Liitetään tähän nyt vielä tämä ilmeisesti jokin kakkosen mainosbiisi viime vuodelta, mutta joka siitä huolimatta on varsin kaunis kappale. Minä muistan tästä laulusta viime joulun, jolloin tämä tuli televisiosta aina Pikku Kakkosen jälkeen. Aina alkusointujen aikana molemmat lapset rauhoittuvat ja siirtyivät lähemmäs ruutua tuijottamaan videon kuvia. Ja kahden minuutin ajan meillä oli rauha maassa. Täydellistä.

22.12.

Oho, ote löysistyy loppua kohden.

-

Lahjat on nyt hankittu. Huolellinen valmistautuminen ja loputon "mmmm-olen-rauhallinen-ja-muistan-hengittää"-mantran hokeminen sai minut pysymään selväpäisenä kaupungilla. Enää on jäljellä paketoiminen ja, no, hiljaisuus.

ps. Olettehan huomanneet, että se Rare Exports tulee tänään televisiosta? TV2 klo 22.05. Hou hou hou ja pukki kappaleiksi!

20.12.

Perinteinen, pienimuotoinen ahdistus. Jouluaattoon on neljä yötä. Viikon päästä kaikki on ohi. Ajatuksetkin tuntuvat harhailevan enemmän jo uuden vuoden puolelle.

Lahjojakin puuttuu vielä. Se asia ei itsessään ahdista, sillä tiedän kyllä, mitä hankin, mutta kun ajattelin mennä ostamaan ne lauantaina. Oletettavasti muutama muukin on liikenteessä yhtä aikaa. Niin, ja sitten olisi yhdet villasukat, jotka ajattelin lahjaksi. Saattaa olla, että eivät pakettiin päädy, sillä nyt ei perusseiskaveikkasukka kiinnosta. Mysteerisukat sen sijaan ovat jo varressa menossa. 

Asia, mikä painaa eniten keuhkoja kasaan (ylenpalttisen tupakoinnin lisäksi), on lapset. Tai joulunajan lapsettomuus. Pikkuiset lähtevät huomenna isänsä luo ja palaavat vasta joulun jälkeen. Vaikka ipanat ovatkin äärettömän kuluttavia, stressaavia ja äänekkäitä, ja pidän näitä hengähdystaukoja enemmän kuin mielelläni, niin silti. Joulu ilman lapsia. Oikeasti. Miettikää. Kukaan ei herätä aattona, joten luultavasti nukun parhaiden lastenohjelmien ohi. Kukaan ei nosta stressileveleitä maksimiin, joten en varmasti saa mitään aikaiseksi. Kukaan ei pyyhi nuhaista nenäänsä housuihini, eli luultavasti makaan joulunpyhät samoissa vaatteissa (ihan sama jollekin kahvitahroille, mutta räkää, yääh). En ehkä osaa kävellä ilman että joku roikkuu lahkeessa, ja en välttämättä osaa istua ilman sylissä pidettävää lasta. Mutta ennen kaikkea minä missaan sen pienellä turhautumisella maustetun jännityksen, joka näkyy niin selvästi jo nelivuotiaassa. Minä en näe sitä ilmettä, joka syntyy lapsen kasvoille hänen tajutessaan, että se joulu, se on nyt. Tänä jouluna perinteiset asiat tehdään yksin, hiljaisuudessa, kiireettömästi. Voin toki lohduttautua sillä, että luvassa on kirjaimellisesti rauhallinen joulu. Mutta silti. Joulu ilman lapsia. Minusta se kuulostaa siltä, että jotain olennaista puuttuu.

(En minä tosin yksin meinaa jouluani viettää, vaan muun perheen parissa. Että en nyt menisi välttämättä vannomaan sen rauhallisuuden nimeen.)

17.12.

Jotain, mikä pitäisi muistaa kertoa muulloinkin ja muutenkin kuin jouluna lahjojen pakettikorteissa.

16.12.

