maanantai 27. helmikuuta 2017

henkinen mummoutuminen

Tiedättehän, kun sanotaan, että meissä jokaisessa asuu pieni mummo? Minusta tuntuu, että tämä oma mummoni on tehnyt hulkmaisen muodonmuutoksen, enkä tiedä, onko tämä käsistä riistäytynyt mummoutuminen uhka vai mahdollisuus. Koska asioiden listaaminen on tarjouspullien ostamisen jälkeen paras asia maailmassa, kirjoitin ylös muutaman huomion.




- suhtautumiseni teineihin on muuttunut. Muutama vuosi sitten en tiennyt mitään ärsyttävämpää kuin purkkaa/nuuskaa/paskaa jauhavat teinit, mutta nyt tekisi mieli käydä vähän nipistelemässä poskesta näitä söpöläisiä. Samalla toki kyllä kertoisin, että kyllä se elämä siitä moniulotteisemmaksi muuttuu, ja eritoten painottaisin sitä, että tuossa iässä ei vielä tiedetä mistään mitään ja käskisin pukea enemmän vaatetta ylle. Yksi konkreettinen esimerkki tästä kohdasta on muuten se, että ennen aaaaaws voi miten söpöä -reaktioita herättänyt poppari Robin ei enää oikein sykähdytä. Luulen, että se johtuu siitä, että hän on täysi-ikäistynyt. Olen onneksi valinnut uuden uhrin näille isoäidillisille tunteilleni, 16-vuotiaan Isac Elliotin. Siinäpä vasta kuulkaa hurmaava nuorimies!

- todella iso osa elämästä pyörii sään ympärillä. Sää määrittää sen, milloin menen kauppaan, monenko viltin alla nukun, kuinka paljon ulkoilen, mitä puen päälleni ja se liittyy olennaisesti myös siihen, mistä puhun. Säästä pystyy myös puhumaan yllättävän kauan - voi puida nykyhetken säätä, muistella eilistä, pohtia tulevaa, verrata edellistalvea tähän talveen ja niin edelleen. Mahdollisuudet ovat rajattomat, oikeista asioista ei tarvitse oikeastaan puhua enää lainkaan, koska kaiken asian pystyy liittämään siihen, miten karu talvi oli kymmenen vuotta sitten. That´s the only thing that matters.




- puhuminen ja puhetyyli ovat muotoutuneet uusiksi. Puujalkavitsit ovat jalostuneet kauneimmaksi huumorin lajiksi. Nuoriso (eli omat lapseni) ei tietenkään tällaista ymmärrä, käskevät vain olla hiljaa. Myöskin "silloin kun minä olin nuori" -fraasilla alkavat lauseet ovat räjähdysmäisesti lisääntyneet. Puhuminen tapahtuu joko todella verkkaisesti, pitkillä tauoilla, tai sitten puhun maanisesti kaksikymmentä minuuttia putkeen välittämättä siitä, kuunteleeko tai vastaako kukaan. Yleensä ei.

- pukeutuminen on käytännöllisempää. Iskulauseena toimii more is more, ja kerrospukeutumisen määrälle ei ole minkäänlaisia rajoituksia. Ai viisi paitaa päällekkäin? Ei ongelmaa. Ai ulkona on kymmenen astetta pakkasta? Paras laittaa tällaiset lämpölegginssit, ja niiden päälle lökärit, ja ihan varalta vielä toppahousut. Vaatekaapin värivalikoimakin on kaunis: on mustaa, harmaata ja sellaista ei-minkään-väristä.




- aikaisin herääminen on edellytys hyvälle päivälle. Jos nukut yli kahdeksaan, päivä on käytännössä jo ohi. Et kerkeä tehdä mitään. Paitsi pohtia, että ehtiköhän aamulla sataa lunta silloin kun nukuit.

- vastustan kaikkea uutta ihan periaatteesta. Lähikaupassa näkkärit on siirretty loogisempaan paikkaan - ääh, ei, en kestä. Suosikkinettisivu on muuttunut helppokäyttöisemmäksi mutta erinäköiseksi - ei, en ala, en pysty tähän. Vaihdan puhelimen, mutta en ikimaailmassa kyllä ota käyttöön mitään sormenjäljellä avautuvaa näyttölukitusta, mitä helvettiä - ei, en kyllä käytä sellaista. Kahden päivän päästä olin sitä mieltä, että sormenjälkitunnistus on paras keksintö sitten kahvinkeittimen. Muistan kyllä muuten yhden kerran, kun olin ihan todella aidosti iloinen muutoksesta: se tapahtui silloin, kun kanta.fi -avautui, ja pääsin tutkimaan terveystietojani tietokoneellani... mummopointsit plus tuhat.




Mutta ehkä minulla on vielä toivoa, sillä näitä kuvissa näkyviä lapasia neuloessa katsoin kaikki Skamin tuotantokaudet (no niin on ihania teinejä että) ja käytin sujuvasti Snapchattia. Ja mikäli neulomisella on jonkun mielestä vielä mummomainen kaiku, niin sille tyypille tulee lyödä käteen Lumi Karmitsan kirja Villit vanttuut & vallattomat villasukat (Moreeni 2016). Näistä neuleista on mummon harmaa-sini-raidalliset villasukat kaukana. Olen itse ollut aivan täpinöissäni tämän kanssa, ja vaikka tälläkään hetkellä minulle ei ole yhtään neuleprojektia kesken, selailen kirjaa melkeinpä päivittäin. Kuvat ovat ihania ja ohjeet selkeitä, langatkin ovat kohtuuhelposti löydettävissä tai korvattavissa. Esimerkiksi kuvissa esiintyvien Pionit -lapasten ohje on kirjoitettu suoraan seiskaveikalle. Ravelry-ihmiset pääsevät muuten ihastelemaan malleja täällä.

Pionit oli se painavin syy, miksi ostin tämän kirjan. Törmäsin malliin ensimmäisen kerran viime syksynä jossain instagramin syövereissä, ja ihastuin välittömästi. Kirjan sain hankittua tammikuussa, ja tikuttelin nämä kohtuu nopeasti, koska kuvion muodostumista oli mukava seurata. Lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen. Aivan täydellisen kauniit ja minun tyyliini sopivat lapaset.




8 kommenttia:

  1. Aika hyvin on jo mummo-hommat hallinnassa, mutta yksi tärkeä pointti uupuu vielä ;) Istuminen terveyskeskuksen aulassa kilpailemassa kellä on eniten ja kalleimmat lääkkeet. Siinä saa mukavasti kulumaan pitkät ajat ja sitten vasta on tosi mummo ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! :D Näin perusterveenä en tule kyllä pärjäämään tk:n käytävillä vielä aikoihin. :D

      Poista
  2. Hihii, hauskoja mummojuttuja :D ja Ehdottomasti kauniit lapaset!

    VastaaPoista
  3. Allekirjoitan niin täysin, hih. Teräviä huoimioita ja lapasetkin ihanat! ~Johanna

    VastaaPoista
  4. Nätit lapset. Minäkin taidan olla jo hyvää vauhtia mummoutumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) ("Nätit lapset" on kyllä mummomainen fraasi. :D Oletan, että tarkoitit kuitenkin lapasia.)

      Poista

Kiitos kun kommentoit :)