torstai 5. joulukuuta 2013

5

Olen aina rakastanut kirjoja. Muistan vieläkin elävästi sen hetken, kun opin lukemaan - kuinka kirjainjonot yhtkkiä muuttuivatkin sanoiksi, ja sanoista tuli lauseita. Se oli ihmeellistä, seitsemänvuotiaalle jopa käsittämättömän upea hetki. Sen jälkeen aloin lukemaan, ja luinkin seuraavat 10 vuotta erittäin aktiivisesti. Sen jälkeen lukuinnostumiseni on ollut vaihtelevaa, välillä on kausia, jolloin luen koko ajan, ja välillä saattaa mennä viikkoja, jopa kuukausia, ilman että avaan ensimmäistäkään romaania. 

Mutta luen minä silti, joka päivä, lapsille. Päivisin lukeminen on jäänyt vähemmälle, mutta iltasatu on rutiini, josta ei poiketa kuin äärimmäisessä hätätilassa. Ja minä olen erittäin iloinen siitä, että lapset pitävät näistä lukutuokioista ihan yhtä paljon kuin minä itsekin. Kaikkein parasta on, kun olen hankkinut lapsille uuden kirjan, joka avataan ensimmäisen kerran. Kukaan meistä ei tiedä, mitä sadussa tapahtuu, ja monesti käykin niin, että uppoudun lukemaan huomattavasti pidemmäksi aikaa kuin alunperin aioin, ihan vain silkasta ilosta.

Näin joulun alla meillä luetaan paljon jouluaiheisia kirjoja. Eilen piipahdin kirjakaupassa pikaisesti, ja nappasin alehyllystä mukaan Elsa Beskowin Petterin ja Lotan joulu -kirjan. Annoin kirjan lapsille selattavaksi ennen iltapalaa, ja kuopus painelikin lastenhuoneeseen kirja kainalossaan. Hetken päästä kuului tukahtunut kirkaisu, jonka jälkeen alkoi lohduton itku. Tyttö juoksi luokseni avoin kirja kädessä, näytti kuvaa ja osoitti erästä tiettyä hahmoa.
"Äiti, vuohi on syönyt joulupukin!"




Esikoinenkin juoksi ihmettelemään pukin syönyttä vuohta.
Myönnän. Ei minulla ollut hajuakaan siitä, miksi joulupukki näytti tuolta. En ole koskaan sen koommin perehtynyt joulupukin historiaan, tyyppi on aina vaan ollut punanuttuinen, parrakas lihavahko mies, joka jakaa lahjoja. Tietämättömyyteni ei kuitenkaan estänyt selitysyrityksiä.
"No kuulkaas, joulupukki oli tuollainen silloin kauan, kauan sitten."
"Ai siis silloin kun sinä olit pieni?" esikoinen tarkensi.
"EI."

Lapset kuitenkin uskoivat epävakaan ja hataran selitykseni siitä, miten pukki nyt vaan ennen sattui näyttämään aika kamalalta ennen kuin haltijatarkeiju taikoi hänet sellaiseksi, miltä hän tänä päivänä näyttää. Vielä iltapalapöydässä vuohelta näyttävä pukki oli ykköspuheenaihe. Olivat molemmat kovin tyytyväisiä siihen, miltä pukki nykyisin näyttää. Ei ihme.

Illalla googlailin, varautuakseni tuleviin kysymyksiin.

"Vanhassa pakanallisessa Suomessa nuuttipukki oli mies, joka pukeutui hedelmällisyysriitin hahmoksi, pukiksi. Hän laittoi pukin sarvet päähän muuttuakseen šamanistisen perinteen mukaan pukin kaltaiseksi. Asuun kuuluivat myös tuohinaamari ja nurin käännetty turkki. Pukki vaelteli talosta taloon juoden tarjottua alkoholia. Hän saattoi pelotella lapsia ja olla humalassa. Joskus pukki myös jakoi lahjoja kilteille ja vitsoja tuhmille lapsille." (Wikipedia)

... minulla on vakava tunne siitä, että joulupukkeja taikova haltiatarkeiju on paljon parempi selitys.

1 kommentti:

  1. Munkin mielestä joulupukkeja taikova haltiatarkeiju on paljon parempi selitys. :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)