Huhuu

Mietin tuossa eräs kaunis päivä virkatessani, että pitäisi laajentaa bloggaamista. Tykkään kirjoittaa, mutta neulomisen vähyys on pienoinen este käsityöblogin päivitykselle. Voisin perustaa oikean eripariblogien perheen. Voisi olla vaikka muotiblogi eriparikengät (se kertoisi siitä, kuinka vaikeaa on metsästää koon 42 naisten kenkiä), leivontablogi eriparapähkinä (tirsk), parisuhdeblogi eripariterapia (tosin pitäs olla vissiin parisuhde tätä varten), remonttiblogi eriparitalo (tähänki tarvis vissiin paritalon ja, no, remontin), fitnessblogi eriparisataa kyykkyä (joo ei), sisustusblogi eriparivuoteen lakana (terveiset kaaoksesta) ja ihan mun henkilökohtainen suosikkini olisi kauneusblogi eriparikulmakarvat. Kauneusblogin päivitys olisi helppoa ja säännöllistä, tarvitsisi vain kuvata kulmakarvat joka nyppimiskerran jälkeen ja lätkäistä nettiin. Kun ei s#*tana osaa, niin ei osaa.

Huokaiskaa helpotuksesta, mikään edeltävistä ei ole eikä tule olemaan olemassa, ainakaan minun hallintani alaisena. Mutta yhdeksän kuukautta on siitä, kun viimeksi bloggasin, ja se yhdeksän kuukautta on aika pitkä aika loppupeleissä. Siinä ajassa ehtisi raskautua ja synnyttää, ostaa sen paritalon ja remontoida sitä, kirjoittaa opparin, treenata ittensä maratoniin tai syödä 270 päivittäistä hampurilaisateriaa. Kuten arvata saattaa, en ole tehnyt mitään näistä asioita. Minä olen, ööh, tehnyt... juttuja, Mutta yksi niistä jutuista oli ihan mahtavan loistava työharjoittelu viime keväänä, josta saankin loistavan aasinsillan siihen, miksi oikeasti istun koneen ääressä naputtelemassa tätä tekstiä. 

Siskoni odotti lasta keväällä, ja minä olin jo pohdiskellut pitkään, mitä neuloisin lahjukseksi. Sitten eräs nainen työharjoittelupaikallani näytti vauvanpeittoa, jonka hän oli virkannut. Ja se oli kuulkaa niin nätti peitto, että olin ihan varma, että tämä on nyt merkki jostain ylemmältä taholta, sellainen peitto minunkin on tehtävä. Ja minä tein. Ja aikaakin meni yllättäen alle puoli vuotta.

Joo ja ei, enempää kuvia ei tosiaan ole, koska en ajatellut. Harmi sinällään, käsinompelunitaitoni olisivat tällä kertaa kestäneet lähikuvankin, ja itse asiassa peiton takapuolikin jäi yllättävän siistiksi. Pöh. Tämä tehtiin siis niin, että ensin virkattiin peiton pohja kolmella värillä, jonka jälkeen tehtiin erikseen pöllön silmät, nenät, kukat, oksat ja muut härpäkkeet. Joku vois luulla, että allekirjoittaneella voisi mennä hermot moisessa hommassa, mutta se joku oli väärässä, Tätä oli epäilyttävän kiva tehdä, joka vaiheessa.

Malli: Whoo´s My Cutie Blanket

Lanka: Novitan Nalle ja muita jämäsukkalankoja

Koukku: 3,5 mm (koska olen hukannut sitä pienemmät.)

Ravelryssa: Tiinaniit´s Whoo´s My Cutie Blanket

Fiilis: Ihana! Osasin! Sain jopa valmiiksi! Ihanaa!