maanantai 20. kesäkuuta 2011

lahjontaa

Vanhenin viime viikolla. En niin paljon, että jaksaisin ikäkriiseillä, varsinkin kun olen jotenkin kuvitellut koko alkuvuoden, että täytän 25. Toukokuun lopulla pohdin asiaa hieman tarkemmin ja hoksasin, että kyllä nämä nyt silti vasta 24. syntymäpäiväni ovat. Ilmeisesti vuosissa on helppoa seota, kun eihän sen jälkeen, kun täyttää 20, ole enää mitään odottamista. (Toisaalta minä olin jo lukion ykkösvuonna aivan sekaisin, kirjastokorttia hakiessani iski totaalinen blackout iän suhteen - ei mitään muistikuvia.)
Onkohan tämä nyt sitten aikuistumisen merkki vai mitenkä, kun minusta alkaa tuntumaan, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä mukavampaa elämä on?
Tosin mun kolmekymppisiin on vielä kuusi vuotta. Ehkä mieli muuttuu siihen mennessä. :D

Joka tapauksessa, lahjoin itseäni, koska olen elänyt erittäin mukavat 24 vuotta.


 Silmukkamerkkejä Ingenjoorilta


 Projektipussi Koukuttajan Etsy-shopista.


Tänään taas ei neulotuta. Ulkona sataa taas, mutta me muutimme lasten kanssa harmaan sadepäivän pullantuoksuiseksi (ja luultavasti myös mahakipuiseksi, ainakin esikoinen veti aika annoksen taikinaa napaansa sillä välin, kun puhuin puhelimessa). Tämä on ollut harvinaisen hyvä maanantai tähän asti. Toivotaan, että pysyy samanlaisena koko päivän.



Onnellista alkanutta viikkoa teille kaikille!

---

day 05 - a song that reminds you of someone 
 
 


6 kommenttia:

  1. Hyvää synttäriä! Näköjään on olemassa muitakin ihmisiä, jotka ihan oikeesti unohtavat oman ikänsä joskus. Tästä ei kovin kauaa ole, kun ikää taas tiedusteltiin ja piti oikein miettiä, että siis hetkinen... :D

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea. Kyllä minulakin on aina joskus pitänyt miettiä minkä ikäinen sitä on sen jälkeen kun täytin 20.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kaikille onnitteluista!

    Maria ja Lankakeiju: joo, ja kiva tietää, etten minä ole ainoa huonomuistinen tässä asiassa. :D

    VastaaPoista
  4. Onnea!

    Mä taas mietein tossa talvella, että kun seuraavaks täytän 24.. Muutaman viikon päästä vasta tajusin (pariin otteeseen tuli laskettua, koska oon synnyttäny, jne jne...), että se olikii 25............. :D Että parempi sentään noin päin kun sulla :D

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)