lauantai 9. helmikuuta 2013

swinging stripes


Vaikka tammikuussa ei hirveästi tullutkaan blogattua, niin ei se silti tarkoittanut sitä, ettenkö olisi neulonut. Minä neuloin, ja voi pojat, minä neuloin neuletakin. Kahdessa viikossa! Hahhah, in your face, opinnot. Ja lapset. Ja siivous. Öh.


raitatakki1
Ignooratkaa tuo tukka. Se on krapula-aamuna hätäisesti vetäisty "nutturalle".


Mielessä oli jo pitkään ollut raitatakki Cascadesta, mutta sopivan nättiä väriyhdistelmää ei osunut kohdalle tarpeeksi vähällä vaivalla. (Nettikaupasta tilaaminenhan on äärimmäisen vaivalloista, ei mun ranne kestä sitä kaikkea "lisää ostokoriin" ja "poista ostokorista" -klikkailua, koska mä ehdin vartin sisään muuttaa mieltäni noin kuusisataa kertaa.) Mutta ennen vuodenvaihdetta ehdin kävin Lumoavan langan loppuunmyynnissä (nyyh!), ja siellä oli jäljellä ihan tasan kolme vyyhtiä hennon vaaleanpunaista lankaa, jotka heti mielessäni yhdistyivät täydellisesti kotoa jo löytyvän tummanharmaan kanssa. Tai no yhdistyivät viimeistään siinä vaiheessa, kun muistin, että kanta-asiakaskortilla sai 25 prosentin alennuksen. 


raitatakki5


Koska vihaan nappilistoja ja nappien ompelemista, ja vetoketjua ja minua ei voi edes mainita samassa lauseessa, niin päätin heti, että takkiin ei tule mitään kiinnitystä. Tarkoitus oli muutenkin tehdä sellainen neule, joka vain kiskaistaan lyhythihaisen päälle sellaisina päivinä, jolloin ei hirveästi jaksa miettiä, mitä päällensä laittaa. Mallia otin Swinging Stripe Cardiganista, mutta tein hieman pidemmän version (en osaa olla, jos pusero helma ei peitä takamusta) ja vaihdoin tuon kaulus-reunustus-systeemin joustinneuleeseen.


raitatakki3


Tämä oli kyllä tosi nopea neuloa. Lanka oli paksua ja puikotkin suht suuret, ja kun ei sen kummemmin silti tarvinut ajatella koko neulomisprosessin aikana muuta kuin raitojen kokoa, niin tämä tosiaan valmistui parissa viikossa satunnaisella iltaneulomisella. Tykkään ihan valtavasti (kuinkas muutenkaan)! Olen käyttänytkin tuota jo nyt varmaan enemmän kuin muita itseneulottuja takkejani. Siksi se muuten näyttääkin vähän tuollaiselta ei-uutuuttaan-hohtavalta, ryppyiseltä ja reunuskin haluaa jo hieman rullautua. Sen siitä saa, kun ei kuvaa heti neuleen valmistumisen jälkeen.


raitatakki4
Huivineula on ollut ostoslistalla noin kolme vuotta.


Pitiköhän sanoa vielä jotain... hmm. Värit eivät ole noin kylmät kuin kuvat antavat ymmärtää. Aika jyrkkä vastaparihan tuo on, mutta koska elän jostain syystä harmaata kautta, niin minun silmääni ne ainakin mairittelevat. Tuo harmaa on marinoitunut varastossani jo suhteellisen kauan, alunperin sen piti yhdistyä vaaleanpunaisen ja violetin kanssa, mutta se kombo ei toiminut, ei sitten yhtään.

(Tämä yläosien kuvaaminen on muuten aina yhtä hämmentävää. Kuvat joko vääristävät tai sitten mulla on jokseenkin kieroutunut kehonkuva. Toisinaan näytän isommalta kuin luulen olevani, toisinaan taas ihmettelen, että olenko oikeasti noin pieni. Jännää. Kuvakulmat ja vaatteet sen kai tekevät, mutta on se omituista silti.)


raitatakki2

malli: Swingin Stripe Cardigan by Jenn Pellerin
lanka: Cascade 220 Heathers, 9491 (harmaa), 250 g ja Cascade 220, 4192 (vaaleanpunainen), 142 g
puikot: 4,5 mm 
ravelryssa: happy new year!

fiilis: Jes! Tanssahtelen taas ja pukeudun tähän tänäänkin.

8 kommenttia:

  1. Ihanan rento villatakki ja niin kauniin hempeän värit :)

    VastaaPoista
  2. Ihan paras väriyhdistelmä, kaunoinen takki!

    VastaaPoista
  3. Kauniin takin olet tehnyt!

    Sinulle on tunnustus blogissani, pyörähdä kurkkaamassa :)

    VastaaPoista
  4. Melkoisen kiva villatakki! Harmaan kanssa voi mielestäni raidoittaa vaikka mitä ja lopputulos on aina varmasti loistava :)

    VastaaPoista
  5. Jessus! Kahdessa viikossa neuletakki on olympiatason suoritus. :D

    VastaaPoista
  6. Ihana! Just hyvännäkönen ilman nappeja tai vetoketjua :)

    VastaaPoista
  7. Kaunis takki. Tuollaiset rennot ja monikäyttöiset mallit ovat ihan parhautta!

    VastaaPoista
  8. Miten ihanaa onkaan tehdä sellainen neule, että sitä vaan käyttää ja käyttää! Tosi kaunis, väritkin on hienot! Pistäisin minäkin sen päälle! Jasitäpaitsipienihänsääoot,siksinäytätpieneltämyöskuvissa! =D

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)