On olemassa se yksi laulu, joka jumittaa päähän joka joulu. Ja se soi ja soi ja soi, se soi niin, että voit melkein tuntea kulkusten hakkaavan aivojasi, kappaleen rytmi kun on sellainen raivokkaan energinen, melkein tappava.

Tänä jouluna se soi päässä jopa lapsilla. Kiitokset tästä eräälle lastenkanavalle, joka laittoi kyseisen biisin erääseen mainokseensa. "JINLEES MEELS, JINLEES SMEELS", hoilottaa nelivuotias, ja kaksivuotias huutaa perässä "JINGLE SMELLS". Tai no ei oikeasti, mutta siltä se kuulostaa.

(Kyllä jotkut yli kakskymppisetkin katsoo Gleetä. Minä olen se toinen niistä.)

15.12.

Yhdeksän yötä aattoon.
Kuusi yötä seuraavaan perjantaihin.
Neljä yötä joululomaan.
Kolme yötä ensimmäiseen päiväkodin joulujuhlaan.

Vielä kaksi tenttiä.
Yksi ryhmätyöesittely.

-

Minä vietän lauantai-iltani glögimukin ja tenttikirjan äärellä.

14.12.

Mulle ei muumitalot v*ttuile.

(No okei, rupesi se sen verran hankalaksi, että tällä hetkellä tunnen pelkästään syvää inhoa kaikkia maailman piparitaloja kohtaan.)

11.12.

Kokosin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni tekokuusen. Se ei tuoksu joululle, mutta lapset koristelivat sen. Se on kaunein kuusi koskaan, vaikka se on pieni, vinossa ja toispuoleisesti koristeltu. Tähtikin roikkuu latvassa vähän miten sattuu. Sympaattinen - sitä se on.

(Vähemmän sympaattinen oli koristelutuokio. Tempperamenttinen kuopus ei yksinkertaisesti suostunut hyväksymään sitä tosiasiaa, että hän ei yllä ylimpiin oksiin. Isoveli ja äiti saivat pallosta päähän useampaan otteeseen ja tytär vietti enemmän aikaa jäähyllä kuin kuusen ääressä. Mutta ei muistella sitä, muistetaan vain se, miten loppuilta istuttiin hämärässä olohuoneessa ja huokailtiin kaunista kuusta.)

10.12.

Kun minä olin pieni, oli olemassa tasan kaksi joulukasettia. Toinen oli Arja Korisevan Saa joulu aikaan sen ja toinen Anna Hanskin Mä uskon joulupukkiin. Kiitokset tästä iskelmäpainotteisesta linjasta kuuluvat vanhemmilleni, jotka kuunteluttivat näitä kasetteja autossa aina uudestaan ja uudestaan, joka joulu, vuodesta toiseen.

Minulle henkilökohtaisesti tärkeämpi oli ehkä Anna Hanski. Muistan, kun vanha ja virttynyt c-kasetti veti viimeisen henkäyksensä ja hajosi. Sen jälkeen ei joulu tuntunut enää joululta. Mutta voi sitä iloa, kun äiti tuli eräs päivä kotiin ja iski pöytään kirpparilta löytämänsä aarteen - Anna Hanskin joulualbumi, jälleen c-kasettina. Siihen aikaan oli jo niinkin nykyaikaisia vehkeitä kuin cd-soittimia, mutta minä vongutin jälleen kasettisoitinta.

Arja Koriseva taas liittyy kiinteästi jokaiseen jouluun, jonka kykenen muistamaan. Arja on opettanut minulle sanat jokaiseen suosikkijoululauluuni, ja olen yhä ehkä edelleen pikkuisen sitä mieltä, että joulua tule ilman Kolme yötä jouluun on -laulua. Ja minulle se Sydämeeni joulun teen -kipaleen ainoa oikea esittäjä on Arja Koriseva, eikä mikään Loiri.

Tämän joulun suosikkialbumi löytyi vahingossa, mutta josta tuli selkeä lemppari heti. Ihastuin Christina Perryn ääneen jo vuosi sitten, ja nyt tämä neitonen on tehnyt joulu-ep:n. Ihan parhautta. Alla oleva laulu on sitä paitsi ilman Christinaakin yksi ehdottomista lemppareistani.

