henkinen mummoutuminen

Tiedättehän, kun sanotaan, että meissä jokaisessa asuu pieni mummo? Minusta tuntuu, että tämä oma mummoni on tehnyt hulkmaisen muodonmuutoksen, enkä tiedä, onko tämä käsistä riistäytynyt mummoutuminen uhka vai mahdollisuus. Koska asioiden listaaminen on tarjouspullien ostamisen jälkeen paras asia maailmassa, kirjoitin ylös muutaman huomion.

- suhtautumiseni teineihin on muuttunut. Muutama vuosi sitten en tiennyt mitään ärsyttävämpää kuin purkkaa/nuuskaa/paskaa jauhavat teinit, mutta nyt tekisi mieli käydä vähän nipistelemässä poskesta näitä söpöläisiä. Samalla toki kyllä kertoisin, että kyllä se elämä siitä moniulotteisemmaksi muuttuu, ja eritoten painottaisin sitä, että tuossa iässä ei vielä tiedetä mistään mitään ja käskisin pukea enemmän vaatetta ylle. Yksi konkreettinen esimerkki tästä kohdasta on muuten se, että ennen aaaaaws voi miten söpöä -reaktioita herättänyt poppari Robin ei enää oikein sykähdytä. Luulen, että se johtuu siitä, että hän on täysi-ikäistynyt. Olen onneksi valinnut uuden uhrin näille isoäidillisille tunteilleni, 16-vuotiaan Isac Elliotin. Siinäpä vasta kuulkaa hurmaava nuorimies!

- todella iso osa elämästä pyörii sään ympärillä. Sää määrittää sen, milloin menen kauppaan, monenko viltin alla nukun, kuinka paljon ulkoilen, mitä puen päälleni ja se liittyy olennaisesti myös siihen, mistä puhun. Säästä pystyy myös puhumaan yllättävän kauan - voi puida nykyhetken säätä, muistella eilistä, pohtia tulevaa, verrata edellistalvea tähän talveen ja niin edelleen. Mahdollisuudet ovat rajattomat, oikeista asioista ei tarvitse oikeastaan puhua enää lainkaan, koska kaiken asian pystyy liittämään siihen, miten karu talvi oli kymmenen vuotta sitten. That´s the only thing that matters.

- puhuminen ja puhetyyli ovat muotoutuneet uusiksi. Puujalkavitsit ovat jalostuneet kauneimmaksi huumorin lajiksi. Nuoriso (eli omat lapseni) ei tietenkään tällaista ymmärrä, käskevät vain olla hiljaa. Myöskin "silloin kun minä olin nuori" -fraasilla alkavat lauseet ovat räjähdysmäisesti lisääntyneet. Puhuminen tapahtuu joko todella verkkaisesti, pitkillä tauoilla, tai sitten puhun maanisesti kaksikymmentä minuuttia putkeen välittämättä siitä, kuunteleeko tai vastaako kukaan. Yleensä ei.

- pukeutuminen on käytännöllisempää. Iskulauseena toimii more is more, ja kerrospukeutumisen määrälle ei ole minkäänlaisia rajoituksia. Ai viisi paitaa päällekkäin? Ei ongelmaa. Ai ulkona on kymmenen astetta pakkasta? Paras laittaa tällaiset lämpölegginssit, ja niiden päälle lökärit, ja ihan varalta vielä toppahousut. Vaatekaapin värivalikoimakin on kaunis: on mustaa, harmaata ja sellaista ei-minkään-väristä.

- aikaisin herääminen on edellytys hyvälle päivälle. Jos nukut yli kahdeksaan, päivä on käytännössä jo ohi. Et kerkeä tehdä mitään. Paitsi pohtia, että ehtiköhän aamulla sataa lunta silloin kun nukuit.

- vastustan kaikkea uutta ihan periaatteesta. Lähikaupassa näkkärit on siirretty loogisempaan paikkaan - ääh, ei, en kestä. Suosikkinettisivu on muuttunut helppokäyttöisemmäksi mutta erinäköiseksi - ei, en ala, en pysty tähän. Vaihdan puhelimen, mutta en ikimaailmassa kyllä ota käyttöön mitään sormenjäljellä avautuvaa näyttölukitusta, mitä helvettiä - ei, en kyllä käytä sellaista. Kahden päivän päästä olin sitä mieltä, että sormenjälkitunnistus on paras keksintö sitten kahvinkeittimen. Muistan kyllä muuten yhden kerran, kun olin ihan todella aidosti iloinen muutoksesta: se tapahtui silloin, kun kanta.fi -avautui, ja pääsin tutkimaan terveystietojani tietokoneellani... mummopointsit plus tuhat.

