keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

tunnustus

Täällä on sairasteltu. Ihmeellinen kuumetauti alkoi kuopukselta, siirtyi isälle ja lopuksi minulle. En edes muista, milloin viimeksi olen ollut näin kipeä. Jopa mies totesi, että "taidat olla oikeasti kipeä kun et jaksa edes kutoa" (miehen mielestä sana "kutoa" tarkoittaa mitä tahansa käsityötä, mihin liittyy lankaa, kirj. huom.). Olen lähinnä maannut sohvalla talvilomaa viettävän miehen passattavana, ja koska mies ei osaa eikä edes tahdo osata neuloa, minulla ei ole mitään valmista. Ennen sairastumista minulla oli villatakin helma, mutta senkin purin, koska se oli pers huono. Ei miellyttänyt minua.

Olen vaivannut pääni puhki villatakkipakkomielteeni kanssa. Haluan villatakin. Itse asiassa olen tilannut siihen jo langatkin. Mutta yksi pieni juttu - en taaskaan löydä sopivaa mallia. Tai saattaisin löytää, mutta joku ei ikinä saa aikaiseksi hommata paypalia. Toisaalta en minä tiedä, auttaisiko se paypalikaan asiaa, sitten saattaisi olla jo liikaa vaihtoehtoja. ENMINÄTIEDÄYHYYYÄÄH. Ja periaatteessa tiedän, millaisen villatakin haluan, mutten silti kuitenkaan tiedä. Ajatukseni eivät suostu selkiytymään paperille. Yh. (Ja ajatusteni selkeystaso on erittäin yhteneväinen tämän kappaleen kanssa. Ottakaa tästä nyt taas selvää.)

Joka tapauksessa. Minun ei pitänyt marista olemattomasta villatakista vaan puhua siitä, kuinka olen jo tervehtymässä (olen neulonut hetkeksi unohtunutta citronia melkein yhden osion verran eteenpäin!) ja sitten mun piti hieman punastella, koska olen saanut Maikilta tunnustuksen. Toinen perusteluista on tekstieni selkeys (joka tosin tämän kuumehöyryisen postauksen pohjalta tuntuu hieman omituiselta), josta itse kyllä yllätyin - minulla kun on taipumus hieman rönsyillä ja liioitella, ja kerran jos toisen, ja kolmannentoista, mopo on karannut käsistä. Se on muuten hieno tunne, kun laatiessaan postausta esimerkiksi lapasista, saa deletoida kolme neljäsosaa tekstistä ennen julkaisua. Eräitäkin lapasia esitellessä jauhoin alunperin noin viiden kappaleen verran lapsuuteni lempiohjelmista. (Ja tässä lauseessa ei "jauhoin"-verbi ole turhan takia.)




"The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka mielestään sen ansaitsevat."


1. Milloin aloitit blogisi?
Elokuussa 2010, että ei tässä nyt kovinkaan vanhoja vielä olla. Tätä blogia ennen minulla on ollut muutamia muitakin blogeja, yksi niistä oli myös käsityöblogi, mutta se jäi sillon kaiken kiireen keskellä unholaan. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, en minä silloin vielä edes kovin taitava neuloja ollutkaan.
Ensimmäinen postaus löytyy muuten täältä (alku aina hankalaa...).




2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Eriparivillasukka on käsityöblogi. OViime aikoina olen kyllä miettinyt, että pitäisikö tänne lisätä palasia muustakin elämästä, esimerkiksi keittiöjutuista, mutta en sitten tiedä, olisiko niille edes tilausta. Minä en itsekään lue ruoka- ja leivontablogeja säännöllisesti, joten olen jäävi arviomaan niiden kiinnostavuutta. Mutta siis käsitöissä pysytään toistaiseksi.


3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
En minä tiedä? Minusta tämä blogi ei itse asiassa ole kovin erikoinen, aika normaalia ilmestys blogimaailmassa.


4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Harrastin aikoinani kirjoittamista (ei uskois, eh?). Muutama vuosi sitten havahduin siihen tosiseikkaan, että en ole kirjoittanut pitkään aikaan mitään keskustelupalstakommenttia kummempaa, ja päätin, että on aika tehdä asialle jotain. Silloin perustelinkin niitä blogeja, joista ykköskysymyksen vastauksessa puhuin. Ne blogit eivät eläneet kovin pitkään, koska minusta tuntui aina siltä, että nyt on pakko kirjoittaa. Tämän blogi syntyi juurikin myös kirjoittamisen tarpeesta, ja koska mulla ei oikeastaan ole mitään oikeaa asiaa ikinä, niin kirjoitan sitte edes käsitöistä. Ja tämän blogin suhteen olen ollut lepsumpi - jos ei ole asiaa, ei tarvitse kirjoittaa. Ei kukaan suutu, jos en päivitä kolmeen viikkoon.


5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Ulkoasun. Oikeastaan haluaisin vaihtaa sen joka viikko. 
Enkä mä nyt tän syvällisemmin tähän osaa vastata. Tämä on minun blogini, minun näköiseni ja minun oloiseni. Tää on just hyvä näin.
 
 
Hirveän vaikeaa on sitten päättää, kelle tämän passaisi eteenpäin - ihania käsityöblogeja kun nyt on enemmän kuin meidän talouden sormilla ja varpailla pystyy laskemaan. Mutta lopulta päädyin seuraaviin:
 
Olen seurannut tätä blogia pidempään kuin yhtäkään muuta käsityöblogia yhtäjaksoisesti, joten ilman muuta tunnustukseni menee tähän osoitteeseen. Meflenin tekstit ovat koukuttavia, ja myönnän - minäkin aina odotan eniten niitä katkeria tilityksiä.
 
Kauniita neuleita kauniisti esiteltynä.
 
Tämä blogi nyt vain yksinkertaisesti on ihana.
 
Niin ikään kauniita neuleita, ja ohjeita! Vauvan kietaisupaita on suunnitelmissa.
 
Ihania villatakkeja, ihania sukkia, ihania kissoja...
 
 
 
 

5 kommenttia:

  1. :) Ihanaa, kiitos, on niin ihanaa että pidät blogistani! :) <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Kissatkin (ja villasukat ja -takit) kiittää :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos tunnustuksesta, se lämmittää kovasti mieltä! Mukava oli myös lukea vastauksiasi.

    Toivottavasti kuumetauti menee teillä pian ohi. Meille joku sen tapainen taisi rantautua tänään, kahdelle kolmesta naperosta nousi tänään kuume.

    VastaaPoista
  4. Tulin tänne Neuleaddiktion linkin kautta. Luin koko blogin! Tulen toistekin.

    VastaaPoista
  5. hillanen, Heli, -maria- : olkaapa hyvät ja kiitos itsellenne. :)

    Oranssi: Oho! Tervetuloa toki uudestaankin. :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)