lauantai 28. toukokuuta 2011

harmaa on päivän väri

Tämä lauantai
oli niitä päiviä
kun kaikki menee pieleen.




Kaikki tietävät sen tunteen,
kun odottaa jotain kovasti
- ja sitten kaikki menee pieleen.

puuro palaa pohjaan - reissut peruuntuu - tottakai sataa myös vettä - jääkaappi on tyhjä - patterit on loppu - kello on väärässä ajassa - vessasta palaa valo - tupakat loppuu - en löydä avaimia mistään - oikeastaan kaikki muukin on hukassa - miksei kukaan vastaa puhelimeen - selkään sattuu - koko ajan väsyttää





Harmaa on päivän väri, niin sukkien, sään kuin olotilankin puolesta.

Pohjaväri loppui kesken, tietenkin, joten tein kärjet pinkillä. Kärjet tehtiin tiimalasikantapään mallilla, joka oli minulle upouusi tekniikka, mutta onnistui ihan hyvin. Silmukoinnista tuli turhan tiukkaa, mutta se ei vaikuta olennaisesti. Myös kirjoneuleosio meni ehkä aavistuksen verran liian tiukaksi, muttei niin paljon että jaksaisin marista.

Kaiken kaikkiaan, nämä oli ihan nätit sukat ennen kuin kävin niiden kimppuun neulalla. Kirjonta on eskaritasoa.
Onneksi lahkeet voi vetää kuvion päälle.



malli: Suomalainen Mysteerisukka (ravelry) by Jenni Österman
lanka: Novita Nalle ja Opal Uni (violetti)
puikot: 2,5mm
ravelryprojekti: Mysteerisukka



9 kommenttia:

  1. PÖH! En usko! Kirjailut näyttää oikeen hyvältä. Usko pois. Sitä paitsi, sun värivalinnat on niin söpöset, ettei niillä VOI saada huonoja sukkia aikaan. Nätit ne on. :)

    VastaaPoista
  2. Tiina, ei se oo uskon asia. :D Kerrankin on hyvä asia, että en omista mitään järkkäriä, joka näyttäis pienet yksityiskohdat. :D

    VastaaPoista
  3. Ihanathan nuo on! Mä tykkään! Värivalinnat on hyvät ja noi pinkit kärjet on tosi söpöt! :)

    VastaaPoista
  4. Kauniin näköiset jka väriset sukat.

    VastaaPoista
  5. No voi sun kanssas! Silti joskus on oikeesti niitä surkeita päiviä ja ei tääkään kovin hääppöseltä vaikuta, sataa kuin saavista... Sukat on hienot vaikka mitä sanoisit!!

    VastaaPoista
  6. Jos on harmaata niin onneksi on sentään iloisen väriset sukankärjet, jos vaikka illemmalla alkaisi aurinkokin paistaa... :)

    VastaaPoista
  7. Pikkuusen ihanat sukkaset ja aiva oikialla värilläki!

    Saako sulta tilata ens talveksi sitte sukkia, joskus syksymmällä? Sussulta on jo pairat tilaukses :DD
    Mä niin tykkään ku on jonkun tutun tekemiä eikä vaan kaupasta ostettu, "omavaraasta" tavallaan :)

    VastaaPoista
  8. Roina, no väreistä minäkin tykkään! :>

    Puikkojen kilinää, kiitti! :)

    Auli, onneksi jo eilen paistoikin aurinko, ja näemmä tänäänkin, joten parempaa luvassa. :)

    liinu, no kieltämättä noi kärjet on aika piristysruiske. :D

    Virpi, kiitti! Ja siis voi tilata, ja sullehan mä vastasin tarkemmin jo facebookin kautta. :)

    VastaaPoista
  9. Tosi pirteän näköiset sukat ja kaunis mallikin :).

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)