torstai 25. heinäkuuta 2013

aika kaukana strömsöstä


wedge3

Kävipä niin, että pakkailin Provinssia varten kesäkuussa. Pelkkä ajatus vesisadekelistä kylmäsi varpaita, joten mukaan oli saatava myös villasukat. Käsittämättömän lämpimän alkukesän takia olin luopunut villasukkien käytöstä epätavallisen aikaisin, joka taas oli johtanut täydelliseen unohtamiseen. En ollut pessyt saati sitten korjannut ainuttakaan ihkuvillasukkaparia. Juostessani epätoivoisena pesuhuoneen ja olohuoneen neulomiskorin väliä tajusin senkin tosiasian, että minulla alkaa oikeasti olla pula villasukista. Suurin osa on nukkaisia tai reikäisiä tai ei enää niin kauniin värisiä. Silloin päätin, että heti, kunhan tokenen takaisin neulomisviboihin, neulon itselleni ainakin kolmet villasukat.

wedge2

No, en neulonut heti, mutta heti toisena kuitenkin. Langaksi valikoitui Hopeasäie Sukka vallan ihastuttavassa Irene-sävyssä. Lanka on ollut hallussani jo jonkun aikaa, mutta olen pantannut sitä odotellessani täydellistä ohjetta. Tämä ei nyt ehkä ihan ole match made in heaven, mutta saa kelvata.
Itse malli sitten. Tuota. Sukassa on mielenkiintoinen rakenne, nuo raidat rakennetaan neulomalla ainaoikeaa edestakaisin. Välissä kopataan muutama silmukka ja neulotaan suljettuna sileää. Kantapää ja kärki ovat nekin ainaoikeaa. Periaatteessa siis oikein mukavat sukat, eikä ohjeessakaan ole näin jälkikäteen katsoen yhtään mitään vikaa. Vika ei ole mallissa, jos lukijalla on ongelmia luetun ymmärtämisessä. Kesti yhden sukan verran tajuta, missä kohtaa pitää oikeasti kääntyä raitaosioilla. Ja yli kuuteenkymmeneen laskeminen tuotti myös jotain ongelmaa, koska raidat tuppaavat olemaan aina aavistuksen verran pielessä. Ois voinu vaikka purkaa, mutta ei huvittanut. Nuo nimittäin jostain syystä istuvat ihan törkeän hyvin jalkaan. Joihinkin kääntymiskohtiin jäi reikä, en tiedä olisiko sen voinut välttää jollakin konstilla, mutta annoin niidenkin olla. Voisinkin tässä nyt väittää, että olen siirtänyt perfektionistiasenteeni neuleista kynsiin. Sukassa on reikä, no big deal, mutta auta armias jos kynsilakassa näkyy yksi rantu. Mur.

(Kuvathan on tietenkin ihan onnettomia mallin rakenteen kannalta. Toivottavasti ne nyt kuitenkin jotain selventävät.)

wedge1


Kivat sukat kuitenkin, en valita. Enempää.

wedge4




malli: Wedge by Cookie A. (Kirjasta Knit. Sock. Love.)
lanka: Hopeasäie Sukka (Irene)
puikot: 2 mm (Cubics)
ravelryssa: Wedge

fiilis: No on sentäs ehjät ja ihanan väriset.

5 kommenttia:

  1. Aivan ihanat. Jotenkin niin herkullinen värikin.

    VastaaPoista
  2. Todella kauniit sukat! Sait minutkin innostumaan tuosta sukkamallista!

    VastaaPoista
  3. Tosi nami väri, eikä niitä reikiä kyllä tänne asti edes näy ;)

    VastaaPoista
  4. Wedge on tosi veikeä sukkamalli, enkä kyllä rei'iltä välttynyt minäkään niitä neulossani.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)