maanantai 10. marraskuuta 2014

Lempparisukan paluu

Joku muistaa nämä sukat. Muistaa varmasti. Minä ainakin muistan. Muistan, koska nämä oli ihan mun suosikkisukat varmaan kahden vuoden ajan. Sitten hukkasin toisen parin. Etsin joka paikasta, siis ihan joka paikasta, sängyn alta, jääkaapin takaa, pesukoneen huuhteluainesäiliöstä (ei voi tietää) ja lastenhuoneesta. Ei löytynyt.

No, en antanut periksi. Minulle tyypillisesti jätin asian korkeamman voiman haltuun ja ajattelin, että kyllä se jostain vastaan tulee, niin kuin tässä huushollissa on yleensä tapana. Esimerkiksi kolme vuotta sitte kadonneet vauvojen helistimet löytyivät kevätsiivouksen yhteydessä ja vuoden 2012 verokotti löytyi vaatekaapista nätisti paitojen väliin taiteltuna. Ja joka kerran olen yhtä hämmästynyt, kun tässä talossa löytyy jotain sieltä paikasta, mistä sen kuuluukin löytyä. Joten siksi "no worries" -asenne. Mutta parin kuukauden päästä luokseni tuli eskarilainen, jonka reissuvihkossa luki, että kouluun tarvitsisi viedä yksi villasukka. Lemppariraitasukkani oli sillä hetkellä ainoa ilman pariaan, joten vastahakoisesti luovuin siitä siliteltyäni sitä tovin ja tirautettuani muutaman kyyneleen.

Tänään tuhlaajapoikani palasi kotiin. Ja missä muodossa! On ollut sukka hyvällä ruoalla, ei voi muuta sanoa. (Kuvat laatua sinnepäin hämärässä.)



 


Tuo on niin suloinen, että kyynikonkin sydän repeää ulos rinnasta ja hyppää ratsastamaan tuolla. En niiiiiiin kestä. Seuraavan kerran, kun lapset lähtevät isälleen, pysyn koko viikonlopun kotona ja leikin heppatallia. Ei kun dinosaurus...tallia? Jurassic Parkia?

3 kommenttia:

  1. Ihana! Pääsi kyllä villasukka hyvään käyttöön.

    VastaaPoista
  2. Huippu! Ihanan liikuttava, ja nois pistot on tehty kieli keskellä suuta!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)