Mutta ehkä minulla on vielä toivoa, sillä näitä kuvissa näkyviä lapasia neuloessa katsoin kaikki Skamin tuotantokaudet (no niin on ihania teinejä että) ja käytin sujuvasti Snapchattia. Ja mikäli neulomisella on jonkun mielestä vielä mummomainen kaiku, niin sille tyypille tulee lyödä käteen Lumi Karmitsan kirja Villit vanttuut & vallattomat villasukat (Moreeni 2016). Näistä neuleista on mummon harmaa-sini-raidalliset villasukat kaukana. Olen itse ollut aivan täpinöissäni tämän kanssa, ja vaikka tälläkään hetkellä minulle ei ole yhtään neuleprojektia kesken, selailen kirjaa melkeinpä päivittäin. Kuvat ovat ihania ja ohjeet selkeitä, langatkin ovat kohtuuhelposti löydettävissä tai korvattavissa. Esimerkiksi kuvissa esiintyvien Pionit -lapasten ohje on kirjoitettu suoraan seiskaveikalle. Ravelry-ihmiset pääsevät muuten ihastelemaan malleja täällä.

Pionit oli se painavin syy, miksi ostin tämän kirjan. Törmäsin malliin ensimmäisen kerran viime syksynä jossain instagramin syövereissä, ja ihastuin välittömästi. Kirjan sain hankittua tammikuussa, ja tikuttelin nämä kohtuu nopeasti, koska kuvion muodostumista oli mukava seurata. Lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen. Aivan täydellisen kauniit ja minun tyyliini sopivat lapaset.

ravelry

jouluvalot askarrellen

Ohhoh, joulukuu ja näin pitkällä! Minulla piti olla joulukalenteri tänä vuonna, olin luonnostellut jo pohjankin ja, uskokaa tai älkää, minulla olisi ollut oikeaa asiaa 75 prosenttiin luukuista, koska jollakin on rästissä noin 200 esittelemätöntä työtä. Kuitenkin arkikiireet paisuivat jo marraskuussa niin suuriin mittoihin, että heivasin kalenteri-idean. Kattellaan ens vuonna. Tällä postaustahdilla sinne on joka luukulle oma käsityöprojekti, tai itse asiassa alkaa olla varmaan ainekset kasassa jo kolmen vuoden kalenteriin.

Mutta sitä ensi joulua odotellessa voin näyttää teille uusia jouluvalojani. Kyllä vaan! Muistatteko pallovalot? Toivottavasti ette, itse ainakin yritän parhaani mukaan unohtaa. (Tosin ei varmaan kannattaisi ihan kokonaan unohtaa, muuten olen taas ensi syksynä miettimässä että ai että, tiiättekö mikä ois kivaa? No tehä itte semmoset narupallovalot!) Joka tapauksessa, sain uuden ja huomattavasti "paremman" (kaikki on suhteellista) idean tehdä jouluvalot paperista! Taiteltujen tähtien ohje löytyi Kirpparikeijun blogista. Aloitin intoa puhkuen taittelemaan paperia, kunnes sitten jossain vaiheessa tajusin, että näitä tähtiähän täytyy tehdä neljäkymmenä, jolloin prosessi hidastui huomattavasti. Mutta sain kaikki tehtyä (mitalin arvoinen suoritus), ja yllättävän nopeaa sain ne jopa käyttövalmiiksi. Valosarjankin sain hankittua kohtuullisen nopeasti, koska ulkoistin homman siskolle. Hieno tunne, tällainen aikaansaavuus, tähänhän voisi jopa tottua.

Kyllä, näähän on kaikki vinoja ja sen lisäksi eri kokoisiakin, mutta ei sillä ole mitään merkitystä. Hyvin anteeksiantava projekti

Kuvat on taas mitä on, mutta kun ei ole a) kameraa eikä b) valoa, niin elämä on vähän haastavampaa. Näistä valoista tuli silti ihan törkiän hienot, vaikka, jos nyt ihan totta puhutaan, en olisi itsekään uskonut. Olen sataprosenttisen varma, että niistä palloista ei olisi tullut läheskään yhtä hienoja. Ja säästöpolitiikkaan palatakseni, nämä valothan kustansivat kokonaiset neljä euroa, eli valosarjan verran. Kaikki muu löytyi kotoa. Että in your face, pankkitili.

