joulusta ja pallosta

Jos sinun mielestäsi on liian aikaista puhua joulusta, lopeta lukeminen n-y-t.

Joulu.

Kun sinä kuulet sanan "joulu" ensimmäisen kerran siinä syys-lokakuun tienoilla, mitä sinulle tulee mieleen?

Minun sisälläni läikähtää jotain lämmintä. 

Sitten minä annan ajatusteni juosta, ja minä matkaan niiden mukana jonnekin kauas, ajassa taaksepäin, takaisin lapsuuden jouluihin.On ihmeellistä, minkälaisia pieniä yksityiskohtia ihminen voi muistaa jopa kymmenien vuosien jälkeen - siis jopa minä, joka en edes muista, mitä tein viime viikolla. Mutta minä muistan.
Muistan sen tunteen, kun vietin ensimmäistä jouluani koululaisena ja sain ripustaa itse tekemäni joulukoristeen kuuseen kunniapaikalle.
Muistan, kun söimme siskon kanssa aatonaattona salaa konvehteja kilokaupalla, ja saimme mahamme kipeiksi.
Muistan senkin erään aaton, jolloin minua jännitti joulupukki niin kovasti, että astiat eivät pysyneet kädessäni vaan rikoin lasin jos toisenkin.
Muistan lumilyhtykujan. Muistan aattoaamujen pulkkamäet. Muistan, kun yhtenä jouluna ei ollutkaan lunta. Muistan, kun laitoimme herätyskellon soimaan jo viideltä aamulta, että jouluaatto saapuisi nopeammin. Ja minä muistan senkin joulun, jolloin ei enää tuntunut samalta, mutta minä iloitsin nuorempien sisarusteni puolesta.

Muistan kaikki ne ihanat ja vähemmän ihanat (joulurauhan julistus ei välttämättä merkitse mitään viisihenkiselle lapsikatraalle) hetket perheeni parissa. Eli kun minulta kysytään, mitä minulle tulee mieleen sanasta "joulu", minä vastaan: perhe.

Olen aina pitänyt itseäni jouluihmisenä. Rakastan joulua, sen värejä, tuoksuja ja tunnetta. Viime vuosina olen tehnyt kaikkeni, että meidänkin perheemme joulu olisi samanlainen kuin lapsuudessani. Olen tavoitellut täydellisyyttä, mutta olen myös suuresti nauttinut siitä. Olen aloittanut joulun odottamisen jo marraskuun alussa, ja minulle onkin kehkeytynyt useita omia pieniä perinteitäni joulun käynnistämiseksi.

Mutta nyt jokin on toisin. Marraskuu on jo yli puolessavälissä. Minä olen kyllä ostanut joululehtiä, mutten ole jaksanut lukea niitä. En ole kuunnellut ensimäistäkään joululaulua (minun soittolistani on viime aikoina koostunut muutenkin lähinnä lauluista, joiden teema on joko "miesviha" tai "särkynyt sydän"). Minä olen kyllä hoitanut jo käytännön asioita - melkein kaikki lahjat on jo hankittu, joulukortit on suljettu punaiseen kirjekuoreen ja pudotettu postilaatikkoon ja jouluvalotkin tunnelmavalotkin ovat jo löytäneet paikkansa (tunnelmavalot muuttuvat jouluvaloiksi vasta ensimmäisenä adventtina), mutta kaikesta tästä puuttuu se kutkuttava fiilis. Minä olen ollut ajoissa siksi, koska minulla on suunnitelma.

Repivät ristiriitaisuudet ovat pitäneen minua hallinnassaan koko syksyn, enkä usko, että ne antavat periksi ihan heti. En jaksaisi koko joulua, mutta se tulee, halusin tai en. Joulu tulee joka tapauksessa. Mutta minä tiedän, että kukaan ei odota minun jaksavan yhtään mitään tänä jouluna, joten en katso tarpeelliseksi edes yrittää. Minun suunnitelmani on viettää täysin stressitön joulukuu. Jatkan elämistä päivän kerrallaan, glögiä siemaillen ja riisipuuroa keitellen. Yritän unohtaa sen tunteen, että jotain puuttuu, ja kerätä voimia tulevaa vuotta varten. Jouluaaton tullen me menemme sitten sinne, missä ne kaikki kauniit joulumuistoni ovat syntyneet, vanhempieni luo.

Mutta jotain jouluista minä olen saanut aikaan kuitenkin. Mainitsin joulupallot viime postauksessani, ja, no...  pakkohan se oli testata. Ei tästä nyt mitenkään erityisen kaunis tullut (tai tuo mallikuvio ei miellytä omaa silmää), mutta minä taidan tehdä vielä muutaman, vähän pelkistetymmän. En mä tosin tiedä, mitä mä niillä palloilla teen, mutta kun oli niin kivaa. Tämän pallon omi muuten esikoinen.

Ohje löytyi täältä, ja suosittelen näiden neulomista kaikille erittäin lämpimästi. Supersöpö pikaprojekti, joskaan minäkään en ihan tunnissa selvinnyt tästä pallosta selvinnyt.