junassa

 

Hei vaan. Olen kotiutunut ja hiljalleen jo palautunut kesälomareissultani. Onneksi, sillä tarvitsen kaikki voimani esikoisen nelivuotissynttäreitä varten – ”tänä vuonna en stressaa yhtään lasten synttäreistä” –mantrani vaihtui yllättäen mantelimassasta muovailtuihin angry birds-hahmoihin. Sanoin ystävällenikin, että en oikeastaan enää tiedä, olenko ihan maailman paras äiti vai onko ihan sairasta muovailla possuja keskellä yötä. Mutta mitäpä sitä ei nelivuotiaan onnen eteen tekisi. Taidan ottaa kuvan kakusta ja käyttää sitä hyväkseni sitten, kun lapsi kasvaa isommaksi. Murrosiässä pystyn eväämään lapsen uhmat muistuttamalla, kuinka paljon vaivaa näin herran nelivuotissynttärikakun eteen.  Ja sitten, kun olen jo vanha, pakotan lapseni käymään katsomassa minua päivittäin vetoamalla siihen, että minä sentään valvoin puoli yötä muotoilemalla vihaista lintua hänen vuokseen.

No okei, ei vaiskaan. Oikeasti vetoan kakkuun ja synnytykseen.

 

Ja näin nätisti eksyin sivuraiteille heti ensimmäisessä kappaleessa. Oikeasti minun piti kertoa teille siitä, kuinka olin junassa, ensimmäistä kertaa 20 vuoteen. Minä olen luullut, että suomalaiset ovat aina hiljaista kansaa, jotka eivät harrasta minkään sortin small talkia kuin pakon edessä, mutta ehhehheehei. Menkääpäs junien tupakointihuoneeseen (tai älkää menkö, jos ette polta)! Mikä mahtava paikka päivitellä kaikkea mahdollista! Minä opin näissä tuhkakupeilta haisevissa huoneissa paljon. Näin, että suloisimmillakin mummoilla voi olla taskumatti povarissa (”Ottaako tyttö maistiaisen? Ai et ota? Mikset ota? Ota nyt!”) ja että Pohjanmaalla on noin miljoona Halpa-Hallia (Tuurin kyläkauppa my ass). Opin myös muutaman sanan venäjää (suomalaiselta) sekä miljoona blondivitsiä (ahhahhahhah onko mulla vaalee tukka onko). Hyvin selväksi kävi myös sekin, että jos oikein innostuu juomaan ravintovaunussa (tai siitä taskumatista), päätyy aina lopulta tupakkahuoneen lattialle makaamaan ja huutelemaan epätoivoisena, josko joku viitsisi tulla sytyttämään savukkeesi (ja vaikka ajatus minusta makaamassa lattialla  onkin huvittava, niin täsmennetään nyt sen verran, että minä olin ihan limulinjalla). Kuulin kysymyksen ”minne tyttö on matkalla” noin 76 kertaa ja opin, että ”kotiin” ei ole oikea vastaus siihen.

 

Toisaalta osataan sitä tupakointihuoneen ulkopuolellakin. Kun hyppäsin junaan Hämeenlinnasta, ehdin juuri parahiksi kuuntelemaan ”hyttikaverieni” keskustelua keskiaikaisista kidutusmuodoista ja minulle suositeltiin oikein lämpimästi vierailua kidutusmuseoon. Kiitin kohteliaasti vinkistä ja poistuin takavasemmalle (eli sinne tuhkakupilta haisevaan tupakointihuoneeseen).

Kotimatkalla kävi tuuri – vierustoverillani oli harteillaan Revontuli ja puikoilla Hederat. Ja kuten moni on aiemminkin todennut, ei sillä ole väliä, onko ikäeroa 3 vai 30 vuotta, sillä puikot kolahtelevat samaan tahtiin.

Minun puikoillani oli Kernel-huivi.

malli: Kernel by Bonnie Sennot

lanka: BC Garn Semilla Extra Fino (50 g)

puikot: 3 mm

ravelryssa: Kernel

fiilis: Langan väri on ihan parhautta (eikä langassa muutenkaan ole moittimista), malli oli sopivan vaikea ja sopivan helppo. Tykkään! Ainoa asia, mitä jäin miettimään, oli huivin pituus, jäiköhän se ehkä aavistuksen verran liian lyhyeksi?

ps. arvotaan viikonloppuna!