9.12.

Eilen oli huono päivä. Jalkoihin sattui ja selkää särki. Itkin varpaitani, jotka olivat ihan jääkalikat huolimatta kaksista villasukista ja kahdesta viltistä. En jaksanut tehdä mitään, joten vaikka tunsin itseni luovuttajaksi, niin menin päiväunille ja nukuin kolme tuntia. Kun heräsin, mittasin kuumeen ja huokaisin. En ollutkaan saamaton laiskuri, olinkin sairas. Taas. Sainkin juuri kuuloni takaisin (tärykalvo puhkesi sen korvatulehduksen seurauksena), joten johan tässä joutaa taas sairastaa. 

Perjantaina sain kuitenkin Raikun joulumysteerisukkaa alulle. Toinen sukka on ensimmäisen vihjeen osalta valmis, toisessa on kärki tehtynä.

Vähän kiristää, mutta ei yhtään niin pahasti kuin yleensä. Olen joko oppinut neulomaan kirjoneuletta tasaisemmin tai sitten se taika on noissa neliskanttisissa puikoissa.

8.12.

Joulunodotusperinteisiin liittyvät olennaisesti myös jouluelokuvat. Ovathan ne hieman naiiveja ja painottavat ehkä liiaksikin jouluista rakkauden sanomaa, mutta ehkäpä se on juuri se idea. Jouluelokuvia katsellessa saa itkeä ihan luvan kanssa niitä jouluna tapahtuvia pieniä ihmeitä, tosin sillä edellytyksellä, että muistaa olla realistinen. Tosielämässä ei mene niin kuin elokuvissa. Kuitenkin - muutama minun suosikkini.

Love, actually kertoo monta pientä tarinaa rakkaudesta. Olkootkin hömppää, tämä on minun mielestäni paras elokuva ikinä.

The Holiday on kertomus kahdesta naisesta ja, no, rakkaudesta. Yllätys. Tosin olen ilmeisesti muuttumassa hieman kyyniseksi, koska eilen tätä katsoessani pohdin vain laastarisuhteiden haittoja. No, ehkä taas ensi vuonna.

Unohdetaanpa se rakkaus ja siirrytään eri genreen. Siis kyllähän suomalaisetkin osaavat tehdä jouluelokuvia. Kyllä vain. Rare Exports.

Ja loppukevennyksenä elokuva, jota alunperin inhosin, mutta joka on nyt katsottavien kärkipäässä. Bad Santa.

7.12.

Lapseton viikonloppu. Viikonloppuloma. Täysin tarpeeseen.

Mä menen nyt sänkyyn neulomaan ja katsomaan elokuvia. Toivottavasti ei tarvitse nousta ennen sunnuntaita.

(Mulla oli oikeakin postaus melkein valmiina, mutta ystäväni liikkuva laajakaista on ilmeisesti viettämässä perjantai-iltaa jossain ihan muualla kuin täällä.)

(huom! Sana "neulomaan" mainittu. Tekee se käsitöitä sittenkin.)

6.12.

Joka vuosi, siinä lokakuun tienoilla, alan suunnitella joulukortteja. Yleensä päätän joko teettää lapsista supersöpöt tonttukuvat tai vähintään askarrella kortit itse. Kuitenkin joulukuussa minä yleensä havahdun siihen, että olen siellä Tiimarissa valikoimassa niitä tarjouskortteja. Mutta ei se mitään. Perinne sekin. 

Tänään sain vihdoin kortit kirjoitettua ja postimerkitettyä. Postiin asti nuo päätyvät sitten, kun on pakko.

Huomatkaa superomaperäinen joulutervehdysteksti. Aina ei vaan jaksa.

5.12.

Se piparitalo nosti verenpaineita siihen malliin, että se lensi oikein komeassa kaaressa roskikseen. Olen ihan ärsyttävän perfeoktinistinen joidenkin asioiden suhteen. Ja kun siihen päälle lisätään vielä kärsimättömyys, niin lopputulos on kutakuinkin raivohullu. Kokeilen uudestaan sitten, kun mielenterveys on palannut entiselleen.

