sunnuntai 9. lokakuuta 2011

lauantain projekti

 Ja niin vierähti viikonloppu.




Tämä olikin ensimmäinen lapsivapaa viikonloppuni koskaan. Pisin aika, minkä olen ollut erossa lapsista, on tätä ennen ollut yksi yö. Nyt öitä on takana kaksi, ja minulla on kauhea ikävä. Mutta kohta, ihan kohta, he tulevat.




Talo on ollut kamalan hiljainen ja kylmä ilman lapsia. 
Mutta kyllä - minun täytyy myöntää, että tämä viikonloppu on myös ollut varsin mukava.
Olen syönyt ja nukkunut rauhassa. Itse asiassa olen nukkunut niin paljon, että olen luultavasti kuitannut aikaisemman elämäni univelat kokonaisuudessaan. Tästä on hyvä lähteä eteenpäin.




Vaikka aikaa olisi ollut, käsityörintamalla ei hirveästi ole edetty. Jotain pientä kuitenkin värkkäsin eilen lauantai-illan ratoksi.



malli: Minni-tossut by Johanna Yli-Muilu
lanka: Novita Isoveli ja reunuksessa Novita Nalle kaksinkertaisena
koukku: 4,5 mm
ravelryssa: saturday project




6 kommenttia:

  1. Teki varmasti vain ihan hyvää!! Mut ikävähän muruja tullee :) Kohta mä nään teidät kaikki

    VastaaPoista
  2. Ihastuttavat tossut!
    Ihan hyvä saldo vapaan viikonlopun jäljiltä:) Kun meidän lapset lähtee mummolaan tai lomamatkalle multa menee pari päivää ennekuin ymmärrän että oikeasti voin tehdä mitä vaan esim.ommella koko päivän ilman keskeytyksiä!

    VastaaPoista
  3. Kauniit tossut. Nuo jalassa tulee varmasti hyvälle mielelle. :)

    VastaaPoista
  4. Kuulostaapa mukavalta tuo viikonloppusi! Hienoa, että sait vähän akkuja ladattua ja aikaa ihan itsellesi. Kivat tossukat myös. :)

    VastaaPoista
  5. Kauniit tossut! Kiva, että olet saanut levättyä.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)