keskiviikko 19. joulukuuta 2012

19.12.

Oho, unohdin eilisen.
No, joka tapauksessa, olimme eilen siis ensimmäisen kerran ikinä päiväkodin joulujuhlassa. Koska olen äiti, tilaisuus oli ihana ja ne mun lapset oli tietenkin ne söpöimmät ja parhaiten käyttäytyvät. Enpä olisi arvannut, että sitä herkistyy, kun näkee lapsensa tonttupuvussa tai liian suuressa paimenen asussa. Tai ylipäätänsäkään vaatteet päällä. (Siis mun lapsethan on yleensä alasti. Koko ajan.)

Sen lisäksi, että olen äiti, olen myös sosiaalialan opiskelija. Ja kyllä mä nyt viimeistään olen ihan valmis lyömään lukkoon sen, että mä en lanu-puolelle suuntaudu. Luoja. Hatunnostot kaikille lasten parissa työskenteleville, joiden pää on vielä yhtenä kappaleena. Minulla meinaa hajottaa jo omien lasten kanssa.

Parin tunnin päästä alkaa se viimeinen tentti ennen joululomaa. Olen itse asiassa jo koululla, koska joukkoliikenteen mielestä kuljen koulumatkaa väärää suuntaan, ja busseja menee tosi harvakseltaan. Eli siis jos minulla alkaa koulu kymmeneltä, saan valita, menenkö kouluun kaksi tuntia etuajassa vai myöhästynkö tunnin. Hienoa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit :)