maanantai 6. elokuuta 2012

miniloma-arvonta

Koska mullahan on ollut tapana kuuluttaa myös täällä blogissa aina kun olen lomalla, niin teen sen taas:

OLEN LOMALLA.


Tällä kertaa en tosin jää sohvalle mutustelemaan kauralastuja, vaan suuntaan kohti eteläisempää Suomea. Ja koska luvassa on huippureissu, niin sen kunniaksi mä pistän teillekin pienen arvonnan pystyyn. 

Oikeasta yläkulmasta löytyy kysely, jossa utelen teidän fb-käyttäytymistä blogien suhteen. Olen miettinyt tässä jo tovin, onko mitään järkeä luoda Facebook-sivua näin pienelle blogille, joten te saatte nyt kertoa mielipiteenne. Eli osallistuaksenne arvontaan, vastatkaa kyselyyn ja sen jälkeen kommentoikaa tähän alle jotain aiheeseen liittyvää, voitte esimerkiksi kertoa, mitä blogeja te seuraatte, jos seuraatte? Miten valikoitte seurattavat? Kuinka paljon yleensä käytätte Facebookia? Ja niin edelleen, kyllä te osaatte.

Kysely sulkeutuu sunnuntaina 12.8. klo 23.59., ja samalla päättyy myös osallistumisaika. Ensi viikolla joskus arvotaan kaksi onnekasta, jotka saavat pienet herkkupalkinnot (ei siis mitään käsitöihin liittyvää tällä kertaa, ailahtelevainen neulomisinnostukseni rajoittaa siltä osin).


ps. Toinen sivupalkista (vasemmalta) löytyvä uutuus on Instagram. Kuvasaastetta suoraan puhelimesta, tää tykkää!

32 kommenttia:

  1. Kiva kysely, kävin antamassa ääneni :). Mulla on reader-listalla reippaasti yli 200 blogia, joita luen säännöllisesti, on käsityöblogia, sisustusblogia, muotia ja muuta hömppää :).

    VastaaPoista
  2. Kyselyyn vastattu. En lue mitään blogeja, koska en enää oo facebookissa. :) Mäkin luen yli 150 blogia kaikki vähän erilaisia, mutta enimmäkseen käsityöaiheisia :)
    Sun blogis on tosi kiva! Toivottavasti arpaonni suosii mua

    VastaaPoista
  3. Vatsattu myös. En lue kuin muutamaa blogia facebookissa. Voinsin kyllä lukeakin, aika vaan rajoittaa!

    VastaaPoista
  4. mäkin luen reippaasti yli 200 blogia mutta naamakirjassa en niitä seuraa:)

    VastaaPoista
  5. En ole naamakirjassa ollenkaan, readerissa on blogeja ja paljon. Luen ne joko koneella tai nykyisin usein puhelimella, josta ei tule paljon kommentoitua.

    VastaaPoista
  6. Näitä kyselyjä voisi olla blogeissa enemmänkin!

    En seuraa blogeja facebookissa, yhden blogin päivitykset taitavat tulla fb:n uutisvirtaan.

    Google syötteenlukija on mielestäni mainio tapa selailla blogeja, siellä seuraan yli kahtasataa blogia ja sitten mielenkiintoisimpia klikkailen auki ja kommnetoin.

    VastaaPoista
  7. En lue blogeja facebookissa, muuten kyllä paljonkin.

    VastaaPoista
  8. Kyllä ne blogit tulee luetuksi ihan muita reittejä kun naamakirjan kautta. Herkkuja vaan tänne. :P

    VastaaPoista
  9. En lue blogeja Facebookissa. Muutenkin olen huono siellä olemaan. Readerin kautta blogit luen.
    Hauskaa lomaa!

    VastaaPoista
  10. Vastattu on. Luen vain muutamaa blogia Facebookissa, muuten niitä tulee selattua kyllä paljonkin, käsityö-ja sisustusaiheisia enimmäkseen.

    VastaaPoista
  11. En tiennytkään, että joku perustaa blogilleen facebook-sivuja :O Tästä voi ehkä päätellä, millainen turhuusaste sellaisilla mielestäni on. Niin ja jos ne kauralastut ei kelpaa sulle, niin mä voin kyllä tulla syömään :P

    VastaaPoista
  12. En ole enää Facebookissa. Seuraan blogeja muita reittejä.
    Hauskaa lomaa ja muista rentoutua!

    VastaaPoista
  13. Kyselyyn vastattu. Luen vain paria blogia fb:n kautta.

    VastaaPoista
  14. Mulla on Google readerin listalla toistasataa blogia, kirja-, käsityö-, heppa- ja liikuntablogeja. Seuraan blogeja ainoastaan sen kautta, facessa en seuraa. Ne jotenkin hukkuvat siellä kaiken muun liibalaaban sekaan.

