maanantai 7. helmikuuta 2011

värioksennus



Olen oppinut pitämään kaikista väreistä.

En tajua, missä välissä.




Ehkä se johtuu lapsista. Esikoinen on poika, ja aika äkkiä kyllästyin siniseen. Löysin vihreän ja poikamaisen oranssin, ja vähän myöhemmin huomasin, että oranssi on kyllä nätti väri ilman poikamaista vivahdettakin.




Reilu puolitoistavuotta pojan jälkeen syntyi tyttö. Pinkit lastenvaatteet alkoivat kyllästyttää jo ennen syntymää, joten aloin huomaamaan, kuinka ihana väri on keltainen.




Oma pukeutumiseni on aina ollut hillittyä, ihan sanan varsinaisessa merkityksessä. Ruskeaa, harmaata, valkoista, mustaa, farkunsinistä. Viime vuosien aikana väriläiskiä löytyy ainoastaan pinkin ja violetin muodossa. Olen monesti ollut niin vähällä ostaa jotain oikeasti värikästä, mutta perääntynyt viime tipassa. Ei muka ole tyyliäni. Luulen, että oikeasti on, mutta en vain osta, koska en uskalla. Kirkkaat värit ovat ihania, mutta pelottavia. Entä jos ne saavat kasvoni näyttämään harmailta? Entä jos ne latistavat hiusteni värin? Entä jos vain luulen, että ne sopisivat minulle, vaikka oikeasti ne ovat kamalia?



Onneksi villasukkien värimaailmassa voi revitellä niin paljon tahtoo. Jos joku olisi vuosi sitten näyttänyt minulle tätä 7 veljestä raita -langan Sateenkaariväriä ja ilmoittanut minun neulovan siitä jotakin, olisin luultavasti nauranut päin naamaa niin että sylki olisi lentänyt.

Nyt tuntui ihan hyvältä ostaa tällainen värioksennus. Ja ihanan oksettavaa oli tehdä siitä kotisukat. Vielä ihanampaa oli päästä leikkimään kantapäällä ja jalkaterällä, koska kotisukissahan ei nyt ole niin väliksi, millainen kantapää on. Näissä se on nyt siis ainaoikeaa, samoin kuin "joustin" ja jalkaterä. Paitsi että onko se ainaoikeaa, jos se neulotaan pyörönä? Yksi kerros oikein, yksi kerros nurin.

Anyway, tää tykkäis. Kovasti.



malli: omasta päästä
lanka: Novita 7 veljestä raita
puikot: 3mm (vahingossa)
ravelryprojekti: on weekends

4 kommenttia:

  1. Tosi kivat sukat! Tuo on kyllä piristävän värikäs lanka, täytyy harkita ostamista. :) Sopii varmaan hyvin vaikka kirjoneuleeseenkin...

    VastaaPoista
  2. *tykkään* kovasti! Mä pidän kanss tästä langasta, vaikka mä vihasin sitä alussa. :P

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)