perjantai 29. kesäkuuta 2012

oc

Hankin uuden puhelimen, sellaisen älykkään. Kyllä, se on minua fiksumpi. En olisi osannut vastata ensimmäiseen puheluunikaan, mikäli sisko ei olisi ollut vieressä neuvomassa. Se on pelottavaa. Oikeasti. 

Minulla oli aikaisemminkin kosketusnäyttöpuhelin, joten tiedän niistä sen verran, että ne naarmuuntuvat herkästi. Ainakin minun käytössäni. Ja lasten käytössä. Eikä ne myöskään tykkää putoamisesta. Tai lojumisesta laukussa kivien keskellä (esikoisen kesän operaatio on pelastaa 80 prosenttia maailman kivistä minun kassiini). Joten jonkinlainen suojapussi oli saatava. Ja puhelin, älykäs kun on, kertoi minulle, että oranssissa pussissa olisi kivaa. 

Lankavarastosta löytyi Merisockin jämät. Kaksi jaksoa OC:ta ja valmis!

(O.C. on muuten ehkä maailman teinein sarja. Mutta se on ihan katsottava, kunhan pääsee yli siitä, että pääosan esittäjällä on ihan oikeasti vain se yksi ilme, ja että Marissa on ihan h*lvetin rasittava. Niin ja yli pitää päästä siitäkin, että ihan oikeasti voidaan jännittää noin kymmenen jakson ajan, että saako se köyhä poika jäädä sinne rikkaiden allastaloon. Tai no mitä mä selitän! O.C. on oikeasti maailman noloin sarja. Ikinä. Puolustuksekseni kerrottakoon, että se boxi on siskolta lainassa, ja siitä tulee nostalginen olo. Koska hei mä oon kakskytviis, niin kaikki mikä on tapahtunut yli viisi vuotta sitten on nostalgista). 



malli: oma (40 silmukkaa)
lanka: Punta Yarns Merisock Hand Painted
puikot: 2 mm (cubics)
ravelryssa: orange cozy


Nyt mä lähden kertomaan mun siskolle, miten nolo O.C. on. Samalla otan lainaan Gossip Girlin ekan tuotantokauden. B)

1 kommentti:

  1. Miekin hankin just superälykkään luurin ja suunnittelen sille sukkaa :D Harkitsin puuvillaista.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)