    VastaaPoista
  15. Minulla on monta blogia, joita seuraan, mutta yhtään niistä en seuraa facebookin kautta.

    VastaaPoista
  16. En ole fb:ssa. Seurailen readerin kautta päivityksiä. Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
  17. Mä lueskelen blogera googlereaderin kautta. Fb:n kautta taidan seurata vain yhtä blogia, ja sekin kävi ikäänkuin vahingossa. :D Ei mun tule fb:n kautta siis blogeja juuri seurailtua. Suurin osa lukemistani blogeista on neulesellaisia. Muutama kissablogi ja semmonen lifestyle-blogikin joukkoon mahtuu.

    VastaaPoista
  18. Mä asun fb:ssä, mutta en seuraa siellä kuin paria blogia. Readerin kautta on helpompi lukea ja kommentoida :))

    VastaaPoista
  19. Seuraan valtavaa määrää blogeja, mutta fb:ssä seuraan vain sukulaisteni ja muutaman tuttuni kuulumisia :)

    VastaaPoista
  20. FB:ssä seuraan vain muutamaa blogia, kyllä FB on näinkin pienellä blogille hyvä asia, kunhan sinne tulee jotain extra sisältöä mitä blogissa ei ole.

    VastaaPoista
  21. Musta FB ja blogit on kaksi eri maailmaa. Blogit blogeina. (Tai sitten mä vaan olen vanhanaikainen?)

    Blogit luen blogilista.fi:stä-

    VastaaPoista
  22. Käytän naamakirjaa päivittäin mutta en seuraa siellä yhtäkään blogia, eikä miusta oikeastaan ole järkeä olla blogilla omaa sivua siellä. Kaupoilla ja tapahtumilla ja sellasilla että ihmiset saa ajankohtaista tietoa vaikka tarjouksista jne, mutta miksi blogilla?

    Seuraan varmaan sataa blogia, joitakin aktiivisemmin kuin toisia, mutta ihan vaan bloggerin kautta :)

    VastaaPoista
  23. Naapurin emännän blogi tuli aamulla vastaan fb:n avattuani. Muuten en lue sitä kautta. Seuraan kirjanmerkkeihini tallennettuja tai blogilistaa. Nyt on kaikki taas vaiheessa tuon vuodatuksen kaatumisen jälkeen. Ei enää tiedä ketä seuraa ja missä. Itsekin vaihdoin vasta bloggeriin. Neuleblogit on niitä joita enimmin seuraan.

    VastaaPoista
  24. Hei ihanaa lomaa!!! Minäkin olen vielä kaksi viikkoa, on tää niin ihanaa! :D

    VastaaPoista
  25. En oo fb:ssä, lähinnä käsityö- ja leivontablogeja seurailen blogilistan kautta suosikkeja on about 300kpl? joista aktiivisia satakunta... entisiä vuodatuslaisia todnäk putoaa pois kun uutta ei oo laitettu listoille... yhtä blogia lukuunottamatta kaikki seuraamani blogit on tuolla...

    Munkin loma alkaa maanantaina, meen tekee mattoi.... ;) ei se käsityöläinen karvoistaan pääse... :) Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
  26. Etsin blogeista käsityö- ja tuunausohjeita sekä ennen kaikkea inspiraatiota. Facebookissa en ole. Blogimaailma sen sijaan koukuttaa kyllä jo aika tiukasti..
    Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
  27. Seuraan pääasiallisesti kirjablogeja, mutta myös sellaisia käsityöblogeja, joissa tehdään monipuolisesta kaikenlaista. Facebookin kautta en blogeja seuraa, FB:ssä keskityn tuttuihin ihmisiin.

    VastaaPoista
  28. Randomisti blogeja seuraan, vaihtelevalla innostuksella. Joitain blogeja seuraan fb:ssä, mutta enempi käytän sitä viestittelyyn ja pelailuun ajantappomielessä.

    Mukavaa lomaa sinulle!

    VastaaPoista
  29. Blogger blogeille, Facebook tutuille ja vähän tuntemattomillekkin. Noin se itselläni menee.

    VastaaPoista
  30. Olen vähän turhan leveäkätisesti klikkaillut itseni seuraamaan yhtä sun toista juttua facebookissa ja nyt sitä infoähkyä vyöryy ihan liikaa eli nyt on käynnissä facen puhdistus...

    VastaaPoista
  31. En mä ole edes ajatellut että pitäis Facessakin seurata blogeja, kyllähän niitä tulee seurattua muutenkin! Mitä muuten blogin Face-sivuilla esitellään sellaista, mitä ei voisi siellä blogissakin kertoa... paitsi ehkä "uusia päivityksiä, luelue"

    VastaaPoista
  32. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)