torstai 7. heinäkuuta 2011

summer blues

 Ensimmäinen isompi KYH-projekti valmistui.




Minä olen marissut löysästä käsialastani. Siitä, että pitää olla hävyttömän pienet puikot aina. Jopa huiveissa. Minä en nimittäin pidä hirveän ilmavista huiveista. Neuloin tämän Harunin kaksinkertaisella Teetee Elegantilla 3,5mm puikoilla, ja rakastan sen jälkeä. Täydellinen. 
Nyt otin vain yksinkertaisen langan, mutta vain puoli millimetriä pienemmän puikot. Ehkä oppisin pitämään ilmavuudesta.




Tämän huivin kanssa oli yhtä vuoristorataa. Alussa oli hyvä fiilis, muutaman kerroksen jälkeen tuli semmoinen olo, että tämä pitäisi purkaa nyt. Budding lacen aikana näytti hyvältä. Sitten tuli nyppyjä ja muutenkin alkoi näyttää siltä, että eiiih, ei tämä ole minun juttu. Päätellessä ketutti, olin varma, että huivista tulee kamala.




Pingottaessani mieli kuitenkin muuttui. Hitto, tämähän on hieno! Ja hieno se on yhä, vaikka olin näemmä pingottanutkin vähän väärin (olisi varmaan pitänyt katsella vähän kuvia ennen neulaamista).

Vähän harmittaa nuo kuvat. Ei niistä hirveästi saa selvää, mutta kun yksin kuvaa, niin ei auta. Klikkailkaa isommaksi niin selkenevät hieman.




Malli on Swallowtail Lace Shawl, jonka valitsin siksi, koska se oli a) ihana, b) ilmainen ja c) en tajunnut, että siinä on pirusti nyppyjä. Silti ihan mukavaa neulottavaa. Mutta hieman isompi huivi olisi ehkä ollut parempi, mutten minä sellaisia ehtinyt miettimään kun piti miettiä, vihaanko vai rakastanko tätä huivia.



malli: Swallowtail Lace Shawl by Evelyn Clark
lanka: Teetee Elegant
puikot: 3mm
ravelryprojekti: summer blues
muuta: KYH#17


---

day 08 - a song that you know all the words to 

14 kommenttia:

  1. Todella hienon ilmavalta näyttää. Joskus vaan joistakin töistä ei kertakaikkiaan heti tiedä tykätäkö vai ei... Tuo Tuure Kilpeläinen on kyllä aika ihana

    VastaaPoista
  2. Miusta se on ihana. :) Miunkin tekemästä Swallowatailista piti tehdä sininen, koska jotenkin mie vaan aina nään sen mallin sinisenä.

    VastaaPoista
  3. näyttää kauniilta! Ja ilmavuudeltaan juuri sopivalta! ja lankana tuo Elegant on jotenkin hengettömän kevyttä... mulla on elegantista kesken yksi huivi, ja jotenkin sen tekeminen on tuskaa, neulon 4 mm pitsi-Addeilla ja tuntuu että lanka häviää olemattomiin... täytyy kyllä nostaa hattua, että olet sillä olemattomalla seitti-langalla tehnyt vielä nyppyjä... ihailtava suoritus!

    VastaaPoista
  4. Ihana! Hmm... mietin tässä, miten voi pingottaa väärin... :)

    VastaaPoista
  5. Kaunis on, kesätaivaan värinen ja ihanan keveä!

    VastaaPoista
  6. Hepsi, kiitti!

    Auli, kiitti, ja Tuure on kyllä <3

    hillanen, kiitos. Minä näin tämän vihreänä, mutta lankaostoksilla sininen iski enemmän. :D

    Emma, kiitos!

    PikkuUnelmia, meillä on sitten täysin eriävät mielipiteet langasta. Minä rakastan tätä! Vaikka se tosiaan on aikamoista seittiä, niin silti neule tuntuu neuloutuvan kuin itsestään.
    Mutta nyppyjä on kyllä v-mäinen neuloa mistä langasta tahansa. :D

    Elios, hmm, ehkä "väärin" oli hieman väärä sana. "Puolihuolimattomasti" olisi ollut enemmän lähellä totuutta. Tai siis noita reunapykäliä olisi kannattanut pingottaa vähän erillä tavalla, mutta ei kai se mitään... :)

    Liinu, kiitos!

    Tui, kiitti!

    VastaaPoista
  7. Erittäin hieno on!

    Mielestäni huiveja täytyy saada eri paksuisina ja kokoisina ja värisinä. Eli ehkä tarvitsit juuri ilmavan, sinisen, pienehkön huivin.

    VastaaPoista
  8. Ompas ihana!! Minäkin olen tota mallia miettinyt, mutta ne nypyt on pidätellyt.. Nyt aloin pohtimaan pystyisiköhän mallin tekemään ilman niitä, kuten Anniksen..

    VastaaPoista
  9. Oranssi, kiitti. Huiveja ei kyllä voi koskaan olla liikaa, koska ne on niin monikäyttöisiä asusteita. Varmasti tämäkin tulee tarpeeseen vielä.

    Roina, minäkin mietin ennen nyppyjä että joskos jättäisin ne pois, mutta mä en sitten keksinyt mitään korvaavaa tilalle siihen hätään. Tai siis tuntuu, että tuo Lily of the Valley - kuvio ois sitte tullu vähän liian valjuksi ilman mitään.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)