maanantai 31. joulukuuta 2012

vuoden viimeiset

Syksyllä iski hirveä hinku neuloa kirjoneulesukat. Etsiskelin malleja sieltä ja täältä, mutta sellaista "mulle-noi-heti-just-nyt"-reaktiota ei syntynyt oikein minkäänlaisten sukkien kohdalla. Lopulta Raiku ratkaisi tämän ongelman puolivahingossa ilmoittamalla, että hän on suunnitellut kirjoneulesukat, jonka ohjeen hän julkaisisi mysteerityyliin. Ei minun hirveän kauaa tarvinnut miettiä, lähdenkö mukaan vai en. 

Ja kyllä kannatti.


mysteerit5


Sukat on neulottu kärjestä ylöspäin, ja ei - en oppinut tykkäämään siitä tavasta vieläkään. Kai mä olen jo niin paatunut, että kärjestä aloitettu sukka on puolivalmiina jotenkin viallisen näköinen. Sitä paitsi se tuntuukin jotenkin niin väärältä. Aloittaa nyt kärjestä. Sama asia kuin tekisi voileivän ja laittaisi makkaran juuston päälle. Tai voitelisi sen näkkärin reikäpuolelta. Tai ostaisi valmiiksi pilkottua pakastesipulia. (Ai että on hienoja ruokavertauksia.) Mutta suvaittakoon se nyt anteeksi tälle mallille, koska siis onhan nämä nyt perhana näteimmät sukat, mitä olen aikoihin tehnyt. Sisällä salamavalossa otetut kuvat eivät tee oikeutta näille. Ja jos malli on kaunis, niin kyllä mä vähän voin tässä nyt kehua itseänikin, sillä ilmeisesti minä olen kehittynyt kirjoneulojana. Ei kirraa eikä kiristä, hyvä minä!


mysteerit4


Ylemmässä kuvassa näkyy se ainoa kauneusvirhe, puikkojen vaihtumiskohta. Mutta jospa se siitä tasoittuisi. Niin, ja säädin tosiaan omiani noiden lisäysten kanssa. Olipa tarkoitus aloittaa lisäykset heti kantapään jälkeen - no, unohdin. Aloitin sitten kun muistin. Ja olipa tarkoitus lisätä silmukoita sen kapeamman kaavion mukaisesti - no, jossain välissä paperi kääntyi väärinpäin ja lisäsinkin sen isomman koon mukaan. No, istuvat kuitenkin mainiosti, että ei sen(kään) niin väliä.

Ohje oli varsin selkeä ja kaaviot helppolukuisia, joskaan eivät helppoja. Tai kyllä ainakin minulla piti olla ohje nenän edessä aina, kun näitä neuloin. Ja nämä olivat tosiaan vähän sellaiset, ettei neulomista olisi millään malttanut lopettaa missään vaiheessa. Vielä yksi lumihiutale. Vielä yksi. Ai niin, vinkki niille, jotka ovat yhtä typeriä kuin minä: jos otat, et neulo. Et jumalauta ainakaan kirjoneuletta.


mysteerit2

lanka: Garnstudio Drops Fabel
puikot: 2 mm Knitpro Cubics

fiilis: Näistä tuli niin mun uudet lempparit!

-

Sitten vielä pikainen vilautus toisista sukista, joissa ei ole oikeastaan mitään erikoista. Mustaa, valkoista ja harmaata perussukan muotoon neulottuna. Lankakin on, yllätys yllätys, seiskaveikkaa. Nämä lähtivät ennen joulua postin mukana Etelä-Suomeen, ja vaikka ovatkin tylsät, niin kuulemma ainakin paljon pidetyt. Kuva on napattu eräänä aamuna melkein pimeässä, tuttuun tapaan jätin postittamisen niin viime tinkaan että ei siinä mitään päivänvaloa ehtinyt odottamaan.


lahja_susku


Ai niin, onnellista uutta vuotta teille kaikille! Me joudumme jättämään juhlinnan parempikuntoisille, lapset ovat kuumeessa (ja oletettavasti ja toivottavasti se kuume johtaa vesirokkoon). Jos ehdin, kasaan jossain välissä tällä viikolla taas perinteisen kollaasin vuoden aikana valmistuneista töistä.

7 kommenttia:

  1. Hienot kirjoneulesukat. Nuo kyllä päätyvät minunkin puikoilleni alkavana vuonna!

    VastaaPoista
  2. Ihanat jouluiset kirjoneulesukat! Sukat neulon kumpaan suuntaan vaan, varresta alkaen on kotoisampi, mutta mielellään teen myös varpaista alkaen. Sen sijaan ruokajutuissa voin peesata ihan täysin! Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  3. Käuniit villasukat niistä Mysteerisukista tuli. Minä en niitä arvannut aloittaa, sillä olen niin surkea kirjoneuleissa.
    Hyvää Uutta Vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  4. Upeat nuo mysteerisukat! Samat värit minullakin jo kerittynä, mutta aloitus odottaa kiireettömämpää aikaa

    VastaaPoista
  5. Nuo on kyllä tosi kauniit. Ja väritkin on sinulla oikein herkut. :)

    VastaaPoista
  6. Ooh, upeat mysteerisukat! Niin on nätit jotta! :)

    Iloa uuteen vuoteen 2013!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)