pääsiäisestä

Pian (ööh, kuukauden päästä?) on pääsiäinen. En ole kovinkaan uskonnollisesta perheestä, joten se pääsiäisen varsinainen sanoma ei merkitse minulle juurikaan mitään. Minulle pääsiäinen tarkoittaa kahta ylimääräistä vapaapäivää sekä sitä, että kaupat eivät ole auki perjantaina eivätkä sunnuntaina (eli siis sitä, että kiirastorstaina pitää hamstrata ruokaa kaupasta noin viikon tarpeiksi, koska muuten iskee paniikki siis apua-apua vain viisi litraa maitoa yhdeksi päiväksi apua en kyllä yhtään uskalla juoda sitä jos sitä vaikka tarvii johonkin yllättävään -tyyliin). Mutta on kolme asiaa, joita ilman pääsiäistä ei ole, tule tai ainakaan se ei tunnu samalta. 

Suklaamunat.

 Joo, siis ne jutut, jotka alkavat ilmestyä kauppoihin heti sen jälkeen, kun kaikki joulusuklaat on myyty pois. Ylihinnoiteltua, pahanmakuista, ohutta suklaata, jonka sisällä on joku täysin p*ska lelu. Tänään koettiin todellinen turhautumisen multihuipentuma, kun esikoisen suklaamunasta paljastui noin miljoonasta osasta koottava hävittäjä, jonka rakennusohje oli painettu 1,5 cm x 1,5 cm -kokoiselle paperille. Oikeasti. En edes liioittele (tällä kertaa). Yritä siinä sitten tihrustaa ohjetta ja kasata niistä kahden millimetrin kokoisista palasista edes jotain etäisesti lentokoneen näköistä samalla kun lapsi ulisee vieressä ÄITI SULLA MENEE LIIAN KAUAAAAN YÄÄÄÄH. Kyllä siitä lentokone tuli, tosin viimeiset kuusi palasta piti sulloa koneeseen kiinni väkivalloin. Tilanne oli itsessään niin stressaava, että minun täytyi rauhoittaa itseni leipomalla kääretorttu (sanonta "kun kaikki menee pieleen, tee pannukakku" ei ole ainakaan minun kohdallani tuulesta temmattu).
(Niin, ja tähän kohtaan ei lasketa pääsiäismunien Rolls Royseja, eli Mignoneita. Nehän ovat selvästikin jonkin korkeamman voiman tekosia, eli siis täydellisiä.)

 

Rairuoho. 

Rairuohoa joko on tai ei ole. Se on niin yksinkertaista. Jos sitä ei ole, se voi tarkoittaa kahta asiaa: joko en ole muistanut kylvää sitä tai sitten olen onnistunut homehduttamaan sen ennen itämistä (jälkimmäinen tapa on yleisempi). Jos sitä on, niin voi jumalauta, sitä myös on. Keittiön pöydällä kasvaa noin kolme metriä pitkää ruohoa, joka alkaa jo pelottavasti muistuttamaan Muumipeikko ja pyrstötähti -elokuvasta tuttua lihansyöjäkasvia (Muistatteko? Idiootti angostuura!). Ja sitten kun leikkaat siitä pois ne ylimääräiset 2,90 metriä, niin seuraavan aamuna heräät jälleen siihen, kun ruoho kutittelee jalkapohjia. Oikeastaan minua on hieman alkanut epäilyttämään, että minulle on myyty jotain mutanttiruohoa... (Ostin joskus vuonna nakki ja peruna hirveän kasan rairuohon siemeniä, joita olen käyttänyt joka vuosi, ja joita luultavasti tulen käyttämään seuraavat 15 vuotta.)

Pääsiäisaskartelut. 

Pajunvitsat, vesiväreillä maalatut muna, pikku tipuset, aaaws. Näistä minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa. Paitsi. Muistan, kuinka joskus lapsena äiti tyhjensi meille oikeita kananmunia tekemällä niihin kaksi pientä reikää. Kun toiseen reikään puhalsi, niin toisesta reiästä kananmunan sisältö valui ulos. Ja koska minun äiti osasi tehdä niin, niin miksen sitten minäkin? (Se, että äiti treenannut sitä viiden lapsen kanssa on helposti unohtuva sivuseikka.) Tänään sitten pistelin muniin reikiä ohuilla, teräväkärkisillä saksilla (joita joku muu voisi kutsua kynsisaksiksi, mutta en minä, koska monimutkaisuus on iloni) ja vedin keuhkot täyteen ilmaan ja puhalsin - ja sain kananmunan menemään nätisti ja siististi kahtia tasan puolivälistä. Voi että minä antaisin paljon, jos saisin itse nähdä oman ilmeeni siinä kohtaa, kun pitelen kananmunanpuolikasta huulillani ja tuijotan kippoa, jossa toinen puolikas lilluu. 

Ehkä me kuitenkin ostamme styroksisia munia tänäkin vuonna.

(Kuvat täältä, täältä ja täältä.)

Niin että iloista pääsiäisen odottelua vaan kaikille!

 -

(Tämä on jo kolmas postaus ilman valmistunutta neuletta. Jos joku ei tiedä, mitä se tarkoittaa, niin antakaas kun selvennän: välttelen neulomista. Ihan vain siksi, että minulla on työn alla deadlinella varustettu projekti, jossa pitää neuloa sileää tasona.)