Minä menen nukkumaan, katselkaa te jouluraivoa. (Ja kyllä, nuo toimivat minun kohdallani. Koska minulla on ehdottoman sivistynyt ja ylivertainen huumorintaju.)

Ja vielä yks ei-niin-raivo:

4.12.

Vaihdoin keittiöön jouluverhot. Olohuoneeseenhan ei tarvitse vaihtaa, koska vaihdoin ne viime vuoden marraskuussa enkä saanut aikaiseksi ottaa niitä pois. Tähän liittyen käytiinkin tässä kuukausi sitten keskustelua siskoni kanssa.

Sisko: "Mitä sä haluaisit joululahjaksi?"
Minä: "Emmätiä. Jotaki mitä oikeesti tarviin, ei ainakaan mitään roinaa.
Sisko: "Ai no sit tää on helppo. Ostan sulle verhot olkkariin."
Minä: "Hmm. Joo."

-

Tein uuden piparitaikinan. Ei, en ole ahneuksissani hotkinut vielä kaikkia, vaan ajattelin tehdä piparitalon. Pyysin siskolta muumitalomuotit lainaan, koska oletin, että niiden kanssa pääsee helpommalla. Sitten sisko kertoi hieman tarkemmin siitä, mitä kaikkea hänellä on mennyt vikaan piparimuumitalon kanssa. Huomiseksi luvassa siis itkua ja hammastenkiristystä.

Ps. Jos joku nyt jäi miettimään niitä mun verhoja, niin ei mulla mitään joulupukin naamarilla varustettuja talven ihmemaa-verhoja ole ollut. Kyseessä on yksiväriset, joskin juhlavat (minun mielestäni) joulunvihreät verhot (joita vihaan, btw).

3.12.

Joistakin päivistä on joulumieli kaukana. Tänään oli niin maanantai, että ihan oksettaa. Säädin kellon soimaan vahingossa myöhäisen aamuherätyksen mukaan ja missasin näin ollen ne ihan oikeasti kiinnostavat lastensuojelun tunnit. Pakkasta oli tietenkin rapiat 23 astetta, eli lasten pukeminen kilometrin reissua varten kesti noin kolme varttia. Koulussa kuuntelin kiukuttelua, kaadoin kahvit paidalleni ja hain väärät paperit opintosihteeriltä. Postissa ja kaupassa oli liian pitkät jonot. Kotona aika on kulunut erotuomarina toimiessa jäähyjä jaellen. Lopulta hajosi vielä tiskikone.

Huomenna on parempi päivä. Tai ei kai tästä nyt enää huonommaksi voi mennä? (Ja tietty nyt kun sanoin tuon ääneen, niin huomenna joku kuolee tai talo palaa tai piparit loppuu.)

2.12.

Kun eilen puhuin joulukalentereista, aloin pohtimaan, että voisinhan minäkin odottaa joulua hieman blogipainotteisemmin ja näin ollen osallistua omalta osaltani tähän "hei sulla on kaks miljoonaa lukematonta otsikkoa readerissa" -joulukuuhun. Joulukalenterihommiin en ala, mutta ehkä termi "joulupäiväkirja" olisi minulle sopivampi: yksi enemmän tai vähemmän jouluaiheinen postaus tästä (tai eilisestä) eteenpäin kerran päivässä, ainakin aattoon asti. Olettaisin, että jokapäiväinen bloggaus ei voi olla liian raskasta, varsinkaan, kun en aseta itselleni mitään kriteereitä postausten pituuden (tai sisällön) suhteen. Julkaisen sitten vaikka tasan yhden kuvan tai yhden linkin juutuuppiin, jos ei muuta. Jääpähän sitten edes jotain muistikuvia tämän vuoden joulusta. Ja niin - vaikka tämä onkin pääsääntöisesti käsityöblogi, niin niitä käsitöitä en uskalla luvata kuin ehkä noin neljäsosaan postauksista. (Ja niissäki saatan mainita sanan "lanka" vain kerran.) 

