idioottiolo

Minulla on kaveri, joka ei tunne minua ilmeisesti ollenkaan. Päättelen tämän siitä, että toissapäivänä hän kysyi minulta, että enkö minä tosiaan koskaan mokaile tai tunne itseäni idiootiksi. Hän kuvaili minua sanoilla "rauhallinen" ja "älykäs", mitkä siis hei tottakai ovat erittäin paikkansapitäviä adjektiivejä kohdallani, mutta kyllä minusta se ääliöpuolikin löytyy. Todistaakseni sen listaan tähän postaukseen viisi asiaa viimeisen kuukauden ajalta, jotka saivat minut tuntemaan itseni idiootiksi.

1. Viikkosiivous

Okei, let´s face it. En ole mikään talousihme. Siivoan tasan tarkkaan siksi koska on pakko. Mutta mielestäni siivoan kuitenkin ihan hyvin kun jos sille päälle satun. Mutta muutama viikko sitten ihan tavallisen viikkosiivouksen yhteydessä löysin sänkyni alta lasten joulukalenterista irronneen pahviluukun. Minua nauratti ensin kauheasti, koska kai sitä nyt keneltä vaan löytyä viime joulun tavaroita sänngyn alta. Kutsuin lapsetkin katsomaan löytöäni, jolloin tyttäreni totesi lakonisesti, että hänellä oli viime vuonna Frozen -kalenteri. Kädessäni oleva luukku oli Littlest Pet Shop -kalenterista. Toisin sanoen siis kahden vuoden takaa. Ei varmaan tarvitse sanoa enempää.

2. Hollow Talk

Onnistuin koukuttamaan itseni Silta-sarjaan juuri sopivasti ennen kolmannen kauden jaksoja. Katselin sarjan ensimmäiset kaudet Netflixistä. Tykästyin kauheasti sarjan tunnariin (klik), mutta jostain käsittämättömästä syystä kuvittelin, että siinä lauletaan tanskan kielellä. Kehitin siihen vielä omat sanatkin, jotka kuulostivat tanskalta, jotta voin laulaa mukana: spiisse morron oook haavniinuuu (joo, en todellakaan tiedä mitään tanskan kielestä). Noin toisen kauden puolivälissä tajusin, että siinähän lauletaan englanniksi. 

3. Hammaslääkäri

Olen vältellyt hammaslääkäriä useiden, useiden vuosien ajan. Koko sen ajan olen ollut tuskaisen tietoinen siitä, että sinne pitäisi mennä tarkastukseen, mutta tiedättehän, mitä pitempään olet ollut poissa, sitä suuremmaksi kynnys tarttua toimeen kasvaa. Lopulta oli pakko mennä, hammasta särki siihen malliin, että etsin jo työkalua, jolla saisin sen vedettyä irti. Arvatkaan vaan pelottiko! Tärisin odotushuoneessa kuvitellessani kaikkea sitä kipua, jota tulisin kokemaan, ja hammaslääkärikin olisi takuulla ilkeä ja huutaisi minulle, kun en ole tullut aikaisemmin, ja todennäköisesti kaikki hampaatkin olisivat jo ihan mätiä, ja ne pitäisi repiä pois, ja saan tekarit alle kolmikymppisenä jajaja... No, eihän se sattunut oikeastaan yhtään, ja hampaatkin sain pitää. Hammaslääkäri oli niin mukava, että poistuin huoneesta leveä hymy naamallani (tosin puudutuskin toimi loistavasti vielä siinä vaiheessa). Silloin tunsin itseni vähän pöljäksi, koska ihan tosi - tätäkö minä muka olin pelännyt? Minulle varattiin kyllä aika juurihoitoon joulukuulle, että on hyvin mahdollista, että muutan mieleni idioottiolon suhteen.

4. Kulmakarvat ja suuvesi

Eräänä aamuna purskuttelin suuvettä. Minulla on tapana tuijotella itseäni peilistä tämän prosessin ajan, koska... no, näytän hassulta. Mutta tällä kertaa havaitsin myös kulmakarvani, jotka olivat jääneet nyppimättä ja näyttivät erittäin rähjäisiltä (voisin vaikka vannoa, että osa mun kulmakarvoista ottaa permanentin säännöllisesti). Olin lähdössä työharjoitteluun, joten ajattelin, että nyppäsen äkkiä pahimmat pois. Otin siis pinsetit käteeni, suuvesi yhä suussani, ja nyppäsin ensimmäisen kerran. Mutta koska kulmakarvapinsetit ovat saatanan keksintöjä (kyllä, nekin), niihin tarttui yhden karvan sijasta kolme karvaa. Ja tiedättehän, kolmen karvan yhtäaikainen kiskominen irti kulmasta aiheuttaa aivan infernaalista kipua. Joten samalla kun nykäisin, sylkäisin myös suuvedet suustani pitkin vessan peilejä. Siis aivan oikeasti - MITEN TYHMÄ VOI IHMINEN OLLA? Ei sitten käynyt mielessä tyhjentää suuta ennen kidutussessiota? Ainoa positiivinen asia, joka tästä seurasi, oli se, että peilien likaisuuden takia en enää nähnyt kikkarakulmakarvojani, joten ongelmaa sen suhteen ei enää ollut.

5. Raitapolvisukat

En käyttänyt ohjetta neuloessani kuvissa esiintyvää sukkaparia. Loin vain 64 silmukkaa, ja noin 25 cm:n jälkeen aloin kaventelemaan. Tarkoituksena oli kaventaa siihen asti, että silmukoita on jäljellä 48. Tein yksinkertaisen laskutoimituksen: 64 - 48 = 16. Tästä päättelin, että minun tulee kaventaa siis 16 kerroksella. Ja näinhän minä tein. Kavensin kaksi silmukkaa neljän kerroksen välein yhteensä 16 kertaa. Siinä vaiheessa, kun puikoilla oli yhteensä 34 silmukkaa ja varsi näytti sangen epämääräisen pituiselta, tajusin, että jotain on pielessä. Purin tottakai siihen kohtaan, josta kavennukset alkoivat (joku toinenhan olisi saattanut purkaa siihen kohtaan, jossa on kavennettu vasta se 16 silmukkaa). Sitten tein saman laskutoimituksen uusiksi ja toistin koko homman. Ja kun puikoilla oli taas se 34 silmukkaa, tajusin, että minun täytynee kerrata kakkosen kertotaulua.

Että sattuu sitä paremmissakin piireissä. Ajattelin kirjoittaa tähän loppuun, että nämä kaikki voi kuitata väsymyksellä joita ah-niin-rankka yh-opiskelija-arki (my favourite excuse) aiheuttaa, mutta tarkemmin ajateltuna ei voi. Joskus ei vaan tajua.

malli: oma

lanka: Novita 7 Veljestä

Puikot: 3 mm

Ravelry: Raitapolvarit

Fiilis: Ihanat, tietty. Kaikki entisen polvipituset oli jo puhkikulutettu, joten nää oli jopa tarpeeseenki.