maanantai 20. helmikuuta 2012

faktoja

Tunnustusta pukkaa (olen ihana, myönnän!). Tämän sain ihan parhaalta MurMeliinalta.

1) Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.
2) Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi.
3) Lahjoita tämä sama award 15 blogille/bloggaajalle.

Ja sitten niitä faktoja:

1. Juon liikaa kahvia. Ihan oikeasti liikaa. Aamu on pilalla, jos en saa pannullista kahvia tai jos maito on loppunut. Paras kahvi tulee omasta keittimestäni, kaikkien muiden kahvit maistuu tuubalta. Jopa kahviloidenkin, mutta kahviloissa saa aina parempia leivoksia kuin kotona. 

2. Osaan ulkoa suurimman osan Autot- ja Autot 2-elokuvien repliikeistä (se on hyödyllinen taito 3,5-vuotiaan kanssa).

3. Rakastan kesää, mutta inhoan sitä, kun se on aina niin äkkiä ohi.

4. Vauvakuumeilen jatkuvasti. Ja siis nimenomaan vauvakuumeilen. Jos vauvat pysyisivät aina vauvoina, haluaisin niitä ainakin 16 lisää. Mutta kun ne ilmeisesti tuppaavat muuttumaan nahisteleviksi kauhukakaroiksi jossain välissä (kyllä, puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä), niin parempi jättää väliin. Ainakin toistaiseksi.

5. Tällä hetkellä pohdin tulevaisuuttani. Sosionomin tutkinto on kesken (siis ihan puoli vuotta olen käynyt, että-että...), mutta lähestyvä yhteishaku kuiskailee mulle hävyttömyyksiä. Mä olen tähän asti ollut varsin leppoisin mielin koulun suhteen, mutta nyt tässä pikkuhiljaa on tajunnut, että mähän olen hemmetti soikoon melkein 30 kun valmistun. Gulp.

6. Koska olen a) laiska ja b) kotiäiti, mun tärkeimmät kauneudenhoitotuotteet on BB-rasva ja kuivashampoo. Molemmat helpottavat elämää erittäin paljon.
7. Haluaisin vielä joskus kirjoittaa kirjan.


Noin. Siitä ei ole kauaakaan kun viimeksi jaoin tunnustuksia, joten jätän väliin jälleen. Halukkaat voivat napata mukaan. :)

Ja jottei tulisi pelkkä tekstipostaus, niin liitetään mukaan facebookissakin liikkuva neulonta-aiheinen kuva (jolle minä naureskelin aikani, mutta vakavoiduin sitten kun tajusin, että viimeinen kuva osuu harvinaisen oikeaan). Klikatkaa isommaksi!



5 kommenttia:

  1. Oli pakko kopsata kuva veispuukkiin :) ihan täydellinen

    VastaaPoista
  2. Olet täysin oikeassa kahviloiden kahvin suhteen: ne on kaikki ihan hirveitä. Siksipä tilaan aina teetä tai äärimmäisessä hädässä kaakaota - sen herkullisen leivoksen kanssa, tietty!

    VastaaPoista
  3. Ahhahhahaa! :D Nuo kuvakokoelmat on niin hauskoja.. Ja tosiaan toi viimenen kuva osuu liian oikeaan :/

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)