eriparivillasukka

www.eriparivillasukka.blogspot.fi

maanantai 10. marraskuuta 2014

Lempparisukan paluu

Joku muistaa nämä sukat. Muistaa varmasti. Minä ainakin muistan. Muistan, koska nämä oli ihan mun suosikkisukat varmaan kahden vuoden ajan. Sitten hukkasin toisen parin. Etsin joka paikasta, siis ihan joka paikasta, sängyn alta, jääkaapin takaa, pesukoneen huuhteluainesäiliöstä (ei voi tietää) ja lastenhuoneesta. Ei löytynyt.

No, en antanut periksi. Minulle tyypillisesti jätin asian korkeamman voiman haltuun ja ajattelin, että kyllä se jostain vastaan tulee, niin kuin tässä huushollissa on yleensä tapana. Esimerkiksi kolme vuotta sitte kadonneet vauvojen helistimet löytyivät kevätsiivouksen yhteydessä ja vuoden 2012 verokotti löytyi vaatekaapista nätisti paitojen väliin taiteltuna. Ja joka kerran olen yhtä hämmästynyt, kun tässä talossa löytyy jotain sieltä paikasta, mistä sen kuuluukin löytyä. Joten siksi "no worries" -asenne. Mutta parin kuukauden päästä luokseni tuli eskarilainen, jonka reissuvihkossa luki, että kouluun tarvitsisi viedä yksi villasukka. Lemppariraitasukkani oli sillä hetkellä ainoa ilman pariaan, joten vastahakoisesti luovuin siitä siliteltyäni sitä tovin ja tirautettuani muutaman kyyneleen.

Tänään tuhlaajapoikani palasi kotiin. Ja missä muodossa! On ollut sukka hyvällä ruoalla, ei voi muuta sanoa. (Kuvat laatua sinnepäin hämärässä.)



 


Tuo on niin suloinen, että kyynikonkin sydän repeää ulos rinnasta ja hyppää ratsastamaan tuolla. En niiiiiiin kestä. Seuraavan kerran, kun lapset lähtevät isälleen, pysyn koko viikonlopun kotona ja leikin heppatallia. Ei kun dinosaurus...tallia? Jurassic Parkia?

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Unohdinkohan jotain eli idioottisukat

Tuossa kesän korvilla tajusin, etten ollut neulonut aikoihin. En siis todellakaan neulonut, virkannut tai edes selaillut ravelrya. Samoihin aikoihin onnistuin taas saamaan reiän aikaiseksi yhteen vanhaan sukkapariin. Pohdin siinä sitten, että pitäisikö alkaa parsimishommiin vai kokonaan uuden parin neulomiseen, mutta koska parsittavia sukkia oli (ja on yhä edelleen) noin 20 paria, ajattelin säästää mielenterveyteni viimeisetkin rippeet ja nappasin ensimmäiset langat, jotka löytyivät kohtuullisen helposti (se ei ole itsestäänselvyys tässä taloudessa) ja loin aloitussilmukat.

Ja koska olen reipas ja saatan aina loppuun kaiken aloittamani, niin siinä ne aloitussilmukat lojuivat keskeneräisten korissa viikkotolkulla.

Jossain välissä pääsin neulomisen makuun ja ihastelin puikoilta tipahtelevia raitoja. Niin, ja puikoilta tipahtelevia silmukoita, koska jostain syystä lapsilla oli noin joka toinen päivä akuutti sukkapuikkojen tarve, ja he kävivät nykimässä niitä sukistani. Olin ensimmäisen sukan jalkaterän puolessa välissä menossa, kun ensimmäisen kerran huomasin sukan näyttävän hiukan oudolta. Ehkä tää ny johtuu vaa siitä, etten oo neulonu pitkään aikaan. Koska siis kyllähän mä ny sukan osaan neuloa. Sehä o niinku pyörälläajoa. Vaikka silmät kiinni. Ja ilman käsiä. P*rkele. Neuloin sukan loppuun enkä uhrannu enempiä ajatuksia moiseen pikkuseikkaan. Samaan syssyyn aloitin toisenkin ja posottelin menemään.

