lauantai 21. heinäkuuta 2012

plah (eli otsikointi ei ikinä ole ollut vahvimpia puoliani)

 Hei, olen Tiina, ja tein taas sukat, joihin en ole tyytyväinen.




Tai siis, näyttää hyvältä tuossa succablocissa (älkääkä nyt ajatelko väriä, se on muokkaajan moka). Mutta vedäppä jalkaan. Se kuviohan venyy. Jostain syystä minä en tajunnut sitä. Tai ehkä luulin, että se ei veny noin paljon. 

Tämä ajattelemattomuus alkaa olla jo ongelma. Go with the flow mutta saisi niitä aivojakin kai käyttää. (Enkä nyt viittaa pelkästään sukkiin vaan moneen muuhunkin asiaan elämässäni.)




Mutta jälleen minä voin todeta, että oi, kylläpä oli mukavat neulottavat. Kaavio jämähti päähän harvinaisen hyvin muutaman kuukauden tauonkin jälkeen ja edistymistä oli ilo seurata. Itse asiassa minua vähän harmittikin, kun sukat valmistuivat. Olisin voinut neuloa kuviota vielä lisää ties kuinka paljon. Ehkä joskus neulonkin, paksummasta langasta.

Kuviosta tulee muuten mieleen vähän merenneidon pyrstö. Lankavalintani ansiosta ehkä sellainen vähän sameammissa vesissä uinut pyrstö. Itämerenneidon pyrstö?




Lanka on uusi tuttavuus, jonkun vaihdon kautta saatu Ranco, joka näytti kerällä paremmalta ja ehkä hieman hillitymmältä. Ihan kiva, joo, mutta ei, ei. Läikittyi vähän turhan paljon. Ja väri ei muuten ole yhdessäkään kuvassa oikea. Oikeasti nuo ovat vihreämmät. Ja oikeastihan kuvatkin meni jotenkin typeriksi, kun latasin ne tänne bloggeriin.



malli: Pomatomus by Cookie A.
lanka: Araucania Ranco Multy (n. 80g)
puikot: 2 mm
ravelryssa: potatomatomus

fiilis: plaaa-aaa-aaah.


Ja nyt menen neulomaan lisää sukkia, joita voin paiskoa seinään. Enkä varmasti ajattele. Yhtään.

4 kommenttia:

  1. Onneksi sukat ei mee rikki vaikka kuinka paiskoisi ;)

    VastaaPoista
  2. Anna mennä vaan! Välillä on kiva tehdä jotain ajattelematta sen enempää:) Mun mielestäni nämä ovat kyllä kauniit sukat!

    VastaaPoista
  3. Ihana malli! Tätä täytyy kokeilla joskus itsekin.

    Kannattaa laittaa sukat palloksi, kun viskoo, niin pomppii paremmin :D

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)