sunnuntai 13. toukokuuta 2012

äitienpäivä

Ah, äitienpäivä. Olen onnistunut aiheuttamaan nyrpeitä neniä eri puolilla Suomea kertomalla, että äitienpäiväviikonlopusta huolimatta lapset viettävät suurimman osan viikonlopusta isällään. Siis hui kauhee miten sä voit niin tehdä siis ei voi olla totta etkö sä rakasta sun lapsia. Siis totta hemmetissä rakastan, mutta yhtä paljon minä rakastan myös sellaisia aamuja, jolloin saan herätä silloin kun huvittaa, juoda kahvia sängyssä ja kuunnella lastenohjelmien tunnarien sijaan jotain hieman parempaa musiikkia (enkä nyt yhtää väheksy esimerkiksi Timppa-lampaan tunnaria). Joten olen viettänyt tänään ehkä maailman parhaimman äitienpäivän ikinä - heränny rauhassa, leiponut kakun omalle äidilleni ja iltapäivällä ottanut omat lapset vastaan ja siirtynyt vanhempieni luo viettämään aurinkoista kevätpäivää koko sisaruskatraan kera. Jos mulla olisi top10 -lista elämäni parhaimmista päivistä, tämä päivä löytyisi sieltä siitäkin huolimatta, että onnistuin suututtamaan eräänkin ex-miehen ja Suomi hävisi USA:lle.

Pitääköhän käsityöblogissa mainita jotain käsitöistäkin? Minulla on kaksi valmista projektia, joista toinen kaipaa vielä päättelyä ja toinen on hys-hys-homma. Keskeneräisiä on noin korillinen. Kaksi villatakkia, yksi villapaita, useammat sukat... ei niitä kaikkia löydy edes ravelrysta. Osa on aloitettu jo ties milloin, ehkäpä olisi aika herätellä niitä talviunesta. Pian pääsee ulos neulomaan (tai itse asiassa on tässä muutamana päivänä jo takapihalla virkkailtukin), ehkäpä kohta olisi jo jotain esiteltävää.

Mutta kun tässä vielä ehtii (miten mä olenkin aina näin iltasella liikkeellä?), niin toivotetaan rauhallista äitienpäivän iltaa kaikille äideille!

11 kommenttia:

  1. Pah, arvostelijoille.. Äitinä oleminen on paljon muutakin kuin äitienpäivä. Hyvä äiti rakastaa myös itseään :)

    VastaaPoista
  2. Just joo, aina löytyy noita ah niin ihania arvostelijoita. Mä oon onnellisesti avioliitossa, mutta ekaa kertaa vietin äitienpäivän, jolloin mulla oli vaan yks lapsi huolletavana/hoidettavana. Mies lähti muitten kans kahtsomaan ommaa äitiään. Ite nautin suunnattomasti kyllä tällaisesta rauhallisesta äitienpäivästä ja sanosin jos uskaltasin että oli elämäni paras äitienpäivä. ;) Pittää tosiaanki rakastaa myös ihteään!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! :) Sitä omaa rauhaahan sitä äitinä kaipaa ehkä kaikista eniten.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Todellaki. Aina noita arvostelijoita riittää.. Sä oot tehny äitienpäivästä sellasen millasen oot halunnu ja oot saanu rentoutua :)) Mikäs sen ihanempi äitienpäivä?
    Ja joo, Suomi hävis mut ei anneta sen lannistaa, ei nimittäin muuta ainakaan mun elämää :D Piti edellinen kommentti poistaa ku siinä luki mitä sattuu. Pitää opetella lukemaan ennenku lähettää yhtään mihinkään

    VastaaPoista
  5. Käyhän hakemassa haaste mun blogista http://sydammellakasityot.blogspot.com

    VastaaPoista
  6. Blogissani on sinulle haaste :)
    http://nurinoikeineiku.blogspot.com/2012/05/haastetta-elamaan.html

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)