Jälleen sukan jalkaterän puolessavälissä kiinnitin huomiota siihen, että sukka oli oudon leveä. Kiilakavennuksetkin jatkuivat ihmeen pitkälle. Tuijottelin hetken keskeneräistä sukkaa ja vertasin sitä jalassani olevaan, kauan kauan sitten neulottuun sukkaan. Sitten välähti, tai pimeni, ja tärähti. Tähän-kaikki-kirosanat-joita-osaat. Olin unohtanu kantapään kavennukset (tai kääntämisen, miten tää nyt kuuluu sanoa) kokonaan. Siis kokonaan. Kantalappu oli kyllä, mutta ei kavennuksia. Ei kavennuksia. EI KA-VEN-NUK-SI-A.





En purkanut, koska olin päätellyt raidat samalla kun neuloin, ja niiden purkaminen on kuusesta. Ehkä ne unisukkina välttää.




Että, öö, joo. Pyörälläajoa. On on. 

tiistai 11. helmikuuta 2014

kirjahaaste

Mun pitäisi olla tekemässä koulutehtäviä, mutta en ole, koska a) palautuspäivä on sentään vasta ylihuomenna ja b) tuli pakottava tarve vastata haasteeseen, johon mua ei ole edes haastettu, ja joka ei mitenkään liity neulomiseen.

Kyseessä on eri blogeissa pyörinyt kirjahaaste, jossa tarkoituksena on vastata kysymyksiin kirjahyllystäsi löytyvien opusten nimillä. Nyt mulla on hyvä mahis vakuuttaa kaikki siitä, että luen muutakin kuin dekkareita. Tosin mullahan ei mitään järkevää logiikkaa ole kirjojen ostamisen/hankkimisen suhteen, yleensä otan kaiken, minkä saan halvalla tai ilmaiseksi tai pöllittyä. Alunperin haaste on lähtenyt liikkeelle Rimakauhua ja rahkapiirakkaa -blogista.

Eli tästä lähtee:

1. Oletko mies vai nainen? Tyttö ja helmikorvakoru. En muuten ole vieläkään lukenut tätä, vaikka sain tämän erään heikohkon muistikuvan mukaan noin kymmenisen vuotta sitten joululahjaksi. (Sori vaan, lahjanantaja, jos tätä luet.)

2. Kuvaile itseäsi. Äidin pikku pyöveli. Tai hetkinen, taisinkin juuri kuvailla tyttäreni.


3. Mitä elämä sinulle merkitsee? Vuoristoradalla. Nosta kädet ilmaan niin on hauskempaa!


4. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi. Joka kymmenes vuosi. Eli siis joka kymmenes vuosi, jos ei harvemminkin, täällä tapahtuu jotain. (Jotain ei ole yhtä kuin kananmuna oven takana.)


5. Mihin haluaisit matkustaa? Keltaisten sitruunoiden ravintola. En kyllä tiedä, missä tämä sijaitsee, mutta sitruunoilla ei voi mennä vikaan.


6. Kuvaile parasta ystävääsi. Tyttökerho. Mun paras ystävä on niin paras, että se korvaa kerhollisen naisia. Sen lisäksi se puhuu vähintää yhtä paljon kuin linja-autollinen marttakerholaisia.


7. Mikä on lempivärisi? Musta. Tai no ei kyllä ole, mutta ei mulla ollut mitään violettiin viittavaa. (Ois mulla ollu 50 shades of grey, mutten kehtaa tunnustaa omistavani sitä. Eiku hups.)


8. Millainen sää on nyt? Jääkylmää.


9. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? Pimeyden syli. Koska nukkuminen sydän.


10. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi? Nenäpäivä. Koska nenistä tulee mieleen pelle ja yhtä sirkustahan tämä on, elukat vaan puuttuu. Ja ne turvaverkot. Ja hattarat. Ja lipunmyyntitulot. Ja lihaksikkaat ja komeat strapetsitaiteilijamiehet.


11. Mitä pelkäät? Kirjavaras. Ehhehheehee, keksinpä osuvan.


12. Päivän mietelause? Saako pannukakulla istua? Ja jos saa, niin mitä virkaa on hillolla ja kermavaahdolla?


13. Minkä neuvon haluaisit antaa? Varo, kulta, varo. Maailma on paha.


14. Miten haluaisit kuolla? Muurien kätköissä. Eli siis ensin ajattelin mennä naimisiin prinssin kanssa, jolloin olisin prinsessa, ja sitten muuttaisin linnaan, ja sitten vanhana kuolisin siellä, ja kansalaiset kokoontuisivat sankoin joukoin linnan muurien ulkopuolelle suremaan. Ai miten niin ei ole realistista?


