torstai 19. joulukuuta 2013

19

Siivousoperaatio on yli puolenvälin. Epäilen, että tähän se jääkin, koska olen onnistunut tähän mennessä rikkomaan mm. peilin, antenninjohdon ja mopin. Onneksi kaikki ovat tuollaisia mitäänsanomattoman turhia kapistuksia, joilla kukaan ei tee mitään. Toisaalta olen löytänyt varmaan parisenkymmentä sukkapuikkoa, yhden täysinäisen karkkipussin (miten tämä on edes mahdollista?), muovikassillisen pinnejä, uuden mantereen sekä kaikki kadonneet kynsilakkani (noin 15 kappaletta).

Nyt tässä odottelen, että lapset nukahtaisivat, jotta pääsisin löhöilemään kunnolla siivousstressit pois tv-sarjojen, suklaan ja teemotillisen kera. En ole tänä vuonna katsonut juurikaan jouluohjelmia, sillä olen viettänyt iltojani Vellun ja Antin kanssa. Ja se kertoo huumorintajustani kaiken oleellisen.



1 kommentti:

  1. Minulla siivoukset vielä tekemättä - ja moni muukin asia.
    Mutta joulu tulee ja menee, joten teen mitä ehdin ja jaksan :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)