-

Niin, pakollinen sananen vielä lasten joulukalentereita. Kyllä, saatanan keksintöjä edelleen, raastavuus on vaan muuttanut muotoaan, tai sitten lapsista on tullut kekseliäämpiä. Tänä vuonna kummallakin on Lego-kalenteri, tytöllä tyttöjen versio ja pojalla poikien versio. Voisi luulla, että tappelua ei pääsisi syntymään, mutta pah. Itse luukuista ei tosin tapella, molemmat ovat olleet sangen tyytyväisiä siihen, mitä ovat saaneet, mutta jostain syystä nämä lapset ovat alkaneet purkamaan näitä toistensa legorakennuksia. On muuten selkeästi yksi maailman parhaimmista tavoista ärsyttää toista. Ja tänä vuonna tämä toisten legojen tuhoaminen on viety aivan uusiin ulottuvuuksiin, sillä tyttö on muun muassa purrut pojan palikoita, jolloin niihin jää siis hampaanjäljet. Kostoksi tästä poika taas nuoli tytön legofiguurien naamoja niin kauan, että silmät ja korvat katosivat. Tähän loppuun en edes osaa sanoa mitään, koska leijun yhä jossain facepalm-tilassa asian suhteen, joten kuvitelkaa syvä ja turhautunut huokaus.

tein itte ja säästin

Ihan ensimmäiseksi täysin asiaan kuulumaton mutta aiheellinen neuvo. Ihmiset, älkää käyttäkö viesteissänne huutomerkkejä, mikäli se ei ole täysin välttämätöntä. Se on pelottavaa. Olen tässä juuri vaihtanut muutaman viestin lapseni opettajan kanssa, ja jokainen vastaus on tyyliä "joo!". Huutomerkki on jotenkin passiivis-aggressiivinen, se on kuin caps lock naamioasussa. Ei oikein tiedä, onko vastaaja vihainen, vai eikö se oikeasti vaan älyä, miten viesteihin kuuluu vastata. Kyllä, minä olen määritellyt normit tekstailulle ja minä tekstaan aina oikein. Enkä minä käytä huutomerkkejä, joten lopettakaan nyt perhana se.


Valistuksen jälkeen voidaankin sitten siirtyä asiaan, eli kertomukseen siitä, kuinka diy-asenne on toisinaan ihan hanurista. Tämän tarina alkoi jo viime joulun aikoihin, kun valopalloköynnöksiä alkoi näkyä jokaisessa talossa ja blogissa. Tottahan toki minäkin halusin omani, mutta jostain syystä aloin pihiksi, enkä muka raaskinut ostaa niitä. Ensi jouluna sitten, ajattelin. Nyt sitten palloja on taas alkanut näkymään siellä ja täällä, ja edelleen olen vähän nuukaillut hinnan kanssa. Yhtenä päivänä sain loistoajatuksen - minähän teen sellaiset itse, ja säästän sen parikymppiä!

Narupallojan voi siis tosiaan tehdä itse. Netissä on hirveästi ohjeita niitä varten, sekä suomeksi että englanniksi, ja minä käytin ihan jumalattomasti aikaa löytääkseni idioottivarman ohjeen. No, en löytänyt, joten tein niin kuin kunnon idiootin kuuluukin tehdä: sovelsin. Periaatteessahan narupallojen teko on yksinkertaista. Tarvitaan vain liima-vesi-seosta, narua ja ilmapallo. Jossain ohjeessa luki, että kelmu estää narua tarttumasta ilmapallon pintaan kiinni, joten käytin kelmuakin. Toisin sanoen siis käytin perjantai-iltani siihen, että kelmutin ilmapalloja. Täh.

Liima-vesi-seos taas meni luultavasti pilalle siinä vaiheessa, kun unohdin ostaa erikeepperiä. Kotona oli kuitenkin vesiliukoista askarteluliimaa, joten oletin sen ajavan saman asian. Ja minä en tiedä, kuinka monta kertaa mun täytyy prosessoida olettamisen syvintä olemusta itseni kanssa, koska jos elämää on mulle jotain opettanut, niin se on se, että älä jumalauta missään nimessä ikinä oleta yhtään mitään. Silti, kerta toisensa jälkeen, löydän itseni olettamasta asioita niin ihmisten kuin käsitöidenkin suhteen, ja aina menee päin mäntyä. Joka tapauksessa, tein liima-vesi-seosta purkkiin, uitin lankaa hyvästi siellä ja aloin kääriä kelmupallon päälle. Se on juuri niin yksinkertaista kuin se kuulostaakin. Ja se on juuri niin sotkuista kuin voi kuvitella. Suojatkaa kaikki tavarat ja pinnat neljän metrin säteeltä, jos meinaatte kokeilla narupallojen tekoa. Olen tosissani. Perjantai-iltaa voi viettää myös hinkaten lattialta liimatahroja.

Liima loppui kesken, enkä saanut tehtyä palloja läheskään niin paljon kuin oisin halunnut. Tarkoituksenani oli käydä ostamassa uusi pönikkä, mutta ajattelin odottaa, että saan ensimmäisen satsin valmiiksi, koska minulla oli paha tunne koko pallohomman suhteen. Se sitten vahvistui seuraavan päivänä, jolloin pallojen olisi jo pitänyt olla kuivia, mutta omat yksilöni olivat ihan märkiä. Vielä sunnuntainakin ne olivat kosteita. Vasta tänään tiistaina uskalsin alkaa puhkomaan ilmapalloja, ja siinä tarkemmin tutkiessani huomasin, että lanka ei jostain syystä ollut kovettunut tasaisesti. Kaikissa palloissa oli kohtia, joissa lanka oli ihan lörppää. Enkä viitsi edes mainita, kuinka perfektionistiä häiritsee se, että osa "palloista" on enemmänki munan muotoisia.

Testasin palloja kuitenkin valosarjaan, ja kyllähän ne tosi pimeässä voisi välttää. Ongelmaksi muodostuisi vaan se, että eivät nuo pysy muodossaan. Todennäköisesti sen erikeepperin kanssa olisi voinut onnistua paremmin, mutta en kyllä ala tähän enää uudestaan.

Mutta en siis raskinut ostaa palloköynnöstä, koska mielestäni noin 20 euroa oli liikaa. Silti olin kuitenkin valmis tekemään koko homman itse. Paljonko siis säästäisin, mikäli kelpuuttaisin nuo koristeeksi itselleni? Lasketaan! Projektia varten ostin kolme pussia ilmapalloja (2,95€/pussi) ja kaksi kerää seiskaveikkaa (lähikaupasta 5€/kerä). Ilmapalloja piti ostaa noin paljon, koska oli tarkoitus käyttää kaksi pussillista tähän projektiin, ja sitten oli pakko ostaa myös lapsille pussillinen, koska kukaan ei olisi kuunnellut sitä vinkumista siitä, että minulla on ilmapalloja ja heillä ei. Lankaa piti ostaa, koska en muka löytänyt varastostani sopivaa väriä. Voi puuh. Liimaa minulta löytyi kotoa, mutta koska kulutin kaiken, minun piti ostaa purkki tilalle (3,50€). Eli kaikki askartelutavarat maksoivat yhteensä 22,35 euroa. Mutta ei siinä vielä kaikki - ei minulla olisi ollut näille edes valosarjaa valmiina, joten minun olisi pitänyt ostaa sekin. (Kuvissa sovitin palloja 120-lamppuiseen ulkoledisarjaan. Saan paniikkikohtauksen, kun ajattelenkin 120 kappaletta narupalloja.) Eli olisin säästänyt tasan en yhtään ja jäänyt vielä häviöllekin. Job well done, Tiina, job well done.

Niin, ja jos joku miettii, niin kyllä, aion ostaa pallovalosarjan heti kun sellainen tulee seuraavan kerran vastaan, maksoi mitä maksoi.

Palloista

"Pallo on täysin symmetrinen geometrinen muoto. Geometrisesti se on niiden pisteiden joukko, joiden etäisyys kolmiulotteisen avaruuden pisteestä on vakio. Siten pallo on ympyrän kolmiulotteinen yleistys." (Wikipedia)

Pallo on kiehtova muoto. Siis sillä tavalla kiehtova, että aina kun näen pallon, minun tekee mieli ottaa se käteen ja silitellä sitä. Paitsi jos olen pahalla tuulella, silloin potkaisen. Palloakin. Paitsi jos se on kuula. Kuulia ei kannata potkia. Tulee vain surkeammalle mielelle. Palloa muistuttavat nämä minut alkujaarittelunikin - ei ole alkua eikä loppua, vaan ympäripyöreää sinkoilua yhden aiheen tai asian tiimoilta. Tällä kertaa siis pallon, mikäli se jollekin jäi epäselväksi. (Jos jäi, niin toistan vielä kahdeksannen kerran: pallo.)

Elämän varrelle mahtuu hirveän monta pallo-asiaa. Tänä vuonna olen kiinnittänyt huomiota esimerkiksi näihin:

• superpallot

Muistattehan, niitä tajuttoman korkealle pomppivia kumisia palleroita, joita keräiltiin ala-asteikäisenä. Nämä olivat ajankohtaisia alkukesästä, kun omat lapseni huomasivat, että lähikaupassa myydään superpalloja. Hintaa kahdella pallolla oli viisi euroa, ja koska olen joidenkin täysin sattumanvaraisten asioiden suhteen ihan törkeän pihi, kieltäydyin ostamasta lähikaupan palloja. Lupasin lapsille mennä markettiin ostamaan palloja, koska ne ovat siellä halvempia. No, eipä tullut asiaa markettiin ja kahden itkupotkuraivarien täytteisen viikon jälkeen annoin periksi ja ostin nämä kaksi palloa. Virhe. Ensinnäkin lapset tappelivat kaksi tuntia siitä, kumpi pallo on kummankin. Toisekseen, kun sopu jakamisen suhteen oli löytynyt, kuopus pompautti oman pallonsa komeasti asfaltille, josta se hyppäsi ojaan. Sen koommin sitä palloa ei sitten enää näkynyt. Tästä seurauksena kolmen tunnin itkuraivari. Seuraavana päivänä menin muuten markettiin, josta ostin kymmenen palloa kahdella eurolla. Lapset leikkivät niillä noin viisi minuuttia, jonka jälkeen ne eivät kiinnostaneet enää ketään..

• syötävät pallot 

Tämä on kohta on tässä vain siksi, että olen lääkärin suosituksesta muuttanut ruokavaliota niin, että siihen eivät enää kuulu valkoiset jauhot ja sokeri. Ajattelen ruokaa koko ajan. Varsinkin niitä pyöreitä munkkeja, jätskipalloja, vihreitä kuulia ja suklaatryffeleitä.

• pokepallot (käsi ylös joka arvasi!) 

Totta helvetissä latasin Pokemon Go -pelin samana aamuna, kun se ilmestyi. Tottakai kiroilin seuraavat kaksi päivää sitä, että serverit eivät toimineet. Mutta sitten, kun vihdoin pääsin pelaamaan, olin erittäin tyytyväinen, aina siihen asti, kun sain isällään lomailemassa olleet lapseni takaisin kotia. Ladattiin esikoisellekin nimittäin se peli, ja se hemmetin kakara oli vuorokauden sisällä kohonnut korkeammalle levelille kuin minä olin kuuden päivän ja 60 kävellyn kilometrin jälkeen. Ihan tyhmä peli.

• pallosukat

Tein ystävälleni synttärilahjaksi sukat, joiden malli mukaili Marimekon pallo-kuviota (tällä ohjeella siis). Niistä vain ei ole kuvaa. Kukaan ei koskaan tajunnut kuvata niitä. Että ei sinällään kannata ihmetellä, miksi jauhan palloista yhden postauksen verran. Pakko sitä sisältöä jostain on kaivaa.

Olin jo lopettelemassa tätä postausta, mutta sain vuosituhannen idean korvaamaan puuttuvaa kuvaa. Kas tässä:

Mä oonki aina harmitellu sitä, että käytän Painttia aivan liian vähän.

Mutta nyt mä lopetan ihan oikeasti, koska menen lähettämään yllä olevan kuvan johonki desing-kouluun.

(ps. sana "pallo" mainittu 25 kertaa. Kouluhakemuksen jälkeen menen kertaamaan synonyymeja.)

kuinka hampaita irrotetaan

Toissapäivänä kuulin epämääräisiä ääniä lastenhuoneesta. Isohko pamaus, kiljaisu ja suuriääninen "ei onnistunut"-huokaus. Istuin hiljaa keittiössä ja kuuntelin, josko huoneeseen tarvittaisiin aikuisen läsnäoloa, mutta kuulin vain vaimeaa, normaalia puhetta suljetun oven takaa. Siinä vaiheessa, kun äänet toistuivat kolmannen kerran, katsoin tarpeelliseksi mennä katsomaan, mitä ihmettä tapahtuu, ja saavuin paikalle juuri parahiksi nähdäkseni, kuinka prinsessani juoksee päin seinää. 

"Mitä ihmettä!"

"Nämä hampaat pitää saada irti. Ei lähtenyt vieläkään."

Tytöllä heiluu nähkääs kaksi hammasta, ja ne ilmeisesti alkavat olla niin hilkulla enää kiinni, että niihin sattuu välillä. Mutta onneksi meillä on yksi herrasmieskin perheessä, joka auliisti oli antanut pikkusiskolleen neuvoja hampaiden irrottamiseksi. Juoksu päin seinää oli yksi vinkki, muita olivat muun muassa legojen pureskeleminen, itsensä lyöminen sekä peiton pureminen samalla kun isoveli vetää siitä. Olivapa yrittäneet kammeta hampaita irti lusikallakin sekä juosseet päin toisiaan niin, että olivat törmänneet yhteen. Voin varmaan viimeistään nyt myöntää, että en ehkä ole kasvattanut niin fiksuja lapsia kuin joskus oletin tekeväni (olin ihan tosi hyvä äiti silloin lapsettomana). Vielä illemmalla tytär ilmestyi topatussa Spiderman-asussa etsimään lankaa, jotta hän voisi seitin avulla kiskoa hampaita irti isoveljen kanssa. Piilotin kaikki langat, kumma kyllä.

Tämä spiderman-asuinen prinsessa toivoi viime syksynä uusia villasukkia. Toivomukset sukkien tyylistä vaihtuivat joka ilta, niissä piti olla milloin My Little Pony-hahmoja, milloin Frozenin naisia, Petshoppeja, banaaneja, kissoja tai vastaavia. Yhtenä yliväsyneenä iltana esitettiin myös toive kakkakuvioisista sukista hillittömän kikatuskohtauksen saattelemana. Lopulta, kun otettiin huomioon neulojan taidot sekä kärsivällisyys, päädyttiin yhdessä tekemään polvipituiset sukat hillityllä kirjoneuleella. 

Kuvat on otettu vuoden pimeimpään aikaan, joten ei kannata klikata isommaksi. Tosin ainakin blogin vakituiset seuraajat tietävät sen sanomattakin, ei kannata klikata yhtään mitään isommaksi. Koskaan. Näitä sukkia oli kuitenkin todella mukava neuloa, ja ne ovat olleet älyttömän mieluisat, kun ottaa huomioon, että tyttö heiluu jatkuvasti ääripäästä toiseen mielipiteineen.

• malli: Vauvan sekä taaperon kirjoneulevillasukat (Life with Mari -blogista)
• lanka: Novita 7 Veljestä
• puikot: 3 mm
• ravelry: prinsessasukat

• fiilis: Haluun itellekki tämmöset!

turhautumisen lopputulos

Voi katsokaa nyt. Tyttö on ollut ajan hermolla ja postaa vielä melkein reaaliajassa. Aaaws. (Mites toi sanonta, "ajan hermolla"? Miksi kukaan haluaisi olla kenenkään hermolla? Vai olenko minä vaan ainoa, jonka mielestä ajatus hermoista ja hermostoista on lähinnä hermostuttava ja tuo mieleen sisäelimet ja veren ja suolet ja yäääh?)

Instagramissa näkyili jokin aikaa sitten erilaisia sukanalkuja, jotka olivat räsymattoväreineen niin ihastuttavia, että oli ihan pakko alkaa selvittään asiaa. Muutama klikkaus vei minut Muita ihania -blogiin, jossa oli juuri startannut joulukalenterimainen neulomisprojekti. Neulottiin siis kirjoneulesukkia, ja jokainen päivä blogiin ilmestyi aina seuraava kuvio. Noh, koska sieltä blogista on peräisin myös eräät pilvenreunuskuviosukat, jotka olen neulonut viime syksynä (mutta jotka yhä makaavat olohuoneen pöydällä odottamassa viimeistelyä), aavistelin, että jotain söpöä sieltä on tulossa, ja hyppäsin mukaan.

Ja tulihan sieltä, varrellisen verran. Sitten alkoi mennä mönkään. Ensimmäinen plaah tuli kantapäässä, tosin jälkikäteen. Ohjeessa sanottiin, että voi tehdä ihan millaisen kantapään haluaa, mutta mallisukassa se oli tiimalasi. Oma ajatuksenkulkuni tämän jälkeen oli suurinpiirtein tällainen: en ole aikoihin tehnyt tiimalasikantapäätä - onkohan siihen joku syy - ei en kyllä usko tai ainakaan jaksa tarkistaa - eihän se nyt voi olla kantapäätä kummempi, Sitten valmista sukkaa sovittaessani muistin, että se helvetin tiimalasi ei istu mun kantapäähän, SIKSI en ole tehnyt sitä aikoihin.

Jalkaosassa on sitten tuo kuviointi, jossa on noita palkkeja. Sitä varten piti neuloa kirjoneuletta kolmella eri värillä, ja jo joistain kuvista näkee, että oli ihan ensimmäinen kerta, kun niin tein. Ei kuulkaa sujunut luonnostaan. Olisi varmaan pitänyt opetella niitä langanpitämistekniikoita, koska sain omalla friistailillani aikaiseksi lähinnä solmuja. Ja ihan niin kuin se kolme lankaa ei olisi riittänyt, niin minä vielä päättelin noita osioita samalla kun neuloin, eli kuljettelin useilla kierroksilla neljää lankaa, joista kolmea yritin "sitoa" säännöllisesti nurjalle ja yhtä yritin kieputella muiden alle. Jossain (alku)vaiheessa sitten vaan yksinkertaisesti luovutin ja lakkasin yrittämästä. Että tulee mitä tulee, en minä nyt yksiä sukkia ala stressaamaan. 

Jalkaterän kuviointi ja kirjoneule ei muutenkaan mielestäni ole niin ihanaa, mitä varressa oli. Mutta ihan kivaa kuitenkin, kyllä näitä käyttää kehtaa. Ja vaikka palkkien kohdalla kirjoneule onkin tiukahkoa, se ei kuitenkaa ole liian tiukkaa eikä siis haittaa käyttöä.

Ja vielä kolmas plaah. Sukan ohje oli jalalle, jonka kengännumero on 38. Koska minun jalkani on supernaisellisesti kokoa 42, lisäsin vielä yhden varresta kopioidun kuvion viimeiseksi (siis nuo valkoiset ristit vaaleansinisellä pohjalla). Sen jälkeen vaihdoin lankaa, ja tein teräkavennukset normaalisti ja lopulta silmukoin. Lopputulos: nämä ovat liian isot. WTF. Olisi pitänyt jaksaa purkaa, mutta kun siinä vaiheessa ei oikeastaan enää kiinnostanut.

Ai niin, möhlin myös lankojen kanssa. Ajatuksena oli tehdä sukat kokonaisuudessaan jämälangoista, mutta kun tuo varren harmaa pääsi loppumaan kesken kaiken. Ei se mitään, käyn ostamassa lisää, ajattelin, ja menin kauppaan ilman sävykoodia tai mallilanganpätkää. Siellä sitten nököttää rivissä kolmea eri harmaata, enkä minä yhtään ymmärrä, miten niitä on niin paljon, saati sitten muista, minkä väristä minä olen hakemassa. Lopulta arvon ja päädyn hiilenharmaaseen, joka oli sitten ihan niin justiinsa pieleen kuin vain saattoi olla. Mutta koska tosiaan olin jo hieman turhautunut valmiiksi, päätin, että toista kerää en hae, vaan hiilenharmaan on nyt vaan kelvattava.

Neulomisprosessi näiden sukkien kohdalla oli siis aikamoinen, mutta nyt kun tässä istuskelen sukat jalassa ja katselen näitä kuvia, niin nämähän näyttävät oikeastaan aika muikeilta. Vähän herttaisilta, sellaisilta symppiksiltä. Ehkä jopa vähän alkaa hymyilyttää aina kun näitä vilkaisee. Ja kuten varmaan tiedättekin, se, että ne tuottavat iloista mieltä, on parasta, mitä sukkapari voi ikinä tarjota.

• malli: Muita ihania talvisukat (linkki vie ensimmäisen päivän ohjeeseen, loputkin löytyvät sivuilta)
• lanka: Novita 7 Veljestä
• puikot: 3 mm
• ravelry: Talvisukat

• fiilis: Aika monen asian olisi voinut tehdä toisin, mutta ehkäpä nämä ovatkin täydelliset näin. Ja iloinen, leveähymyinen hymiö tähän näin.

kiukkulista

Facebookissa on nyt viime aikoina tullut vastaan postauksia, joissa listataan, kuinka paljon lapset kiukuttelevat päivän aikana. Koska kyseessähän on just mua varten kehitetty idea, oli pakko tarttua toimeen ja tehdä oma lista ihanasta viisivuotiaastani, tuosta ah-niin-ihanasta päivieni valosta, jonka ansiosta hermoni ovat venyneet sellaisiin ulottuvuuksiin, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Mutta koska listasta tuli niin pitkä, päätin spämmätä sen facebookin sijaan tänne! 

Eli asiat, jotka kiukuttivat päivän aikana:

05.35 Tytär herää omia aikojaan liian aikaisin ja suuttuu, kun tajuaa heränneensä, vaikka kukaan ei herättänyt. 

05:40 Ei halua nousta sängystä.

05:50 Ei halua syödä aamupalaa

06:00 Ei halua pestä hampaita.

06:01 Yrittää neuvotella kompromissia, jossa pesee vain sen yhden ainoan rautahampaansa, koska "maitohampaat tippuu pois joten on ihan sama, onko niissä reikiä". Äiti ei suostu, joten suuttuu.

06:10 Ei halua pukea sisävaatteita.