Joo. en haasta ketään, mutta napatkaa mukaan. Oli kiva.

ps. taustavärit ei ala mua.

torstai 6. helmikuuta 2014

Lapasista sukiksi

Piti kirjoittaa taas yksi muka-hauska postaus arkiaamuista, mutta pää on tänään taas sitä mieltä, että elämä ylipäänsä on pelkkää paskaa eikä edes leikisti hauskaa. Ja koska koko viikko on ollut niin raskas, en tänään jaksa edes pistää vastaan tyydyn vain toteamaan, että hirveen nätit sukat oon neulonu, ja ens kerralla sitte, mikäli muistan. Luultavasti en. 




Mikäli kuvio näyttää jotenkin tutulta, se saattaa johtua näistä lapasista elikkäs Norskeista. Tuo tähtikuviohan on ihan suoraan niistä siirretty sukkiin. Sukkien pohjassa on raitaa, ja varressa on kuvio takapuolellakin. Tapojeni vastaisesti neuloin sukat varpaista aloittaen, mikä ei nyt välttämättä enää niin kauhealta tuntuva ratkaisu olekaan. Alan lämmetä hiljalleen tällekin neulomistyylille. Pitää varmaan yrittää taas neuloa kahta sukkaa yhtä aikaa, niin alan taas arvostamaan varresta aloittamista. Mutta yhtä kaikki, kivaa oli näitä neuloessa ja tuo kuviokin on sopivan yksinkertainen tällaiselle päälle, joka ei osaa päättää, onko se on vai off. Lankana sitä seiskaveikkaa, ylläri.



malli: Norskit by Mira Saarentaus, sukiksi sovitettuina
lanka: Novita 7Veljestä
puikot: 3 mm
ravelryssa: Norskit sukkina
fiilis: just täydelliset!

tiistai 24. joulukuuta 2013

24


Rauhallista ja lämpöistä joulua, ihmiset! Muistakaa, että tärkeintä ei ole lahjat, vaan hyvä ruoka. Nii joo, ja ne lähimmäisenrakkausjutut. Lahjat sitte vasta kolmantena. 

maanantai 23. joulukuuta 2013

23

"Täytyy lakata kynnet. Onneksi käytiin siellä kampaamossa tänään. Aamulla käyn kylvyssä, niin, ja onko se mekko puhdas? Joko kaikki on paketoitu? Minä menen nyt nukkumaan, juo sinä vähän teetä ja kuuntele joululauluja, vaikka sitä, missä on se virtahepo." 

Ylläoleva lainaus on kuopuksen suusta. Kukahan täällä on aikuinen ja kuka lapsi? Ja olenko oikeasti kasvattanut tyttärestäni noin... ulkonäköönsä panostavan ihmisen? Mistähän mekosta se puhui? Mistä kolmevuotias tietää, mitä minä teen hänen nukkumaanmenonsa jälkeen? Onko pakko kuunnella joululauluja? Onko kaikki lahjat paketoitu? Onko pakko blogata, jos ei ole asiaa? 

Niin paljon kysymyksiä, niin vähän kiinnostusta. 
Teetä ja jouluhengen nostatukseksi Arman ja viimeinen ristiretki -maraton. Niistä on aatonaatto tehty.

(Ps. Joululaulu, jossa on virtahepo, tarkoittaa Rekiretkeä. Virtahepo = Virma-hevonen)


sunnuntai 22. joulukuuta 2013

20, 21 & 22


Oho, hups ja se oli vahinko. Kolme päivää katosi jonnekin. Ne muuten katosivat, koska lapset olivat isällään - suora seuraus tästähän on se, että en saa mitään aikaiseksi, koska ei tarvitse saada. Ja vapaapäivät katoavat. Se on väärin ja epäreilua, arkipäivissä kun tuntuu olevan yli 50 tuntia per vuorokausi. Lapseton viikonloppu kestää noin kolme tuntia.

Eipä siinä, että mitään olisi tapahtunutkaan. Perjantai - ei muistikuvia. Lauantai - ei muistikuvia. Vaikka olin selvinpäin. Damn. Paketoimattomat lahjat ovat lisääntyneet, en tajua miten tai millä rahalla, mutta joka tapauksessa kaikki on niitä vaille valmista.


-

Jos joku onneton ei ole tätä vielä nähnyt, niin katsoo nyt. Meillä tämä on tämän joulun suosikkipätkä.