torstai 28. heinäkuuta 2011

aina ei voi voittaa

Tiedättekös, minulla ei tule onnistumaan KYH ihan niin kuin olisi pitänyt. Voisin vedota siihen, että yhdestä projektista loppui lanka kesken, mutta vaikka minulla olisikin ollut riittävästi lankaa, en silti olisi onnistunut saamaan kaikkia valmiiksi ennen kuun loppua. Päätin kyllä sitkeästi yrittää, mutta kun nyt sitten vielä päätin, että neulon jotain ristiäislahjaksi siskoni tyttärelle, niin aika ei yksinkertaisesti riitää.

Mutta ei se mitään. Väittäisin, että KYHin perimmäinen tarkoitus on pitää hauskaa eikä stressata aloituksista ja valmistumisista. Minulla onkin ollut erittäin mukava heinäkuu, kun ei todellakaan ole tarvinut miettiä mitään uusia projekteja. Sen kun on vaan neulonut menemään! Ja olen minä kuitenkin saanut aika paljon tehtyä, ja tässä kunhan innostun, saan vielä jotain valmiiksikin, sillä muutama projekti on ihan hilkkua vaille valmis. Olen ihan tyytyväinen saldooni ja siihen, että ylipäätään osallistuin koko hullutukseen, mutta ensi vuonna mietin kyllä kaksi kertaa (tai ehkä ensi vuonna neulon 25 tiskirättiä).


Ja koska postaus on orpo ilman kuvaa, niin tässä alla todiste siitä, että parissa minuutissakin ehtii ostaa lankaa. Oli hirveä kiire hakemaan lapsia, ja tarkoitus oli ostaa vain tuota Baby Merinoa, mutta mutta... (ja tiedän, että tässä ei ole edes paljoa lankaa normineulojan kriteereillä, mutta kun minä olen oppinut ostamaan lankaa nykyään harkitusti. Harvemmin enää tulee ostettua mitään muuta, mitä alunperin suunnittelin.)



(Langat ovat muuten Lumoavasta Langasta, jossa on muuttoale käynnissä!)

---

day 20 - a song that you listen to when you’re angry
 
 
 
(Silloin, kun minä olen vihainen, minä menen lenkille, ja silloin kuunnellaan jumputusta.)

2 kommenttia:

  1. Voi ei, mulla on soinut tuo Judas päässä monta päivää ja nyt kun olin juuri unohtanut sen, se tuli taas vastaan :DD

    Aina ei voi voittaa... mutta ehkäpä edes joka toinen kerta. :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä se Kyh on ollut aika haastava homma. Jollakin tavallan olen puntaroinut kyllä sitä ja nyt kyllä koen niin ihaaksi kun se loppuu, eikä TARVI mitään.... Minunkaan mielestä ei se ole vakava juttu mitä siinä käy... se on enemmän sellainen itsekohtainen juttu eikä sitä tehdä muille. Minä saan työt tehtyä ja varmaan karjun kun se viimeinen työ on tehty...
    Ihania lankoja olet ostanut, tuo turkoosi bambulanka varsinkin on niin minun makuuni!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)