Langat muuttavat. Ne siirtyvät olohuoneen paraatipaikalta vaatekomeroon. Pussitin ne, vaikka ei meillä mitään ötököitä pitäisi olla. Koskaan ei kai voi olla liian varma?
Se, että langat vaihtavat paikkaa, ei tarkoita mitään ja samalla se tarkoittaa niin paljon. Olo on vähän samanlainen kuin tässä jokin aikaa sitten, kun pakkailin vauvanvaatteita pusseihin odottelemaan uutta käyttäjää: tyhjä ja antautuva. Tosin lankojen kanssa se tyhjyys on positiivisempaa.
En enää neulo kuten ennen. En tunne tarvetta aloittaa useaa projektia yhtä aikaa. En laskeskele saavani sukkaparia valmiiksi viikossa. En vedä neuletta syliini heti kun istahdan.
En ylipäätään suhtaudu neulomiseen kuten ennen.
Se ei johdu siitä etteikö olisi aikaa. Aikaa on yhtä paljon kuin ennenkin. Mutta nykyään minä käytän sitä aikaa niin paljon moneen muuhunkin asiaan, että väistämättä jostakin päästä alkaa karsiutua. Ja lankojen siirtäminen pois talon keskiöstä on ehkä enemmänkin symboli sille, että on aika kääntää sivua. Se tuntuu tietyllä tavalla haikealta, koska neulominen on ollut se juttu niin kauan: rentouttava, lohduttava ja onnellisuutta lisäävä. Viimeiseen kolmeen vuoteen ei varmasti mahdu montaakaan päivää, jolloin en olisi neulonut ollenkaan.
Minä kyllä neulon yhä. Mutta eri tavalla. Hitaammin ja vähemmän, mutta samalla jotenkin nautiskelevammin.
Että jos joku on miettinyt syytä hidastuneelle postaustahdille, niin ehkäpä nyt selvisi. Eikä tämä blogi ole mihinkään katoamassa.
"Ihmiset muuttuvat", sanoi ystäväni, kun ihmettelin hänelle tätä kaikkea.
Ehkä minä muutunkin. Mutta minä olen muuttumassa takaisin sellaiseksi naiseksi, joka olin silloin joskus. Ja minä olen toivottanut hänet lämpimästi tervetulleeksi.
Siis olo on kuin hautajaisissa, vaikka mulla on postissa tälläkin hetkellä yksi lankalähetys odottelemassa. Ja on se jännä, miten mä saan aina kaikesta väännettyä niin ison jutun. Tää on taas niitä hetkiä kun yritän arpoa, että painaisinko "julkaise" vai "delete". Joka tapauksessa, keskeneräisten esittelyt lähipäivinä sitten, kun kerta kuvasinki ne jo!
Minä oikeastaan odotan tuota samaa muutosta, joskus oma maaninen neulomisvimma on uuvuttavaa. Luotan, että se päivä tulee, kun vapaa-aikaan mahtuu muutakin kuin käsitöiden tekemistä, niiden suunnittelua tai niihin liittyvien nettisivujen selailua... ehkä siihen odotukseen liittyy sitäkin, että käsityöt ovat olleet paitsi nautinto, myös pakopaikka. Että tulisi se päivä, kun en enää tarvitsisi sitä pakopaikkaa.
VastaaPoistaKiitos, kun painoit "julkaise".
Sinä sanoit sen kauniimmin ja selvensit jopa minullekin. "Pakopaikka", jota ei enää tarvitse, ainakaan niissä määrin kuin ennen.
PoistaKiitos sinullekin kauniista kommentistasi.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTäällä toinen, joka osaa tehdä pienistä asioista itselleen isoja.. Mutta onhan se niinkin, että kun elämäntilanteet muuttuu, niin jotain haluaa pitää entisellään jonkin aikaa, mutta sitten kun muuttaa näitä pieniä asioita, niin kuin sanoitkin, kääntää uuden lehden elämässään.
VastaaPoistaMun mielestä jotain konkreettista pitääkin tapahtua, että pääsee taas eteenpäin..
Juurikin näin. Tekemällä jotain konreettista se tilanne selkenee ihan erillä tavalla. :)
PoistaVoi, kovin tutusta asiasta kirjoitit, aika koskettavaakin pohdintaa! Vähän samoilla poluilla olen kulkenut jossain välissä elämääni itsekin, ja noita tunteitakin tuntenut. Ihan kuten sanoitkin, ihmiset muuttuvat, ja ennen kaikkea se kaikki, minkä ympärillä elämme ja toimimme, muuttuu. Joskus se on kauhean hyvä asia.
VastaaPoistaIhania alkukesän päiviä!
Niinhän se on, muutosta ei pääse pakoon. Kiitos sinullekin kauniista kommentista ja mukavaa kesää sinullekin!
Poista