06:15 Ei halua pukea villavaatteita

06:30 Äiti vetää pulkkaa liian hitaasti.

06:31 Äiti vetää pulkkaa liian nopeasti.

06:32 Äiti ei vedä pulkkaa ollenkaan vaan tyttö joutuu kävelemään.

06:45 - 15:30 Tyttö on päiväkodissa kuin enkeli, eikä suutu yhtään mistään.

15:30 Tyttö ei halua lähtä päiväkodista kotiin.

15:31 Ei halua pukea villavaatteita.

15:35 Kuulee, että kotona on ruuaksi pinaattikeittoa. Hermostuu ja on vihainen tästä seuraavan tunnin.

15:40 Äiti vetää pulkkaa liian hitaasti.

15:45 Äiti ei suostu vetämään pulkassa kymmentä kiloa lunta.

15:55 Tyttö ei voi hakea postia, koska isoveli on ehtinyt hakea sen.

16:00 Ei "osaa" riisua vaatteita.

16:40 Ruoka-aika. Ei halua tulla syömään.

16:41 Lusikka ja lasi ovat vääränlaisia.

16:42 Ei halua juoda maitoa, vaan haluaa juoda vettä, ei vaan sittenkin maitoa, eikä äiti ymmärrä.

16:48 Äiti pakottaa viemään astiat tiskipöydälle.

16:49 Ei ole karkkia jälkiruuaksi.

17:05 Äitillä on vääränlainen kahvikuppi.

17:10 Isoveli "kiusaa".

17:20 Isoveli on tyhmä.

17:25 Isoveli ei leiki.

17:50 Äiti avaa banaanin väärästä päästä.

18:15 Tyttö leikkii olohuoneessa barbeilla. Isoveli alkaa leikkimään lastenhuoneessa legoilla, jolloin tyttö hoksaa, että hän haluaakin mennä leikkimään barbeilla lastenhuoneeseen. Tytölle kerrotaan, että sinne ei nyt mahdu, joten supersuuttuminen.

18:16-18:45 Äiti on tyhmä, isoveli on tyhmä ja maailma on epäreilu ja väärä.

19:45 Äiti ei anna katsoa elokuvaa.

19:55 Ei halua iltapalalle.

20:05 Ei jaksa syödä kaikkea iltapalaa.

20:10 Ei halua pestä hampaita.

20:15 Ei halua mennä nukkumaan.

20:20 On sängyssä, mutta "ei väsytä yhtään".

Klo 20:23 Tyttö nukkuu.

Koska tuntuui tosi inhottavalta keskittyä vain tyttären negatiiviseen luonteenpiirteeseen, listasin myös osan niistä hetkistä, jolloin hän oli iloinen. Ja siis osan vain, koska niitä hetkiä oli _paljon_.

05:55 Aamupalaksi lempparivanukasta ja omenaa.

06:12 Lempimekko.

06:25 Talvipuvussa on ehjät renksut, jotka voi laittaa kenkien alle.

06:40 Yrittää ajaa pulkalla äidin päälle loivassa alamäessä. Hillitön naurukohtaus.

06:45 Päiväkotiiiiiiiiiin!

15:25 Kertoo, kuinka hauska päiväkotipäivä on ollut.

15:34 Talvipuvussa on ehjät renksut, jotka voi laittaa kenkien alle. Kyllä, tämä aiheuttaa iloa jokaisessa pukemistilanteessa.

15:50 Tekee lumienkeleitä.

16:15 Leikkii isoveljen kanssa.

16:30 Äitillä on kauniit vaatteet ja äiti on paras äiti ikinä.

16:44 Keitto on prinsessalautasella.

16:50 Saa hammaspastillin sijaan purkkan.

18:50 Katsoo suosikkiohjelmaansa, Samua ja Sallaa.

19:05 Luetaan Tatua ja Patua.

19:30 Värittää värityskirjaa eikä yhtään mene rajojen yli.

19:46 Katsoo Youtubesta Indise Outin trailerin.

20:18 On ihanaa mennä nukkumaan.

Mitä siis tästä opimme? Ainakin sen, että tyttö ei ole puoleksikaan niin äkäinen ja stressaava kuin olen kuvitellut. Hän on tempperamenttinen tuuliviiri, mutta harvoin paha tuuli kestää muutamaa minuuttia kauempaa. Toisekseen kyseessä on myös erittäin iloinen tyttö! Pitäisi ottaa mallia ja muistaa olla joka päivä yhtä iloinen yhtä pienistä asioista. Lisäksi minäkin haluan yrittää ajaa jonkun päälle pulkalla, koska se kuulosti ihan hemmetin hauskalta.