10

Noin kuukausi sitten päiväkodista tuli lappu, jonka mukaan joulujuhla järjestettäisiinkin tänä vuonna epäperinteisesti työpaja-muotoisena. Koska olen a) vapaa-ajallani epäsosiaalinen ja b) herkkä sielu, nousivat niskakarvani heti pystyyn tämän ilmoituksen luettuani. Vai että joulupajoja, kyllä minä ne joulupajat tungen sanonko-heti-minne, mutta en sanonut, vaan täytin kiltisti osallistumislomakkeen ja palautin sen viikon liian myöhään. Ihan vain kostoksi, että eivät sitten osaa varautua ruoan suhteen. Paitsi jos ihan totta puhutaan, niin minun kanssani ei kukaan osaa varautua ruoan suhteen - tänäänkin söin varmaan seitsemän torttua ja ryystin kolme litraa glögiä.

Tänään sitten koitti se mahtavan suuri päivä, kun joulupaja järjestettiin. Olin lähtiessäni yhä tuohtunut siitä, että oikeuteni passiiviseen päiväkotivanhemmuuteen oli viety, mutta lepyin vähän sitten, kun sain sitä glögiä. Homma alkoi viisi- ja kuusivuotiaiden musiikkiesityksellä, ja silloinkin tulin vähän paremmalle mielelle - olihan viisivuotiaani valittu suureen kunniatehtävään triangelia soittamaan! Triangelia! Ja itse pajat eivät nyt olleetkaan ehkä pahimmasta päästä, tosin minulla ei ollut ensimmäisen varttitunnin jälkeen mitään käsitystä siitä, missä toinen lapseni on. Onneksi olin kuitenkin ollut kaukaa viisas (ja tosi hyvännäköinen) ja ottanut aveciksi siskoni, joka seurasi toista lasta sillä välin, kun väritin 38 jouluaiheista värityskuvaa kuopuksen kanssa. Askarreltiin myös joulupukki (kuopuksen pukin parta oli kolmemetrinen) ja enkeli (jonka mekkoon piti liimata erikseen noin 200 pientä tähteä), sormiväreiltiin kortti (näiden sulkeiden sisään ei tarvitse kirjoittaa muuta kuin sormivärit) ja tunnelmoitiin. Niin, tunnelmoitiin. 3- ja 5-vuotiaiden kanssa. Mentiin huoneeseen, jossa oli kynttilöitä (ledejä, Luojan kiitos), enkeleitä, seimi ja tärkeimpänä tietysti lampaita. Tunnelmointi tapahtui niin, että pienempi yritti kaataa seimen ikkunaa ja puhaltaa kaikki kynttilät vanhemman nyhtäessä heiniä irti seimestä. Kaiken huipuksi kristillisyydestä ilmeisesti totaalisesti vieraantunut siskoni kysyi seimeä katsellessaan, että onks tää nyt se jeesus. Harrasta. Erittäin, erittäin harrasta.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin hauskaa oli, paljon hauskempaa kuin viime jouluna. Ehkä sisälläni asuu kuitenkin pieni hyvä äiti, joka kiillottelee sädekehäänsä ja suunnittelee vanhempaintoimikuntaa silmät innosta ja aktiivisuudesta leiskuen. Kaikkeen sitä pystyy, kun on tarpeeksi hyvät tarjoilut.