-

Ei varmasti ole mukavampaa tapaa aloittaa joulukuu kuin pipareiden leipominen. Itse asiassa olin eilen asialla jo toista kertaa tälle vuodelle, sillä jostain syystä arvioin muutama viikko sitten, että noin kaksisataa piparia riittää ihan kevyesti tälle porukalle koko joulunajaksi. Olisi varmaan riittänytkin, jos minulla olisi parempi itsehillintä. Joka ilta avasin piparipurkin, ja ajattelin, että syön yhden vaan, korkeintaan kaksi teekupposen kera, mutta lopulta päädyin uittamaan teessä noin parikymmentä piparia. Ja eihän sitä teetäkään sitten enää voinut juoda, kun niitä piparinmurusia oli kupin puoliväliin saakka. Mutta kun olivat niin hyviä.

Perjantaina tein sitten uuden taikinan jääkaappiin, liian pienen jälleen. En ymmärrä. Olen leiponut samalla reseptillä nyt kolme vuotta, ja aina ennen niitä pipareita on tullut siihen malliin, että niitä on syöty vielä juhannuksenakin. Nyt taas luulen, että on leivottava vielä ainakin yksi satsi ennen aattoa. Omituista, etten sanoisi.

Sydämenmuotoiset (no kuinkas muutenkaan?) piparit asustavat lumiukkopurkissa, joka on kaikessa överi-iloisuudessaan aika ihana. 

Ja koska ei joulua ilman joululauluja, ensimmäinen tulee tässä. Viime joulun tuttavuuksia, tykkään ihan valtavasti!

1.12.

Miten vaikeaa voi olla huivin kuvaaminen?

Siis eihän tää mahu kuvaan kokonaan levitettynä. Ei. Ei mitenkään päin. Ei perse. (Ja tässä välissä esikoinen kiljuu, että ei saa sanoa p-sanoja!) No voi hemuli. Siis ei. Ruttaan ton toisen siiven. Vois olla silleen taiteellinen näkemys katos. Vois olla joo. Voi pas...tilli.

Niinku ei oikeasti muuta hommaa olis kuin tapella huivin kanssa. Asetu! Jumalauta! Asetu! Tai ruttaan sut kokonaan. Heitän seinään, niin, sinne seinään päädyt sinäkin. Tämän kameran kanssa. Miksi mä edes yritän, voi miksi. Miksi mä bloggaan? Miksi mä yleensäkään neulon? Asetu!

Mene ruttuun sitte. Mene kokonaan. Tän jälkeen en enää puhu sulle. Tyhmä huivi. Tyhmä blogi. Tyhmä ravelry. 

malli: Textured Shawl Recipe by Orlane

lanka: Cascade Yarns 220 Heathers (200g)

puikot: voi jos muistais. Ehkä vitoset?

ravelryssa: Textured Shawl

fiilis: No on ihana. On on.

Minulla on ihana...hko villakangastakkia (tunnetaan pussittavan helmansa ansiosta myös nimellä "no taasko se on paksuna"-takkina). Siinä vaan on se perustavanlaatuinen vika, että kaula jää todella paljaaksi. Piti saada siis paaaksu huivi tuulelta suojaamaan. Lankaa löytyi varastosta ja ohjekin löytyi melkein heti. Neulominen oli  suhteellisen nopeaa ja valmista tuli muistaakseni suhteellisen nopeasti. Sitten tämä jäi pingotukseen noin kolmeksi viikoksi, koska käytössä oli eri takki, johon tämä huivi ei sopinut.

Kuten kuvista saattaa ehkä päätellä, en minä tätä suoraan pingotuksesta kuvattavaksi repäissyt, vaan tämä on ollut käytössä jo parisen viikkoa. Toimii. On lämmin, tosin nyt alkaa tuntumaan siltä, että tuon alle voisi vielä jonkun kaulurin taiteilla niitä hirveimpiä pakkaspäiviä varten. Ja tuo violettihan on lähempänä täydellisyyttä kuin minä itse. 

-

On joulukuun ensimmäinen päivä. Tämä päivä on ehkä joulukuun toiseksi paras päivä heti aaton jälkeen, ihan joulukalentereiden takia. Tai... no en minä oikeastaan tiedä, mitä parasta siinä on, kun lyöt 2- ja 4-vuotiaalle suklaakalenterit käteen ja kerrot, että vaikka siinä onkin 24 luukkua, niin tänään saat syödä vain yhden. Se ilo on ehkä hieman kyseenalaista siinä vaiheessa, kun kaksivuotias käyttää kaiken energiansa megalomaaniseen raivokohtaukseen. Mutta joka tapauksessa - kun saa avata joulukalenterin, oli se sitten kahden euron pahvisuklaakalenteri, tv-ohjelma tai vaikka netistä löytyvä blogikalenteri, tulee ihan konkreettinen tunne siitä, että joulu tulee, ja että se tulee pian. Ja se tunne, se on ihana.

Tänä vuonna minulla on aktiivisen seurannan alla kaksi joulukalenteria. Ylen joulukalenteri on perinne, ei joulua tule ilman telkkarikalenteria. Tänä vuonna siellä pyörii Tonttu Toljanteri, eikä mikä tahansa Toljanteri, vaan se alkuperäinen, kaikkien aikojen ensimmäinen ja paras Toljanteri-joulukalenteri. Suosittelen ihan kaikille, sitä sympaattista tonttua ei voi kuin rakastaa.

Ja se toinen joulukalenteri. Jos joku ei ole huomannut, niin Raiku on kasannut blogijoulukalenterin, johon sisältyy ainakin mysteerisukkaa ja arvontoja. Kuulostaa mahtavalta, eikö vain? No hyvä. Voitte kiittää minua, sillä olenhan tämän idean äitipuoli. Tosin vahingossa, mutta se ei enää tässä vaiheessa ole olennaista, kun koko kalenteri on minulle omistettu. Ah. Tuntuupa hienolta saada jotain aikaiseksi. Mutta menkäähän tutustumaan, ensimmäinen luukku on jo auki. Eikä siellä mainita minusta mitään, että ei tarvitse pelätä. 

pelastus

Ratkaisin ongelmani. En tarvinnutkaan lisää tilaa, tarvitsin vain toimivat aivot - kuvat tulkoot tästä lähtien Flickorin kautta, niin ei sekään tili seiso siellä ihan tyhjänpanttina. Kiitos kaikille kommentoijille siitä, että kukaan ei yksioikoisesti käskenyt minua ajattelemaan. Mä en ikinä tajua niitä yksinkertaisimpia ratkaisuja itse. Menen aina siitä, missä aita on takuulla korkein. Tai ei, itse asiassa menen siitä kohtaa, missä aidan edessä on vallihauta ja piraijoita. Ja minä olen aina se, joka on jumissa siellä aidan päällä. Mikään ei ole niin kivaa, kuin tajuta olevansa niin fiksu, ettei pysty itsekään päättelemään järjenjuoksuansa. 

Mutta nyt voitte huokaista helpotuksesta. Mitä tälle maailmalle olisikaan tapahtunut, jos en olisi päässyt vilauttamaan joulupallojani?

Näiden joulupallojen jälkeen mä muistin, miksi mä en tehnyt näitä viime vuonna kuin yhden. Eihän nää ole palloja. Nää on jotain pallosuvun mustia lampaita, neliön ja pallon sekoituksia. Mutta ihan sama. 

Tähtipallon (vai kukkako se nyt on?) kaavio täältä ja tuon toisen ohje täältä.

pst. Ei. En ajatellut polttaa noita kynttilöitä, mikäli joku huolestui paloturvallisuudestamme. (Mulla oli vielä tähän joku hieno loppulause, joka olisi osoittanut minun olevan erittäin vastuuntuntoinen aikuinen, mutta palo-alkuiset sanat harhauttavat minut aina ajattelemaan palomiehiä.)